Oulu2026:n Me olemme kulttuuria -ohjelmahaun viimeinen kierros toi yli tuhat hakemusta
Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki ensi vuonna. Kulttuuriohjelmaa Oulun ja 39 kumppanikunnan alueella tekevät sadat toimijat Oulusta, Suomesta ja Euroopasta. Ohjelmaa täydentämään haetaan uusia projekteja Me olemme kulttuuria -ohjelmahaun kautta. Ohjelmahaun tavoitteena on löytää monipuolista kulttuuriohjelmaa, jossa kulttuuri ymmärretään laveasti.

Me olemme kulttuuria -ohjelmahaun kolmas ja viimeinen kierros oli avoinna 1.5.–31.8.2025. Määräaikaan mennessä saapui yhteensä 1020 hakemusta, joissa haettujen kohdeavustusten yhteissumma on 5 434 000 euroa. Hakutulokset ilmoitetaan hakijoille syksyn 2025 aikana.
Yhteisöpäällikkö Heli Metsäpelto kertoo, että hakijamäärä ylitti odotukset: ”On upeaa nähdä, miten valtava kiinnostus ohjelmahakua kohtaan on. Yli tuhat hakemusta kertoo, että todella moni haluaa olla mukana rakentamassa kulttuuri-ilmastonmuutosta pohjoiselle alueellemme.”
Vaikka kohdeavustusten haku päättyi elokuun lopussa, ohjelmahaun kautta voi edelleen ehdottaa omaa tapahtumaa osaksi Oulu2026-ohjelmaa ilman avustusta. Uusi hakumahdollisuus avautuu 1.12.2025, ja hakemuksia käsitellään kahden viikon välein. Myönteisen päätöksen jälkeen järjestäjä pääsee lisäämään tapahtumansa tiedot Oulu2026-tapahtumakalenteriin. Tämä ohjelmahaku jatkuu 30.9.2026 saakka.
Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026
Oulun lisäksi kulttuuripääkaupunkivuosi yltää 39 kumppanikuntaan pohjoisessa Suomessa. Tavoitteena on pysyvä kulttuuri-ilmastonmuutos. Se merkitsee pysyvästi rikkaampaa kulttuurielämää ja muutosta alueelle. Kulttuuri-ilmastonmuutos yhdistää kulttuuria, taidetta ja teknologiaa yllättävälläkin tavalla, luo kohtaamisia ja synnyttää vuorovaikutusta.
Oulu2026 tarjoaa innostavaa, kestävää ja eurooppalaista sisältöä jo ennen vuotta 2026, jolloin kattava kulttuuripääkaupunkivuosi huipentuu.
Tapahtumakalenteri on tutustuttavissa ja se täydentyy vielä kulttuuripääkaupunkivuoden lähestyessä: https://oulu2026.eu/tapahtumat/.
Toiminnasta vastaa Oulun kulttuurisäätiö sr. Pääyhteistyökumppanit ovat Pohjolan OP ja Kaleva Media.
Oulu2026-alue koostuu Oulun lisäksi 39 kaupungista ja kunnasta
Oulun lisäksi Oulu2026-alueelle kuuluvat Alavieska, Haapajärvi, Haapavesi, Hailuoto, Hyrynsalmi, Ii, Kalajoki, Kajaani, Kemi, Kempele, Kuhmo, Kuusamo, Kärsämäki, Liminka, Lumijoki, Muhos, Nivala, Oulainen, Paltamo, Pielavesi, Puolanka, Pudasjärvi, Pyhäjoki, Pyhäjärvi, Pyhäntä, Ranua, Raahe, Ristijärvi, Siikajoki, Siikalatva, Sievi, Sotkamo, Suomussalmi, Taivalkoski, Tornio, Tyrnävä, Utajärvi, Vaala ja Ylivieska.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heli MetsäpeltoYhteisöpäällikkö / Oulu2026
Puh:044 703 7554heli.metsapelto@oulu2026.euKuvat

Linkit
Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki
Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026. Kulttuuripääkaupunkivuosi yltää 39 kumppanikuntaan pohjoisessa Suomessa. Tavoitteena on pysyvä kulttuuri-ilmastonmuutos. Kulttuuri-ilmastonmuutos merkitsee pysyvästi rikkaampaa kulttuurielämää ja muutosta alueelle. Kulttuuri-ilmastonmuutos yhdistää kulttuuria, taidetta ja teknologiaa yllättävälläkin tavalla, luo kohtaamisia ja synnyttää vuorovaikutusta.
Oulu2026 tarjoaa innostavaa, kestävää ja eurooppalaista sisältöä jo ennen vuotta 2026, jolloin kattava kulttuuripääkaupunkivuosi huipentuu. Toiminnasta vastaa Oulun kulttuurisäätiö sr. Oulu2026:n pääyhteistyökumppanit ovat Pohjolan OP ja Kaleva Media.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun kulttuurisäätiö, Oulu2026
Kansainvälinen 1000things-media nosti Oulun Euroopan inspiroivimmaksi matkakohteeksi vuodelle 20267.11.2025 08:59:13 EET | Tiedote
Ensimmäistä kertaa julkaistu 1000things Rankings Europe listaa kymmenen kauneinta ja kiinnostavinta kohdetta eri puolilta Eurooppaa, ja Oulu sai ensimmäisen sijan. 10 Orte in Europa, die man 2026 besucht haben muss | 1000things
Oulu mukana Condé Nast Travelerin parhaiden matkakohteiden listalla4.11.2025 14:57:47 EET | Tiedote
Arvostettu matkailumedia Condé Nast Traveler on valinnut Oulun yhdeksi vuoden 2026 parhaista matkakohteista. Valinta vahvistaa Oulun asemaa yhtenä Euroopan kiinnostavimmista matkailukaupungeista juuri ennen Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden alkua.
Oulu2026-tarjonta täydentyi 236 uudella ohjelmalla30.10.2025 16:03:26 EET | Tiedote
Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki ensi vuonna. Kulttuuriohjelmaa Oulun ja 39 kumppanikunnan alueella tekevät sadat toimijat Oulusta, Suomesta ja Euroopasta. Ohjelmaa täydentämään haettiin uusia projekteja ohjelmahaun kautta. Ohjelmahaun tavoitteena oli löytää monipuolista kulttuuriohjelmaa, jossa kulttuuri ymmärretään laveasti.
Oulu named as one of the world’s best destinations for 202623.10.2025 08:50:00 EEST | Tiedote
National Geographic has named Oulu among the world’s best destinations for 2026. Alongside legendary places such as the Alps, Beijing, Morocco, and Rio de Janeiro, this northern gem stands out with its captivating blend of culture and nature.
Oulu valittu yhdeksi maailman parhaista matkakohteista vuodelle 202623.10.2025 08:40:00 EEST | Tiedote
National Geographic on nostanut Oulun maailman parhaiden matkakohteiden listalle. Legendaaristen Alppien, Pekingin, Marokon, Rio de Janeiron ja muiden tunnettujen kohteiden rinnalle on nyt noussut pohjoinen helmi, joka hurmaa yhdistelmällään kulttuuria ja luontoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme