Suomalainen kasvuyritys Taiga Concept uudistaa tapaa ajatella toimitiloja
Muunneltavia tilaratkaisuja kehittävä suomalainen Taiga Concept teki viime vuonna kannattavasti 79 prosentin kasvun. Kymmenvuotiaan yrityksen liikevaihto on kaksinkertaistunut kolmen viime vuoden aikana. Sen skandinaaviseen tyyliin ja luonnonmateriaaleihin perustuvasta tuotannosta menee vientiin yli 90 prosenttia.
Tällä viikolla Taiga julkistaa Helsingissä uuden konseptinsa, Taiga Forman, joka tuo toimistojen tilankäytön ja toiminnallisuudet kiertotalousaikaan ja haluaa työntekijöiden viihtyvän toimistolla.

– Työympäristön on oltava sellainen, että se stimuloi ja motivoi kehittämään uutta. On tärkeää, että opimme uudelleen tekemään asioita yhdessä, sillä työpaikan kohtaamisilla on iso vaikutus ihan kansantaloudellisesti, Taigan toimitusjohtaja Jukka-Pekka Kovanen sanoo.
Rakennuksia ei tarvitse purkaa
Taiga Forma -konsepti vastaa myös tilankäyttöratkaisuiltaan vanhentuneiden toimistorakennusten haasteisiin.
– Suomessa on todella paljon vanhaa rakennuskantaa ja tyhjiä toimistoneliöitä. Tätä valtavaa massaa kannattaa arvioida uudelleen käyttäjien muuttuvien tarpeiden kautta, Kovanen jatkaa.
Rakennuksia ei tarvitse purkaa eikä aina rakentaa uutta, kun olemassa olevia väliseiniä voi korvata muunneltavilla rakenteilla. Kun vuokralaisten toiveet vuokra-ajan kuluessa muuttuvat, omistajilla on paineita löytää entistä joustavampia ratkaisuja ottaen huomioon kustannukset ja ympäristövaikutukset. Kustannukset voi kohdentaa perustellusti kutakin käyttötarkoitusta vastaavasti vuokrauksen tai leasingin muodossa.
Ajaton muotoilu on ympäristöteko
Taigan visiossa tilan käyttäjä ottaa aiempaa aktiivisempaa roolia tilojen järjestelyissä eri toimintojensa tarpeisiin, oli kyse sitten asiakaspalvelusta, neuvotteluista, yhteisestä ideoinnista, keskittymistä vaativasta ajatustyöstä tai luottamuksellisista puhelinkeskusteluista.
Kiertotalouteen sopivat Taiga Forma -konseptin modulaarisuus, pitkäikäiset puiset rakenteet ja kalusteet, jotka voi myös purkaa ja koota uudelleen joko saman tai uuden käyttäjän tiloihin. Kierrätys toimii, kun vanhat ja uudet tuotteet toimivat saumattomasti yhteen.
Kovanen muistuttaa, että suomalainen design kestää aikaa ja on aito ympäristöteko.
– Olemme ylpeitä siitä, että asiakkaamme pyytävät meiltä vain pieniä huoltotoimia lähes kymmenen vuotta sitten käyttöön otettuihin tuotteisiimme. He näkevät, että ajaton muotoilu on säilyttänyt arvonsa, hän sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka-Pekka Kovanen, ToimitusjohtajaTaiga Concept Oy
Puh:+358405116234jukka-pekka.kovanen@taigaconcept.fiMirja Yli-Erkkilä, Growth DirectorTaiga Concept Oy
Puh:+358400909029mirja.yli-erkkila@taigaconcept.fiKuvat



Linkit
2015 perustettu Taiga Concept Oy on suomalainen modulaarisia työtiloja toimistoympäristöön kehittävä kasvuyritys. Sen liikevaihto 2024 oli 8,1 miljoonaa euroa 2024 ja henkilöstömäärä 19. Liikevaihto kasvoi edellisvuodesta 78,9 % ja voittoprosentti oli 5,1. Tuotannosta 90 % menee vientiin.
Syksyllä 2025 yritys työllistää Suomessa 30 henkilöä useista kansallisuuksista.
Taigan showroom sijaitsee Helsingin Kalasatamassa, Vanha talvitie 13–15.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taiga Concept Oy
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme