Puumalassa harjoitellaan häiriötilannekeskuksen perustamista 4.10.2025
Puumalan kunta järjestää yhteistyössä Etelä-Savon pelastuslaitoksen ja poliisin kanssa valmiusharjoituksen Puumalassa 4.10.2025. Harjoituksessa testataan häiriötilannekeskuksen perustamista Puumalan yhtenäiskoululle avunsaanti- ja tukipisteeksi Puumalan asukkaille sekä etsintäoperaation joukoille kuvitteellisen laajan sähkökatkotilanteen ja sen aiheuttaman etsintätilanteen vuoksi. Harjoitus ei aiheuta haittaa asukkaille.

Puumalassa harjoitellaan häiriötilannekeskuksen perustamista 4.10.2025
Puumalan kunta järjestää yhteistyössä Etelä-Savon pelastuslaitoksen ja poliisin kanssa valmiusharjoituksen Puumalassa 4.10.2025. Harjoituksessa testataan häiriötilannekeskuksen perustamista Puumalan yhtenäiskoululle avunsaanti- ja tukipisteeksi Puumalan asukkaille sekä etsintäoperaation joukoille kuvitteellisen laajan sähkökatkotilanteen ja sen aiheuttaman etsintätilanteen vuoksi. Harjoitus ei aiheuta haittaa asukkaille.
Varautuminen erilaisiin häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin on kunnan ja viranomaisten normaalia ja lakisääteistä toimintaa. Varautumista myös harjoitellaan säännöllisesti.
Häiriötilannekeskus kokoaa palvelut, joita kuntalainen tarvitsee selviytyäkseen häiriötilanteessa tai poikkeusoloissa sekä toipuakseen niistä. Häiriötilannekeskusta voidaan käyttää esimerkiksi vedenjakelu- tai muonituspisteenä, tilapäisenä majoituspaikkana sekä ensiavun tai muiden terveydenhuollon palvelujen, kuten henkisen tuen, tarjoamiseen asukkaille.
Häiriötilannekeskuksia perustetaan erilaisten sään ääri-ilmiöiden aiheuttamien häiriöiden, suuronnettomuuksien ja kuntalaisten suojaamiseen liittyvien tarpeiden vuoksi. Esimerkiksi laajamittaisessa maastopalossa häiriötilannekeskus voi huolehtia pelastushenkilöstön huoltotarpeesta tai toimia kodistaan pois joutuneiden asukkaiden väliaikaisena asuin- tai turvapaikkana.
– Häiriötilannekeskus perustetaan kunnassa sellaisiin jo olemassa oleviin tiloihin, jotka täyttävät keskuksen tarpeet. Meidän viranomaisten ja kolmannen sektorin toimijoiden on tärkeää harjoitella keskusten perustamista ja toimintoja yhdessä, jotta oikeassa häiriötilanteessa homma sujuisi sutjakkaasti, Etelä-Savon pelastuslaitoksen riskienhallintapäällikkö Jani Jämsä kertoo.
Keskuksen tulee olla energiaomavarainen vähintään 72 tuntia ja hyvien kulkuyhteyksien päässä. Onnettomuustilanteessa keskuksen toiminta pyritään käynnistämään 3–4 tunnin kuluessa niin, että 12 tunnin kuluessa se toimisi jo täydessä laajuudessaan.
– Häiriötilannekeskus on eräänlainen monitoimikeskus, joka antaa kuntalaisille sitä tukea, mitä kussakin häiriötilanteessa tarvitaan. Joskus tarve voi olla fyysistä, kuten juomaveden saanti, joskus enemmän henkistä – usein kuitenkin molempia. Meidän viranomaisten kuuluu olla asukkaiden tukena sekä kriisin hetkellä että siitä toipumisessa, toteaa Puumalan kunnanjohtaja Niina Kuuva.
Kuntien alueelle viranomaisten ja vapaaehtoistoimijoiden yhteistyönä suunniteltavat häiriötilannekeskukset ovat osa erilaisiin häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin varautumisen kokonaisuutta. Mahdollisessa häiriö-, onnettomuus- tai kriisitilanteessa viranomaiset ohjeistavat aina asukkaita, kuinka heidän tulee toimia.
Lisätietoja antavat:
kunnanjohtaja Niina Kuuva puh. 050 375 8541, niina.kuuva@puumala.fi
riskienhallintapäällikkö Jani Jämsä puh. 040 129 5196 jani.jamsa@etelasavonha.fi
Tiedote on julkaisuvapaa.
Kuvat: Puumalan kunta, Etelä-Savon pelastuslaitos.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Niina KuuvaPuumalan kunta, kunnanjohtaja
Puh:050 375 8541niina.kuuva@puumala.fiJani JämsäEtelä-Savon pelastuslaitos, riskienhallintapäällikkö
Puh:040 129 5196jani.jamsa@etelasavonha.fiKuvat




Lisätietoa julkaisijasta
Saimaan Puumala - 3000 kilometriä vettä ja rantaa! Lähes 4000 vapaa-ajan asunnon ja 2000 asukkaan ketterä matkailukunta, jossa on laaja palveluvalikoima, toimivat kunnalliset peruspalvelut ja monipuoliset liikuntamahdollisuudet.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Puumalan kunta
Saimaa Swimrun kisataan 23.8. Puumalassa15.8.2025 19:41:50 EEST | Tiedote
Uutuutena myös MiniSwimrun perheille ja kuntoilijoille! Sport JR ja Puumalan kunta järjestävät vauhdikkaan ja ainutlaatuisen Saimaa Swimrun -kilpailun lauantaina 23.8.2025. Reitti kulkee kauniissa saaristomaisemassa Norppapolun tuntumassa, jossa vesi on läsnä koko matkan ajan. Lähtö ja maali sijaitsevat Puumalan satamassa, Saimaan vesistön vilkkaassa solmukohdassa.
Muinaismuistoa siirtämässä - 1300–1400-luvun vene Puumalassa15.8.2025 19:23:05 EEST | Tiedote
Puumalan Sahan museon kokoelmiin kuuluvan ommellun veneen jäännökset 1300–1400-luvulta siirrettiin uuteen säilytyspaikkaan. Pohjoismaista tunnetaan n. 70 kappaletta tällä tekniikalla tehtyä venettä, joista 21 on löydetty Suomesta. Aikoinaan vene löydettiin Puumalan Mammosenjärveltä.
Pistohiekalle avautuu frisbeegolfrata12.6.2025 14:30:42 EEST | Tiedote
Tällä radalla voit nähdä saimaannorpan! Legendaariselle Pistohiekan matkailualueelle Puumalassa avautuu lauantaina 14.6. uusi 18-väyläinen frisbeegolfrata. Rata kulkee Pistohiekan mäntykankailla ja päättyy aivan hiekkarannan tuntumaan.
Puumalan uusi ympäristötaideteos ”Tuulivaroitus” on julkistettu10.6.2025 14:39:25 EEST | Tiedote
Tuulivaroitus on humoristinen ja näkemyksellisyydessään yllätyksellinen kuvanveistäjä Matti Kalkamon teos, joka synnyttää erilaisia tulkintoja ja tunteita. Yhtäältä veistos kommentoi ihmisen osaa elämän ja Saimaan saariston tuulten riepoteltavana, toisaalta se kuvaa sitkeää kiinnittymistä omaan kontuun eli vahvaa veto- ja pitovoimaa, jota Puumala kuntana ja vapaa-ajanasumisen paikkana parhaimmillaan edustaa. Kirkonkylän uuden maamerkin avajaisia vietettiin Puumalan keskustan sisääntuloväylän varrella. Tilaisuus huipentui, kun kunnanjohtaja Niina Kuuva kohosi nostolavalla yläilmoihin, jossa pronssiin valettu painovoimaa uhmaava patsas paljastettiin. Patsaan hahmo sijoittuu korkean, 2% kaltevan, teräspilarin huipulle. Pilarin punamusta väritys mukailee merimerkkiä, joka varoittaa karista.
Koskenselkä 365 - kestävää matkailua ympärivuotisesti10.6.2025 11:34:20 EEST | Tiedote
KOSKENSELÄN LOMAKYLÄÄN RAKENNETAAN UUTTA HOTELLITASOISTA MAJOITUSTA Koskenselän Lomakylän laajennushanke on käynnissä Puumalassa. Uusia majoitusyksiköitä valmistetaan merikonteista. Samalla alueen infrastruktuuria parannetaan. Lomakylän laajennustyöt on aloitettu toukokuussa 2025. Uudet hotellitasoiset majoituskontit pyritään saamaan käyttöön heti heinäkuun alusta alkaen. Lomavinkki Oy on uudistamassa perinteikästä, vuodesta 1980 toiminnassa ollutta lomakylää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme