SDP EDUSKUNTA

SDP:n Perholehto: Ilmastopolitiikan vaikeuskerroin on kasvanut, mutta lisätoimia tarvitaan nyt

Jaa

Hallituspuolueiden riveistä on pitkin kautta väläytelty, että ilmastotoimia ei ole varaa tehdä tai että niihin ei kannata panostaa, koska tavoite on mahdoton. Todellisuudessa hiilineutraalius on yhä saavutettavissa ja vieläpä siten, että kansantalous kasvaa. SDP:n kansanedustaja, ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Pinja Perholehto vaatii hallitusta huomioimaan tuoreimmat ilmastoselvitykset ja päivittämään eduskunnalle annettavat ilmastoselonteot sekä keinovalikoiman tuoreimman tiedon mukaisiksi.

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

 – Uusimman ilmastovuosikertomuksen keskeinen viesti on sama kuin aiemmin: emme tee tarpeeksi, jotta saavuttaisimme Suomen oman hiilineutraaliustavoitteen tai EU:n 2030 tavoitteet. Viesti ei ole uusi, mutta se pitäisi ottaa aiempaakin vakavammin, koska Orpon hallituksen toiminta on tähän saakka jättänyt meidät pahasti takamatkalle, Perholehto kommentoi.

– Hallituksen tanssi ilmastolain ympärillä muistuttaa rasismikeskustelua. Perussuomalaiset esittävät faktanomaisesti, ettei hiilineutraaliustavoitetta saavuteta ja pääministeri Orpo puolestaan vakuuttaa sitoutumista ilmastolakiin. Jatkuvat irtiotot eivät herätä uskoa hallituksen toimintakykyyn, ja aiheuttavat ongelmia yritysten toimintaympäristön ennakoitavuudelle, Perholehto jatkaa.

Orpon hallitus on lakkauttanut useita ilmastotoimia sekä leikannut kotimaisen ja kehitysyhteistyönä tehtävän ilmastotyön rahoitusta. Syynä on kerta toisensa jälkeen julkisen talouden heikko tilanne.  

Budjettiriihen alla emeritusprofessori Markku Ollikaisen tutkijaryhmän julkaisemassa selvityksessä esitellään polku, jolla vahvistetaan sekä hiilinieluja että taloutta. Konkreettisia keinoja ovat esimerkiksi metsälain uudistaminen, teknisten nielujen vauhdittaminen sekä hiilikrediitit.

– Ensin hallitus jätti ilmastotoimet tehtaanpiippujen tulppaamisen varaan ja sitten se ilmoitti budjettiriihessä leikkaavansa teknisten nielujen kehittämiseen tarkoitettua rahoitusta yli kolmanneksella. Tämä on käsittämätöntä ajanhaaskuuta tilanteessa, jossa teknisten nielujen kehitysjänne on useita vuosia ja olemme muita Pohjoismaita jäljessä jo valmiiksi.

– Hallituksesta tehtiin ilmastovalitus edellisen ilmastovuosikertomuksen tiimoilta, koska se ei tuolloin linjannut valittajien mielestä riittävistä lisätoimista ilmastolain toteutumiseksi. Tuolloin korkein hallinto-oikeus katsoi, että hallitukselle on annettava aikaa tehdä lisätoimia. Vuosi on kulunut. Lisätoimien aika on nyt, Perholehto vaatii.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan sd-edustajat: Oulaskankaan yöpäivystys on turvattava, hyvinvointialueiden on saatava itse päättää päivystyksistään11.9.2025 14:19:07 EEST | Tiedote

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittely kansalaisaloitteesta, jossa esitetään Oulaskankaan sairaalan ympärivuorokautisen perusterveydenhuollon päivystyksen turvaamista, käynnistyi torstaina julkisella kuulemisella. Oulaskankaan yöpäivystyksen lakkauttaminen on osa hallituksen leikkauspolitiikkaa, joka ei mahdollista hyvinvointialueille palveluiden kehittämistä asukkaiden parhaaksi. Yöpäivystyksen lakkauttaminen pidentää matkoja hoitoon jopa sadoilla kilometreillä, vaarantaa potilasturvallisuuden ja kuormittaa sekä ensihoitoa että Oulun yhteispäivystystä. Sairaaloiden tehtävien karsiminen vaikuttaa merkittävästi myös sairaalalle jääviin tehtäviin sekä sote-alan ammattilaisten koulutukseen.

SDP:n Saku Nikkanen: Orpon hallituksen budjettipäätökset uhkaavat kotimaisen elokuvan tulevaisuutta11.9.2025 11:02:48 EEST | Tiedote

Orpon hallituksen budjettiriihen päätökset iskevät ikävällä tavalla suomalaiseen kulttuurialaan. Suomen Elokuvasäätiön valtionavustuksista kotimaiselle elokuvatuotannolle ollaan poistamassa noin 35 %. Tämä voisi asiantuntijoiden mukaan johtaa kymmeniin elokuvateattereiden konkursseihin Suomessa. Hallitus aikoo näin leikata 7,8 miljoonaa euroa opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan yritystuista, leikkaukset kohdistuvat pääosin elokuvatuotannon tukiin, toteaa Saku Nikkanen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye