Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut YVA-yhteysviranomaisen lausunnon Arctial MidstreamCo Oy:n alumiinitehtaan YVA-ohjelmasta (Pohjalaismaakunnat)
Arctial MidstreamCo Oy suunnittelee alumiinitehdasta, jonka vuotuinen tuotantokapasiteetti on 550 000 tonnia alumiinia. Alumiinituotannon lisäksi tuotantoprosessiin kuuluu anodien valmistus, alumiiniromun vastaanotto, valimo ja valssaamo. Suunniteltu tehdasalue sijoittuu Kokkolan ja Kruunupyyn kuntien rajalle.

Hankkeesta vastaavan laatimasta ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta toimitettiin ELY-keskukselle yhteensä 13 lausuntoa ja 6 mielipidettä. Lausunnoissa ja mielipiteissä otettiin kantaa mm. hankkeen vaikutuksista ilmaan, pinta- ja pohjavesiin, maaperään sekä ihmisten elinoloihin ja viihtyvyyteen sekä tehdasalueelta muodostuvien hulevesien määrään ja laatuun. ELY-keskuksen mukaan vaikutusten arviointi tulee kohdentaa todennäköisesti merkittävien ympäristövaikutusten arviointiin, kuten ilmapäästöjen ja liikenteen kasvusta aiheutuvista vaikutuksista ihmisten terveyteen, elinoloihin ja viihtyvyyteen sekä pohja- ja pintavesivaikutuksiin. Arvioitiselostuksessa tulee tarkentaa alueelle suunniteltuja toimintojen kuvausta sekä mm. alueelta muodostuvien hulevesien laatua ja määrää.
Arviointiohjelma ja ELY-keskuksen lausunto kokonaisuudessaan löytyvät osoitteesta www.ymparisto.fi/arctial-alumiinitehdas-YVA
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ylitarkastaja Tia Lummi-Lehtinen, puh 0295 027048
Linkit
Tietoa julkaisijasta
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15
0295 027 500
http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.
ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset
NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.
NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Etelä-Pohjanmaalla elokuun lopussa 6762 työtöntä työnhakijaa23.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Työttömien työnhakijoiden määrä on kasvussa viime vuodesta, mutta laaja työttömyys on laskussa. Pitkäaikaistyöttömyys on kasvussa, ja tällä hetkellä noin kolmannes työttömistä työnhakijoista kuuluu pitkäaikaistyöttömien joukkoon.
NTM-centralen i Södra Österbotten har gett kontaktmyndighetens motiverade slutsats om MKB-beskrivningen för Kankalonselkä vindkraftsprojekt och elöverföring (Södra Österbotten)16.9.2025 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Elements Suomi Oy planerar ett vindkrafts- och elöverföringsprojekt i Kauhajoki stad och Bötom kommuns områden. I projektet byggs högst 35 vindkraftverk på ett cirka 3600 hektars område.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen perustellun päätelmän Kauhajoen ja Karijoen Kankalonselän tuulivoimahankkeen ja sähkönsiirron YVA-selostuksesta (Etelä-Pohjanmaa)16.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Elements Suomi Oy suunnittelee tuulivoiman ja sähkönsiirron hanketta Kauhajoen kaupungin ja Karijoen kunnan alueelle. Hankkeessa rakennetaan enintään 35 tuulivoimalaa pinta-alaltaan noin 3600 hehtaarin alueelle.
Kontoret i Seinäjoki flyttar15.9.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
NTM-centralen i Södra Österbottens kontor i Seinäjoki flyttar 15.9.2025. Det nya kontoret finns på adressen Alvar Aallon katu 5.
Seinäjoen toimipaikka muuttaa15.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen Seinäjoen toimipaikka muuttaa 15. syyskuuta. Uudet toimitilat löytyvät osoitteesta Alvar Aallon katu 5.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme