Liikunnan iloa ja hyväntekeväisyyttä Stella Run -tapahtumassa 17.9.
12.9.2025 09:00:56 EEST | Osuuskauppa Suur-Savo | Tiedote
Kauppakeskus Stella ja Etelä-Savon Liikunta ry yhdistävät jälleen voimansa Stella Run -hyväntekeväisyysliikuntatapahtumassa, joka järjestetään Stellan Tähtitorilla keskiviikkona 17.9.2025 klo 17 alkaen. Matalan kynnyksen liikuntatapahtuma tarjoaa mahdollisuuden tehdä hyvää samalla, kun nautitaan liikunnan ilosta yhdessä.

– On mahtavaa, että olemme saaneet Stella Run -tapahtumien myötä runsain joukoin eteläsavolaisia liikkumaan yhdessä hyvän asian puolesta, iloitsevat aluejohtaja Mari Makkonen ESLi:stä ja Kauppakeskus Stellan kauppakeskuspäällikkö Merituuli Hurmerinta.
Tapahtumassa jokainen liikuttu kilometri tekee hyvää, sillä jokaisesta liikutusta kilometristä lahjoitetaan euro hyväntekeväisyyteen. Osallistujat pääsevät ehdottamaan haluamaansa hyväntekeväisyyskohdetta paikan päällä, ja hyväntekeväisyyskohde valitaan osallistujien ehdotusten perusteella.
– Haluamme, että osallistujat voivat vaikuttaa siihen, mihin yhdessä liikkumalla kerätyt varat lahjoitetaan. Jokainen askel on tärkeä ja osallistujat voivat olla ylpeitä auttaessaan liikkumalla niitä, jotka tarvitsevat tukea, kertoo Makkonen.
– Tapahtuman rento ja iloinen luonne säilyy entisellään viime vuosista. Tapahtumassa ei ole ajanottoa, vaan osallistujat voivat nauttia liikunnasta omaan tahtiin, jatkaa Hurmerinta.
Stella Run sopiikin kaikenikäisille ja -kuntoisille liikkujille, sillä osallistujat voivat valita, juoksevatko vai kävelevätkö kuuden kilometrin matkan. Tapahtumaan ovat tervetulleita myös osallistujien koirat. Reitti kulkee Stellan Tähtitorilta kohti satamaa, Mikkelipuiston kautta kauniisiin Kaihun järvimaisemiin ja takaisin Tähtitorille.
Osallistumismaksu ennakkoilmoittautujille on 25 euroa. Tapahtumaan voi ilmoittautua mukaan 14.9. mennessä osoitteessa: esliikunta.fi/tapahtumat. Paikan päällä ilmoittautuville osallistumismaksu on 30 euroa. Kaikille osallistuneille jaetaan perinteisesti tuoteämpäri tapahtuman lopuksi.
– Viime vuosina tapahtumassa on ollut mukana ilahduttavan paljon työporukoita. Haastamme tänäkin vuonna yhteistyökumppanimme ja muut paikalliset toimijat tekemään yhdessä hyvää liikkuen, kertoo Hurmerinta.
Stella Run järjestetään osana Euroopan Liikkujan kampanjaviikkoa. Tapahtuman tavoitteena on hyväntekeväisyyden lisäksi kannustaa ihmisiä pohtimaan omia liikkumistapojaan ja inspiroida heitä liikkumaan.
Tervetuloa mukaan!
Lisätietoja:
Mari Makkonen, aluejohtaja, Etelä-Savon Liikunta ry
044 341 0059
Merituuli Hurmerinta, kauppakeskuspäällikkö, Kauppakeskus Stella
040 822 5929
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Merituuli HurmerintakauppakeskuspäällikköKauppakeskus Stella
Puh:040 822 5929merituuli.hurmerinta@sok.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Suur-Savo
Liiga-ilta viidellä eurolla: S-Etukortilla etu Jukurit–Pelicans-otteluun 18.9.10.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Suur-Savo tarjoaa asiakasomistajilleen liput vain viidellä eurolla perjantaina 18.9. pelattavaan Jukurit–Pelicans-liigaotteluun. Tuntuva paikallinen etu tuo huippujääkiekon yhä useamman ulottuville ja osoittaa, miten osuustoiminta palauttaa hyötyä omistajilleen ja vahvistaa samalla oman alueen elinvoimaa.
ABC Tuukkalassa pilotoidaan uutta Fast Casual -konseptia1.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Mikkeliin Tuukkalan ABC:lle testiin tuleva Fast Casual -ruokakonsepti tarjoaa helposti lähestyttäviä, asiakkaiden toiveiden pohjalta uudistettuja annoksia. Konsepti on kokeilussa 1.9.-1.11.2026 neljässä ABC Ravintolassa eri puolilla Suomea, joista ABC Tuukkala on yksi.
Kätevät pikakassat käyttöön myös Juvan ja Kuortin ABC-asemille26.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Suur-Savo on tuonut asiakkailleen uuden, helpon ja asiointia nopeuttavan vaihtoehdon palveluiden maksamiseen ABC-asemilla Juvalla ja Kuortissa. Pikakassoilla voi tilata ja maksaa kaikkia ABC-aseman tuotteita.
Kosmetiikkaliike Rituals avaa ovensa Stellassa syyskuun alussa20.8.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Kansainvälisesti tunnetun lifestyle-brändi Ritualsin avajaisia vietetään Kauppakeskus Stellassa 3. syyskuuta. Uusi myymälä rakentuu parhaillaan Tähtitorin laidalle ja avajaistapahtumaa odotetaan Mikkelissä innolla.
Polttoaineiden myynti päättyy Sale Jäppilän ja Sale Hurissalon mittarikentillä syksyllä13.8.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Suur-Savo lopettaa Sale Jäppilän ja Sale Hurissalon yhteydessä sijaitsevien mittarikenttien polttoainemyynnin syksyllä 2026. Muutos ei vaikuta myymälöiden muihin palveluihin, ja tankkaaminen jatkuu normaalisti sulkemiseen saakka.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme