SDP:n Saku Nikkanen: Orpon hallituksen budjettipäätökset uhkaavat kotimaisen elokuvan tulevaisuutta
11.9.2025 11:02:48 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Orpon hallituksen budjettiriihen päätökset iskevät ikävällä tavalla suomalaiseen kulttuurialaan. Suomen Elokuvasäätiön valtionavustuksista kotimaiselle elokuvatuotannolle ollaan poistamassa noin 35 %. Tämä voisi asiantuntijoiden mukaan johtaa kymmeniin elokuvateattereiden konkursseihin Suomessa. Hallitus aikoo näin leikata 7,8 miljoonaa euroa opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan yritystuista, leikkaukset kohdistuvat pääosin elokuvatuotannon tukiin, toteaa Saku Nikkanen.

Kyse ei ole vain yritystuista, vaan kulttuurileikkauksista, jotka on naamioitu teknisiksi budjettiratkaisuiksi. Elokuvasäätiön tukien myöntöperusteet ovat kulttuuripoliittisia, eivät liiketaloudellisia. Näin ollen hallitus piilottaa kulttuurin alasajoa yritystukien leikkausten taakse. Päätös on suoraan sanottuna tuhoisa suomalaiselle elokuvalle. Pelkona on, että kotimaisten pitkien elokuvien ensi-illat voivat jopa puolittua. Erityisesti tämä iskee pienempien kaupunkien elokuvateattereihin, joissa kotimaiset uutuudet muodostavat elokuvateattereiden selkärangan. Maaseudulla kotimaiset elokuvat keräävät jopa yli 70 prosenttia kaikista katsojista. Esimerkiksi kotikaupungissani Salossa ja lähipaikkakuntien elokuvateattereissa pelätään tämän johtavan elokuvateattereiden sulkemiseen. Jos kotimaisia ensi-iltoja ei ole, ei synny lipputuloja. Tämä johtaa väistämättä siihen, että joudutaan leikkaamaan myös elokuvateattereiden laitehankinta- ja kunnostustukia sekä pienten teatterien toimintatukia. Hallituksen päätös ei siis uhkaa vain elokuvatuotantoa, vaan koko elokuvakulttuurin ekosysteemiä Suomessa, päättää Nikkanen.
SDP vaatii hallitusta perumaan nämä leikkaukset ja tunnustamaan kotimaisen elokuvan merkityksen kulttuurille, alueelliselle tasa-arvolle ja kansalliselle identiteetille. Suomalaisen audiovisuaalisen alan elokuvat, TV-sarjat, ohjaajat, käsikirjoittajat ja näyttelijät luovat merkittäviä vientituotteita kansainväliseen levitykseen. Muissa Pohjoismaissa tähän panostetaan ja sen arvo ymmärretään. On todella ikävää, ettei Suomen hallitus tätä mahdollisuutta tunnista. Elokuva-alaa ei saa uhrata lyhytnäköisten budjettisäästöjen vuoksi, linjaa Saku Nikkanen.
Yhteyshenkilöt
Saku NikkanenKansanedustaja
Puh:044 530 8326saku.nikkanen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
Kansanedustaja Elisa Gebhard: Hallituksen aborttimaksu on arvovalinta – naisten oikeuksista tehdään maksullisia21.9.2026 09:58:13 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Elisa Gebhard arvostelee jyrkästi Orpon hallituksen suunnitelmaa ottaa käyttöön uusi maksu osalle raskaudenkeskeytyksistä.
SDP:n Haatainen: Naisten oikeudet eivät saa olla kompromissien kohde – hallituksen ei pidä ottaa takapakkia aborttioikeudessa21.9.2026 09:53:30 EEST | Tiedote
Yle Svenska uutisoi tänään, että hallituksen uudet terveydenhuollon asiakasmaksut koskevat myös abortteja. Noin 257 euron maksu koskisi omasta pyynnöstä tehtäviä abortteja, kun taas lääketieteellisistä syistä tehtävät abortit olisivat maksuttomina. Uusi maksu uhkaa moninkertaistaa raskauden keskeytyksen hinnan ja vaikeuttaa niiden tekemistä.
Kvarnström (SDP): Regeringens nya abortavgifter är väldigt problematiska21.9.2026 09:15:13 EEST | Pressmeddelande
Riksdagsledamot Johan Kvarnström (SDP) kritiserar regeringens förslag om nya klientavgifter i samband med abort. Enligt Svenska Yle ska aborter som görs av medicinska skäl vara avgiftsfria. Aborter som görs på egen begäran kan däremot omfattas av en ny avgift på omkring 257 euro för operationer och ingrepp.
SDP:n Kvarnström: Hallituksen uudet aborttimaksut ovat erittäin ongelmallisia21.9.2026 09:15:13 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Johan Kvarnström (SDP) arvostelee hallituksen esitystä uusista aborttiin liittyvistä asiakasmaksuista. Svenska Ylen mukaan lääketieteellisistä syistä tehtävät abortit olisivat maksuttomia. Omasta pyynnöstä tehtäviin abortteihin voisi sen sijaan liittyä uusi, noin 257 euron maksu leikkauksista ja toimenpiteistä.
SDP:n Seppo Eskelinen: Sähkön riittävyys vaatii ripeästi päättäväisiä toimia, myös datakeskusten kannettava vastuunsa19.9.2026 11:18:42 EEST | Tiedote
– Viime aikojen uutiset isoista datakeskusinvestoinnoista Suomeen ovat luonnollisesti positiivisia ja tervetulleita. Samaan aikaan on kuitenkin pidettävä huoli, että investoinnit eivät saa johtaa sähkön hinnan kohtuuttomaan nousuun kuluttajille tai yrityksille, sanoo kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme