Varhalle puntaroiva asukasraati vaikuttamaan palveluiden kehittämiseen
11.9.2025 08:51:17 EEST | Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) kokoaa noin 30 henkilön asukasraadin parantamaan varsinaissuomalaisten äänen kuuluvuutta toimintansa kehittämisessä.

Varha haluaa asukasraadilta näkemyksiä erityisesti perustason lääkäri- ja hoitajavastaanottojen järjestämiseen sekä ikääntyneiden kotihoitoon, vuodeosastohoitoon ja palveluasumiseen tilanteessa, jossa väestön ikääntyminen ja rahoitushaasteet edellyttävät näiden palvelujen uudistamista.
-Toivomme, että asukasraati vahvistaa asukkaiden näkemystä siitä, että Varha haluaa aidosti kuulla kansalaisia ja ottaa heidät mukaan palvelujensa kehittämiseen, Varhan strategia- ja integraatiojohtaja Antti Parpo toteaa.
Asukasraati kootaan satunnaisotannan menetelmällä niin, että kutsukirje lähetetään 2000 satunnaisesti valitulle ihmiselle. Ilmoittautuneiden joukosta kootaan 30 täysi-ikäistä Varhan eri alueiden asukasta siten, että asukasraadissa ovat edustettuna eri sukupuolet, ikäryhmät ja kieliryhmät väestörakenteen mukaisessa suhteessa.
Osallistuminen ei vaadi aiempia tietoja aiheesta, vaan osallistujat perehdytetään. Raati laatii keskustelujensa pohjalta suosituksia, jotka luovutetaan aluevaltuustolle sen valmistautuessa päättämään Varhan palvelustrategiasta.
Hyvinvointialueilla on lakisääteinen velvoite tarkistaa strategia vähintään kerran aluevaltuuston toimikauden aikana.
Asukasraadille järjestetään loka-marraskuun aikana yksi teemaan perehdyttävä etätyöpaja ja kaksi läsnäolotyöpajaa. Näiden välisenä aikana asukasraadilla on sähköistä työskentelyä.
Kutsu asukasraatiin lähtee tällä viikolla.
Puntaroiva kansalaispaneeli on uusi demokratian työväline, jossa satunnaisotannalla valittu joukko tavallisia kansalaisia kokoontuu perehtymään ja keskustelemaan jostain tietystä aiheesta.
Keskustelut käydään pienryhmissä sekä koko paneelin kesken, ja tuottavat harkitun kansalaismielipiteen päätöksenteon tueksi.
Menetelmää on kokeiltu muutamilla hyvinvointialueilla hyvin tuloksin.
Asukkaiden osallistaminen on Varhan keskeinen tavoite. Hyviä osallistamiskokemuksia on kerätty muun muassa Läntisen Syöpäkeskuksen asiakasraadin ja Tyks Vakka-Suomen sairaalan asiakasfoorumin toiminnasta.
Turun yliopisto on antanut sisällöllistä ja teknistä tukea mm. asukasraadin perustamisessa ja käsiteltävien kysymysten valinnassa ja käsittelyssä.
Suomen Itsenäisyyden Juhlarahasto Sitra tukee Varhan hanketta osana Demokratiainnovaatiot-ohjelmaansa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Leena SetäläJohtava asiantuntijaVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:050 327 1230leena.setala@varha.fiAntti ParpoStrategia- ja integraatiojohtajaVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:040 642 8682antti.parpo@varha.fiVarsinais-Suomen hyvinvointialue
"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha
Förhandsregistreringen till räddningsväsendets medietjänst öppnades den 22 september 202622.9.2026 15:44:08 EEST | Pressmeddelande
(EJ FÖR PUBLICERING) Förhandsregistreringen för medier till den nya medietjänsten för räddningsväsendet har inletts. Medietjänsten är avsedd för redaktioner och representanter för medier som bedriver journalistisk verksamhet.
Åbobarnen som börjat skolan med i en mångårig uppföljningsstudie gällande hälsa22.9.2026 13:30:26 EEST | Pressmeddelande
I Åbo startas en mångårig forskningssamverkan där man under hela grundskolan följer upp motionsvanorna och hälsan hos de barn som börjat skolan den här hösten. Målet är bland annat att utreda hur man genom att stöda rörligheten uppnår hälsofördelar på lång sikt.
Koulunsa aloittaneet turkulaislapset mukaan monivuotiseen terveyden seurantatutkimukseen22.9.2026 13:30:26 EEST | Tiedote
Turussa käynnistyy monivuotinen yhteistutkimus, jossa seurataan tänä syksynä koulunsa aloittaneiden lasten liikuntatottumuksia ja terveyttä koko peruskoulun ajan. Tavoitteena on muun muassa selvittää, miten liikkumisen tukemisen kautta saavutetaan terveyshyötyjä pitkällä aikavälillä.
Varha förbereder sig inför reformen av socialvårdslagen22.9.2026 11:20:42 EEST | Pressmeddelande
Egentliga Finlands välfärdsområde har börjat förbereda sig för genomförandet av reformen av socialvårdslagen. Regeringen överlämnade sin proposition om reformen av socialvårdslagen till riksdagen den 21 september 2026. Även om lagen ännu är under behandling och innehållet kan ändras måste förberedelserna inledas i god tid, eftersom reformen är omfattande.
Varha aloittaa valmistautumisen sosiaalihuoltolain uudistukseen22.9.2026 11:20:42 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialue valmistautuu sosiaalihuoltolain uudistuksen toimeenpanoon. Valtioneuvosto on antanut esityksensä sosiaalihuoltolain uudistamisesta eduskunnalle 21. syyskuuta 2026. Vaikka lakia ei ole vielä säädetty ja sen sisältö voi vielä muuttua eduskuntakäsittelyn aikana, uudistuksen laajuus edellyttää valmistelun aloittamista hyvissä ajoin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme