Sosiaali- ja terveysvaliokunnan sd-edustajat: Oulaskankaan yöpäivystys on turvattava, hyvinvointialueiden on saatava itse päättää päivystyksistään
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittely kansalaisaloitteesta, jossa esitetään Oulaskankaan sairaalan ympärivuorokautisen perusterveydenhuollon päivystyksen turvaamista, käynnistyi torstaina julkisella kuulemisella. Oulaskankaan yöpäivystyksen lakkauttaminen on osa hallituksen leikkauspolitiikkaa, joka ei mahdollista hyvinvointialueille palveluiden kehittämistä asukkaiden parhaaksi. Yöpäivystyksen lakkauttaminen pidentää matkoja hoitoon jopa sadoilla kilometreillä, vaarantaa potilasturvallisuuden ja kuormittaa sekä ensihoitoa että Oulun yhteispäivystystä. Sairaaloiden tehtävien karsiminen vaikuttaa merkittävästi myös sairaalalle jääviin tehtäviin sekä sote-alan ammattilaisten koulutukseen.

SDP:n valiokuntaryhmän mukaan Oulaskankaan yöpäivystyksen lakkauttaminen voitaisiin perua antamalla terveydenhuoltolakiin hyvinvointialueille oikeus päättää itse omista päivystysjärjestelyistään.
– Alueilla tiedetään parhaiten, miten päivystyspalvelut tulee järjestää. On kestämätöntä, että hallitus yrittää ohjata jopa yksittäisten päivystäjävirkojen tarkkuudella, mutta samaan aikaan se leikkaa rahoitusta kaikilta alueilta. Tämä on kestämätöntä ja lyhytnäköistä politiikkaa, sanoo eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja kansanedustaja Kim Berg.
– Päivystysten lopettaminen johtaa toiminnallisesti huonoihin ratkaisuihin. Hyvinvointialueilla, kuten Pohteella, on olemassa jo sovittu toimiva työnjako sairaaloiden välillä. Yöpäivystyksen lopettaminen rikkoo tämän tasapainon ja heikentää palveluita koko alueella. On myös tärkeää huomata, että Oulaskankaan sairaalalla on merkittävä koulutuksellinen rooli alueen sote-alan ammattilaisten kouluttamisessa. Yöpäivystyksen lopettaminen vaikeuttaa oppilaitosten toimintaa ja heikentää tulevaisuuden työvoiman saatavuutta, toteaa kansanedustaja Aki Lindén.
Pitkien välimatkojen alueilla vaikutukset ovat erityisen vakavia. Oulaskankaan sairaalan vastuulla on noin 125 000 asukasta yli 100 kilometrin säteellä. Jos yöpäivystys lakkaa, matka Ouluun venyy monilla jopa 200 kilometriin.
– Kun hätätilanteessa matkaa lähimpään päivystykseen kertyy jopa kaksi tuntia, potilasturvallisuus vaarantuu. Kyse ei ole vain numeroista, vaan ihmisten elämästä. Sairaalakuljetusten lisääntyminen kuormittaa myös ensihoitoa ja ruuhkauttaa Oulun yhteispäivystystä, jota ei ole mitoitettu näin suurelle väestöpohjalle, sanoo kansanedustaja Ville Merinen.
– Ensihoidon näkökulmasta tilanne on erityisen vakava. Kun kuljetusmatkat pitenevät, tehtävät kestävät pidempään ja vasteajat pitenevät. Tämä tarkoittaa, että ambulansseja on vähemmän käytettävissä uusiin hätätilanteisiin. Jokainen minuutti voi olla ratkaiseva esimerkiksi sydänkohtauksessa tai aivohalvauksessa, huomauttaa kansanedustaja Suna Kymäläinen.
SDP:n valiokuntaryhmän edustajat korostavat, että kattava sairaalaverkko on keskeinen turvallisuustekijä, alueellisen tasa-arvon takaaja ja elinvoiman turvaaja. Oulaskankaan yöpäivystyksen lopettaminen ei tuo merkittäviä säästöjä, mutta sen vaikutukset alueen asukkaiden turvallisuuteen ja hyvinvointiin ovat huomattavat.
– Suomalaisille tärkeää on, että lähialueilla on turvattuna laadukkaat sote-palvelut. Monille tämä on kohtalon kysymys, ja siksi SDP ei hyväksynyt hallituksen tekemiä sairaalaverkon leikkauksia. Oulaskankaan yöpäivystys on säilytettävä, kyse on suomalaisten yhdenvertaisuudesta, kiteyttää kansanedustaja valiokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kim BergEduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja - riksdagsledamot
Puh:050 514 3196Krista KiuruSosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja
Eduskunta-avustaja Petteri Nurmi puh. 050 339 4365, petteri.nurmi@eduskunta.fi
Ville MerinenKansanedustaja
Puh:050 355 4935ville.merinen@eduskunta.fiAki LindénKansanedustaja
Puh:050 439 5553Suna KymäläinenKansanedustaja
Puh:050 512 0526Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Perholehto: Ilmastopolitiikan vaikeuskerroin on kasvanut, mutta lisätoimia tarvitaan nyt11.9.2025 17:53:34 EEST | Tiedote
Hallituspuolueiden riveistä on pitkin kautta väläytelty, että ilmastotoimia ei ole varaa tehdä tai että niihin ei kannata panostaa, koska tavoite on mahdoton. Todellisuudessa hiilineutraalius on yhä saavutettavissa ja vieläpä siten, että kansantalous kasvaa. SDP:n kansanedustaja, ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Pinja Perholehto vaatii hallitusta huomioimaan tuoreimmat ilmastoselvitykset ja päivittämään eduskunnalle annettavat ilmastoselonteot sekä keinovalikoiman tuoreimman tiedon mukaisiksi.
SDP:n Suhonen: Kannatan yöpäivystysten turvaamista11.9.2025 15:06:18 EEST | Tiedote
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittely kansalaisaloitteesta, jossa esitetään Oulaskankaan sairaalan ympärivuorokautisen perusterveydenhuollon päivystyksen turvaamista, käynnistyi tänään torstaina julkisella kuulemisella.
SDP:n Pia Hiltunen: Oulaskankaan yöpäivystyksen lakkautus on vakava virhe11.9.2025 14:20:45 EEST | Tiedote
Oulaskankaan sairaalan yöpäivystyksen lakkauttaminen vaarantaa potilasturvallisuuden, pidentää matkoja hoitoon ja heikentää Pohteen alueen asukkaiden yhdenvertaisuutta. Päivystyksen säilyttämistä puoltaa väestöpohjan suuruus, pitkät välimatkat sekä sairaalan merkittävä rooli alueen koulutuksessa ja ensihoidon toimivuudessa.
SDP:n Saku Nikkanen: Orpon hallituksen budjettipäätökset uhkaavat kotimaisen elokuvan tulevaisuutta11.9.2025 11:02:48 EEST | Tiedote
Orpon hallituksen budjettiriihen päätökset iskevät ikävällä tavalla suomalaiseen kulttuurialaan. Suomen Elokuvasäätiön valtionavustuksista kotimaiselle elokuvatuotannolle ollaan poistamassa noin 35 %. Tämä voisi asiantuntijoiden mukaan johtaa kymmeniin elokuvateattereiden konkursseihin Suomessa. Hallitus aikoo näin leikata 7,8 miljoonaa euroa opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan yritystuista, leikkaukset kohdistuvat pääosin elokuvatuotannon tukiin, toteaa Saku Nikkanen.
SDP:n Johannes Koskinen: Suomen tuki Ukrainalle jatkuttava niin pitkään kuin tarpeellista10.9.2025 18:00:58 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen korosti eduskunnan täysistunnossa pitämässään ryhmäpuheenvuorossa, että Suomen tuki Ukrainalle on jatkuttava niin pitkään kuin tarpeellista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme