Eettisen rekrytoinnin palkinto CGI:lle – esimerkillinen ikäjohtaminen sai tunnustusta
23.9.2025 17:46:09 EEST | Ammattiliitto Pro ry | Tiedote
IT- ja liiketoimintakonsultoinnin palveluyhtiö CGI on saanut Eettisen rekrytoinnin palkinnon. Työministeri Matias Marttinen jakoi palkinnon Ammattiliitto Pron UusioUra-tapahtumassa.
Palkintoraadin mukaan yritys huomioi eri-ikäiset ansiokkaasti henkilöstöpolitiikassaan. Joka neljäs viimeisen vuoden aikana rekrytoitu oli yli 55-vuotias.
– Ikäjohtamisen avulla yritys varmistaa, että jokaisen työura on mielekäs loppuun saakka, palkintoraadin johtaja Minea Pyykönen kiittää.
CGI:llä työskentelee Suomessa noin 3 700 henkilöä, joista lähes 30 prosenttia on yli 55-vuotiaita. Yrityksen tutkimusten mukaan yli 55-vuotiaat ovat tuottavimpia ja tyytyväisimpiä työntekijöitä. Heillä on myös muita vähemmän sairauspoissaoloja.
– Nämä tulokset osoittavat, että olemme onnistuneet erityisesti kokeneimpien työntekijöidemme sitouttamisessa ja hyvinvoinnin tukemisessa, CGI Suomen henkilöstöjohtaja Saara Lindfors sanoo.
Yrityksen periaatteena on huomioida työntekijöiden erilaiset elämäntilanteet. Yrityskohtaisessa työehtosopimuksessa joustot on kirjattu selkeästi osaksi arkea. Lisäksi kokeneille työntekijöille on luotu oma vertaisyhteisö. Kun työntekijä täyttää 60 vuotta, hänellä on mahdollisuus keskustella esihenkilönsä kanssa uran viimeisten vuosien toiveista ja tarpeista.
– Ikäjohtaminen on nouseva teema, josta muut yritykset voivat oppia CGI:ltä, Pyykönen toteaa.
CGI on yksi maailman suurimmista riippumattomista IT- ja liiketoimintakonsultoinnin palveluyhtiöistä. Maailmanlaajuisesti yhtiöllä on 93 000 työntekijää.
Ammattiliitto Pron rekrytointi- ja uravalmennustapahtuma UusioUra tukee yli 45-vuotiaiden työllistymistä ja pyrkii vähentämään ikäsyrjintää työelämässä. Tapahtumassa on yli 70 näytteilleasettajaa ja sinne odotetaan noin 5 000 kävijää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minea PyykönenjohtajaAmmattiliitto Pro
Puh:0400 823 008minea.pyykonen@proliitto.fiSaara LindforsHR-johtajaCGI Suomi
Yhteydenotot
Kia Yliperttula
viestintäjohtaja
+358 40 579 5913
kia.yliperttula@cgi.com
Linkit
Pro – työelämän joukkovoima ja yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista
Pron jäseniä ovat koulutetut ammattilaiset, asiantuntijat ja esihenkilöt alaan katsomatta. Voimajoukkoomme kuuluu jo 120 000 jäsentä, ja neuvottelemme 180 virka- ja työehtosopimusta.
Perustehtävämme on parantaa jäsentemme ja alalle kouluttautuvien työehtoja, toimeentuloa ja kehittymismahdollisuuksia. Lisäksi pidämme huolta jäsentemme hyvinvoinnista niin työssä kuin vapaalla.
Uskomme, että inhimillinen työelämä on ihmisoikeus. Ennakoimme kansainvälisiä työelämän kehityskulkuja ja ilmiöitä, ja kehitämme uusia ratkaisuja suomalaiseen työelämään. Rakennamme sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävää, tasa-arvoista yhteiskuntaa – tai sanalla sanoen: työelämäniloa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ammattiliitto Pro ry
Ammattiliitto Pro: Työajan lyhentämisestä on keskusteltava tutkimustiedon pohjalta18.8.2026 08:50:00 EEST | Tiedote
STTK:n tuore selvitys Lyhyempi työaika – parempi työ? kokoaa tutkimustietoa työajan lyhentämisen vaikutuksista työhyvinvointiin ja jaksamiseen. Ammattiliitto Pron mukaan työajasta on käytävä keskustelua tutkimustiedon pohjalta.
Tekoälyllä ei voi korvata osaavaa henkilöstöä riskeeraamatta kansalaisten oikeusturvaa26.6.2026 11:54:47 EEST | Tiedote
Ammattiliitto Pron mukaan tällä hallituskaudella käynnistetty valtionhallinnon tuottavuusohjelma muuttui säästöohjelmaksi. Tekoälyn käyttöönotossa samoja virheitä ei pidä toistaa: henkilöstövähennysten ja palveluiden heikentämisen sijaan sen avulla on tavoiteltava tuottavuuden kasvua ja parempia palveluja henkilöstön osaamista hyödyntäen.
Suuri työelämäkeskustelu SuomiAreenassa ja MTV Katsomossa keskiviikkona 24.6.16.6.2026 08:00:00 EEST | Kutsu
Mihin suuntaan ja kenen ehdoilla työelämä seuraavaksi etenee? Tervetuloa seuraamaan Ammattiliitto Pron keskustelua, jossa työmarkkinoiden keskeiset vaikuttajat ja poliitikot haastavat toisensa työelämän suunnasta.
Ammattiliitto Pro: Etlan tutkimus osoittaa, että lyhennettyä työaikaa kannattaa kokeilla15.6.2026 13:18:59 EEST | Tiedote
Ammattiliitto Pron mukaan Etlan julkaisemat luvut ovat erittäin rohkaisevia ja niiden pitäisi kannustaa suomalaista työmarkkinakenttää lyhennetyn työajan kokeiluihin. Pro kuitenkin haluaa muistuttaa tutkimuksen tekijöitä siitä, että jatkuvatoimisessa teollisuudessa keskimääräinen viikkotyöaika on jo nyt 35 tuntia viikossa, eikä 40 tuntia viikossa.
Kolmasosa toimihenkilöistä uskoo työnsä korvautuvan tekoälyllä kymmenen vuoden kuluessa28.5.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Osuus on kasvussa, käy ilmi Ammattiliitto Pron vuosittaisesta jäsenkyselystä. Suurinta huolta tekoälyn vaikutuksista omaan työhön koetaan rahoitus- ja vakuutusalalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme