SDP:n Filatov: Sosiaalinen eheys on särkynyt
Suomen suurin haaste ei ole talous, vaan sosiaalisen eheyden säilyttäminen. Suomi on rakentunut pitkälti keskinäiselle luottamukselle – sille, että jokainen saa tarvitessaan tukea ja että säännöt ovat kaikille samat. Jos kuilu hyväosaisten ja heikommin pärjäävien välillä kasvaa liian suureksi, tämä luottamus alkaa murentua.

– Hyvätuloisten veronkevennykset yhdistettynä heikompiosaisten palveluiden leikkauksiin rikkovat yhteishenkeä. Luottamus, vakaus ja ennustettavuus ovat olleet suomalaisen yhteiskunnan supervoimia. Mutta ovatko ne enää? pohtii varapuhemies Tarja Filatov.
Eriarvoisuus ei synny tyhjiössä. Jos mahdollisuudet kasautuvat vain osalle väestöstä ja toiset työnnetään sivuun, seuraukset näkyvät kaikilla elämän osa-alueilla – ja lopulta koko yhteiskunnan vakaudessa.
– Jos ”me ja te” -ajattelu vahvistuu, Suomi muuttuu saalistajien kentäksi, jossa jokainen ajaa vain omaa etuaan, painottaa varapuhemies Filatov.
Eriarvoisuus rakentuu arjen valinnoista, koulutuspoluista, työmarkkinoiden muutoksista ja sosiaalisista rakenteista. Arjen valinnoilla ja poliittisilla päätöksillä voidaan myös vähentää eriarvoisuutta. Eriarvoisuutta voidaan ehkäistä esimerkiksi panostamalla koulutukseen kaikilla tasoilla, vahvistamalla työllisyyttä ja päivittämällä osaamista sekä vahvistamalla palvelujen saatavuutta.
Eriarvoisuuden ehkäisy ei ole vain sosiaalipolitiikan kysymys – se on koko yhteiskunnan kestävyyden edellytys. Jos haluamme pitää kiinni Suomen vahvuuksista – luottamuksesta, osaamisesta ja hyvinvoinnista – meidän on pidettävä huolta, ettei eriarvoisuuden kuilu pääse kasvamaan.
– Eriarvoisuuden vähentäminen on yhteinen projekti, jossa voittajia olemme kaikki, peräänkuuluttaa varapuhemies Filatov.
Yhteyshenkilöt
Tarja FilatovEduskunnan 2. varapuhemies
Puh:050 511 3112Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Tuppurainen: Orpon oikeistohallitus on epäonnistunut hoitamaan taloutta – tulostaulu on armoton13.9.2025 12:54:06 EEST | Tiedote
Pääministeri Orpo puhui tänään Ylen ykkösaamussa kuinka Suomea ei voi rakentaa velalla. Kuitenkin hänen johtamansa oikeistohallitus ottaa kuluvana vuonna peräti 13 miljardia uutta velkaa ja jättää vaalikauden perinnöksi kaikkien aikojen velkasaldon. Tavallisia suomalaisia kurittaa ennätyksellinen työttömyys, eikä miljardien veronkevennyksistä jää keskituloiselle palkansaajille ja yrittäjille juuri mitään käteen. SD-eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen näkee, että hallitus on pettänyt niin suomalaiset kuin omat tavoitteensa.
SDP:n Eloranta: Varsinais-Suomen hälyttävä työttömyystilanne vaatii välittömiä toimia13.9.2025 09:10:54 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta pitää Varsinais-Suomen työllisyystilannetta erittäin hälyttävänä. Maakunnan pitkäaikaistyöttömyys lähestyy jo koko mittaushistorian huippua. Eloranta vaatii hallitukselta toimia yhä kasvavan pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi.
SDP:n Piritta Rantanen: Hallituksen kärkitavoite työllisyydestä on muuttunut kärkimaaksi työttömyydessä13.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Hallituksen tulostaululla on rumia lukemia: työllisten määrä on vähentynyt 78000:lla, Suomen työttömyys on Euroopan kärkitasoa, enää vain Espanja on edellä. Hallituksen olisi jo herättävä siihen, että työttömien aseman kurjistaminen ei luo Suomeen uusia työpaikkoja, sanoo SDP:n Piritta Rantanen.
SDP:n Elisa Gebhard: Munasolujen pakastaminen julkiseksi palveluksi12.9.2025 17:16:23 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Elisa Gebhard on jättänyt toimenpidealoitteen, jossa ehdotetaan munasolujen ennakoivan pakastamisen tarjoamista julkisena palveluna. Hänen mukaansa syntyvyyskeskusteluun tarvitaan vähemmän nuorten naisten patistamista ja enemmän mahdollisuuksien tarjoamista.
SDP:n Viitala: Nyt pitäisi saada ihmisiä töihin, mutta kohta saakin helpommin potkut12.9.2025 17:10:20 EEST | Tiedote
Työministeri Marttinen ilmoitti tänään 12.9. hallituksen irtisanomista helpottavan lakimuutoksen etenevän. SDP:n kansanedustaja Juha Viitalan mukaan hallituksen potkulaki on vain osa hallituksen ideologista taistelua työntekijöiden oikeuksia vastaan. Viitalan mielestä hallituksen tulisi laittaa voimavaransa aidosti työllisyyttä ja kasvua tukeviin hankkeisiin ideologisen työntekijöiden oikeuksien polkemisen sijaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme