LÄTÄKKÖ – Lasten kulttuuriviikot tulee jälleen lokakuussa
11.9.2025 12:23:24 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote
Vaasan kaupungin kulttuuri- ja kirjastopalveluiden tuottama Lätäkkö – lasten kulttuuriviikot tuo jälleen runsaasti tekemistä ja elämyksiä lapsiperheille koko lokakuun ajan.

Ohjelmaa riittää niin varhaiskasvatukselle ja kouluille kuin perheillekin: luvassa on työpajoja, syysjuhlia, lasten taidenäyttelyitä, konsertteja, satutuokioita, museokierroksia, majanrakennusta ja paljon muuta. Tapahtumia järjestetään eri kaupunginosissa, ja suurin osa ohjelmasta on maksutonta.
Lätäkkö käynnistyy avajaisilla tiistaina 1.10. klo 17–20. Pääkirjaston Draama-salissa esiintyy lastenmusiikkiorkesteri Orffit klo 18. Kirjaston sisätiloissa ja pihalla voi osallistua mm. TaiKonin Ilon pisarat-yhteisötaideteokseen, Lätäkkö-lautapeliin tai Muumit-etsintätehtävään. Luvassa on myös hauskoja pihaleikkejä ja Lätäkkö-polkkaa.
Pääkirjaston Matilda-tilassa avautuu Studio Lätäkkö, jossa on esillä Onkilahden yhtenäiskoulun, Vaasan kristillisen koulun sekä nuorisopalveluiden kesätaiteilijoiden teoksia ja koristeluja. Studio Lätäkössä on lisäksi mahdollisuus omatoimiseen taiteiluun.
Avajaisia edeltää Lätäkkö-etkot museokärpän johdolla. Pehmoleluopastukset ovat klo 14 (ruotsiksi) ja 15 (suomeksi) Pohjanmaan museossa.
Taideloiskahdukset – kuratoituja kulttuurielämyksiä perheille
Lätäkkökuraattoreiden valitsemat Taideloiskahdukset tarjoavat mieleenpainuvia kulttuurikokemuksia lapsiperheille. Samalla ne antavat mahdollisuuden eri ryhmille ja toimijoille tuoda oma osaamisensa esille. Kaikki Taideloiskahdukset ovat maksuttomia koko perheen tapahtumia.
Keväällä Länsimetsän koulun kielikylpyluokka 2 kiC yhdessä kulttuuripedagogi Sanna Asikaisen kanssa valitsi kolme kiinnostavinta ideaa, jotka saivat kulttuuripalveluiden kautta toteutustukea.
Vuoden 2025 Taideloiskahdukset ovat Kultakala Lätäkössä, joka on Vaasan 4H:n järjestämä askartelu- ja maalaustapahtuma lauantaina 4.10. klo 10–13 pääkirjaston Draama-salissa. Lätäkön rytmit -taideloiskahduksessa lauantaina 11.10. klo 10–14 esiintyy Ylimääräiset Asemamiehet -orkesteri, jonka jälkeen Tanssikoulu Kipinä ohjaa eri-ikäisille sopivia tanssityöpajoja Draama-salissa.
Koko ohjelma on julkaistu Vaasan kaupungin kulttuuripalveluiden sivuilla: vaasa.fi/latakko.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kulttuuripedagogi Sanna Asikainen, Vaasan kaupungin kulttuuri- ja kirjastopalvelut, p. 0401822702, sanna.asikainen@vaasa.fi
Kuvat

Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Arbetslösheten minskade och mängden lediga jobb ökade inom Österbottens sysselsättningsområde i augusti22.9.2026 13:33:59 EEST | Pressmeddelande
Arbetslöshetsgraden inom Österbottens sysselsättningsområde (Kaskö, Korsnäs, Laihela, Malax, Korsholm, Närpes, Nykarleby, Vasa och Vörå) var i augusti fortfarande en av de lägsta i landet (7,1 %). Arbetslöshetsgraden sjönk med 0,1 procentenheter jämfört med året innan (7,2 %) och med 1,4 procentenheter jämfört med föregående månad (8,5 %). I hela landet var arbetslöshetsgraden 12,0 % i augusti, vilket innebär en minskning på 1,2 procentenheter jämfört med juli. Uppgifterna baserar sig på arbetsförmedlingsstatistiken som publiceras av UF-centret.
Työttömyys väheni ja avoimien työpaikkojen määrä kasvoi Pohjanmaan työllisyysalueella elokuussa22.9.2026 13:33:55 EEST | Tiedote
Pohjanmaan työllisyysalueella (Kaskinen, Korsnäs, Laihia, Maalahti, Mustasaari, Närpiö, Uusikaarlepyy, Vaasa ja Vöyri) oli elokuussa edelleen yksi maan alhaisimmista työttömyysasteista (7,1 %). Työttömyysaste laski 0,1 prosenttiyksikköä vuodentakaisesta (7,2 %) ja 1,4 prosenttiyksikköä edelliskuusta (8,5 %). Koko maan työttömyysaste oli elokuussa 12,0 %, ja se laski heinäkuusta 1,2 prosenttiyksikköä. Tiedot perustuvat KEHA-keskuksen Työnvälitystilastoon.
Ett nytt familjeevenemang Skördefest ordnas på TaiKon21.9.2026 12:01:00 EEST | Pressmeddelande
Lördag 26.9 fylls TaiKon med glädje, kreativitet och samvaro då familjeevenemanget Skördefest för första gången ordnas i huset.
Uusi Sadonkorjuu-perhetapahtuma järjestetään TaiKonilla21.9.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Lauantaina 26.9. TaiKon täyttyy ilosta, luovuudesta ja yhdessäolosta, kun talossa järjestetään ensimmäistä kertaa Sadonkorjuu-perhetapahtuma.
Unga behöver arbetsgivare som ger dem en chans i arbetslivet21.9.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Många unga har motivation och kunnande, men behöver en första möjlighet att visa vad de kan. Med sysselsättningssedeln för unga kan arbetsgivare i Österbottens sysselsättningsområde få ekonomiskt stöd för att anställa en arbetslös ung person i åldern 18–29 år. Fler arbetsgivare uppmuntras nu att ta vara på möjligheten.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme