Jyväskylän yliopiston tilastotieteen tutkimus on saanut tunnustusta
16.9.2025 07:05:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Suomen Tilastoseura palkitsi Jyväskylän yliopistosta valmistuneen Santeri Karppisen väitöskirjan parhaana Suomessa julkaistuna tilastotieteen väitöskirjana nelivuotiskaudella 2021-2024. Lisäksi Kelan vuoden 2024 pro gradupalkinto myönnettiin Jyväskylän yliopistosta valmistuneelle Annakaisa Ritalalle. Tilastotieteen alan palkinnot ovat osoitus Jyväskylän yliopiston vahvasta asiantuntemuksesta ja siitä, kuinka tilastollinen ajattelu voi vaikuttaa yhteiskunnan kehitykseen laaja-alaisesti ja merkityksellisesti.

Santeri Karppinen kehitti palkitussa väitöskirjassaan uusia Bayes-tilastotieteen simulointimenetelmiä tila-avaruusmalleille ja sovelsi tila-avaruusmalleja lääketieteen potilasaineistoihin sekä ekologian kansalaistiedeaineistoihin.
- Haluan kiittää palkinnostani Suomen Tilastoseuraa. Kiitos kuuluu myös väitöskirjani ohjaajalle Matti Viholalle ja kanssakirjoittajilleni, joiden tuki väitöskirjaprosessin aikana oli korvaamatonta, iloitsee Santeri Karppinen.
Tutkimusta sekä Luonnonvarakeskuksen että Tampereen yliopistollisen sairaalan kanssa
Luonnonvarakeskuksen tutkijoiden kanssa Karppinen kehitti väitöskirjassaan mallin, jolla voidaan ennakkotietoon nojautuen arvioida eläinpopulaation reviirien sijaintia ja lukumäärää kansalaistiedeaineistojen eli kansalaisten keräämien aineistojen perusteella.
Karppinen teki myös soveltavaa tutkimusta Tampereen yliopistollisen sairaalan kanssa. Yhteistyössä kehitettiin uusia ennustemalleja, jotka ovat aiempiin malleihin verrattuna yksinkertaisempia ja ennustetarkkuudeltaan vastaavia tai parempia. Näin kertyviä potilasaineistoja voitaisiin mahdollisesti tulevaisuudessa hyödyntää hoidon tukena.
- Tilastollisten menetelmien ja mallien kehittäminen on avainasemassa eri tieteenaloilta kertyvien datamassojen tulkinnassa. Tilastotieteen avulla monimutkaisista aineistoista voidaan tiivistää olennainen tieto päätöksenteon tueksi, kertoo Karppinen.
Santeri Karppinen väitteli Jyväskylän yliopistosta vuonna 2022. Hän työskenteli yhdessä ohjaajansa professori Matti Viholan kanssa Suomen Akatemian tutkimushankkeessa “Skaalautuvat menetelmät luotettavaan Bayes-päättelyyn”.
Santeri Karppisen väitöskirja on luettavissa osoitteessa: https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-9226-2
Pro gradu -tutkielma tukee sosiaaliturvan kehittämistä
Kela myöntää vuosittain tunnustuspalkinnon tieteellisesti ansiokkaalle pro gradu –tutkielmalle, jonka aihe on sosiaaliturvan kannalta kiinnostava. Vuoden 2024 gradupalkinto myönnettiin Jyväskylän yliopiston tilastotieteen alalta valmistuneelle Annakaisa Ritalalle tutkielmasta “A Bayesian two-part model for improving social assistance estimation of the SISU microsimulation model.” Tutkielmassa Ritala kehitti tilastollisen mallin, jonka avulla voidaan parantaa SISU-mikrosimulointimallin kykyä ennustaa toimeentulotuen asiakkuutta ja saadun tuen määrää.
- On ollut palkitsevaa nähdä, miten tilastotieteen menetelmiä voi soveltaa yhteiskunnallisesti merkittävän aiheen tutkimiseen. Olen erittäin kiitollinen siitä, että myös Kelassa on arvostettu työtäni, kertoo Annakaisa Ritala.
Kelan tiedotteessa kerrotaan, että Ritalan tutkielma on poikkeuksellisen ansiokas, ja se on saanut erinomaisen arvosanan. Kelan gradupalkinnon ehdokkaita arvioinut raati katsoi myös, että tutkielman aihe on yhteiskunnallisesti erittäin ajankohtainen ja sen tulokset voivat auttaa parantamaan sosiaaliturvalainsäädännön vaikutusarviointia.
Kelan palkinnon tarkoituksena on kannustaa opiskelijoita tutkimaan sosiaaliturvaa ja sen kehittämistä. Kelan gradupalkinnon arvo on 2 000 euroa.
Annakaisa Ritalan pro gradu –tutkielma on luettavissa osoitteessa: https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202406204913
Tilastoseura palkinnut useita Jyväskylän yliopiston tutkielmia
Myös aikaisempi Suomen tilastoseuran väitöskirjapalkinto on myönnetty Jyväskylän yliopistosta valmistuneille tutkielmille. Nelivuotiskauden 2017-2020 väitöskirjapalkinto jaettiin Jyväskylän yliopistosta väitelleiden Santtu Tikan ja Anna-Kaisa Ylitalon kesken. Lisäksi Suomen Tilastoseura myönsi Leo Törnqvist -palkinnon Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitokselta valmistuneelle filosofian maisteri Antti Yläjärvelle parhaasta vuoden 2023 tilastotieteen pro gradu –tutkielmasta.
- Tilastotieteen tutkielmapalkinnot kertovat Jyväskylän yliopiston alan huippuosaamisesta ja osoittavat, kuinka tilastollinen ajattelu tukee yhteiskunnan kehitystä monin tavoin, toteaa tilastotieteen professori Juha Karvanen Jyväskylän yliopistosta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Professori Juha Karvanen, +358408054667, juha.t.karvanen@jyu.fi
Professori Matti Vihola, +358408053448, matti.s.vihola@jyu.fi
Filosofian tohtori Santeri Karppinen, skarppinen@iki.fi
Filosofian maisteri Annakaisa Ritala, 020 634 1327, annakaisa.ritala@kela.fi
Elina LeskinenViestinnän asiantuntija
Puh:+358 50 461 7880elina.leskinen@jyu.fiKuvat
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopisto mukana ensimmäisessä superraskaan alkuaineen kemiallisen sidoksen mittauksessa9.10.2026 07:05:00 EEST | Tiedote
Kansainvälinen tutkimusryhmä on onnistunut ensimmäistä kertaa mittaamaan kemiallisen sidoksen vahvuuden superraskaan alkuaineen yhdisteessä. Jyväskylän yliopisto oli mukana tutkimuksessa, jossa selvitettiin seaborgiumin kemiallisia ominaisuuksia. Tulokset osoittavat, kuinka suhteellisuusteorian ennustamat relativistiset ilmiöt vaikuttavat kaikkein raskaimpien alkuaineiden kemiaan. Tutkimus on julkaistu Nature-lehdessä.
Tutkijoiden yö oli taas Suomen suurin tiedetapahtuma – yli 21 500 kävijää7.10.2026 11:05:00 EEST | Tiedote
Tutkijoiden yötä vietettiin syyskuun viimeisenä perjantaina 25.9.2026 kaikkiaan kahdeksalla paikkakunnalla Helsingistä Sodankylään. Hämeenlinnassa tapahtuma järjestettiin 2.10. Tapahtumassa saatiin uusia tiede-elämyksiä, kokeiltiin itse tutkimuksen tekemistä sekä keskusteltiin innostuneiden tieteentekijöiden kanssa. Mukana oli jälleen satoja tutkijoita ympäri Suomen. Kävijöitä päivän ja yön aikana erilaisiin tapahtumiin osallistui yhteensä yli 21 500. Tapahtuman teemana oli tänä vuonna uteliaisuus.
Valtakunnallinen hanke kehittää kyberturvallisuuden jatkuvaa oppimista 1,1 miljoonan rahoituksella5.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto koordinoi 1,1 miljoonan euron hanketta, joka tähtää kyberturvallisuusalan jatkuvan oppimisen koulutuksen kehittämiseen Suomessa. Muut hankkeen toteuttajat ovat Helsingin yliopisto, Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto, Vaasan yliopisto ja Åbo Akademi. Hankkeen päätavoitteena on suunnata kyberturvallisuuskoulutusta aiempaa enemmän työelämän tarpeisiin jatkuvan oppimisen periaatteiden mukaisesti.
Tutkimus: Tekoälytaidot eivät yksin riitä – koulun pitäisi auttaa tekemään viisaita valintoja5.10.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Tekoälyn käyttöä opetellaan kouluissa, mutta miksi tekoälyyn liittyvää opetusta on tärkeä järjestää? Jyväskylän yliopiston tutkijoiden mukaan oppilaiden tekoälyosaamisen kehittäminen ei riitä, vaan heitä tulee samalla rohkaista pohtimaan, miten he itse haluavat käyttää tekoälyä ja millaisen roolin he sille omassa elämässään antavat.
Tutkimus, osaaminen ja työelämä kohtaavat Jyväskylän yliopiston Yrityspäivässä 8.10.20262.10.2026 08:01:00 EEST | Tiedote
Yritys- ja sidosryhmäpäivä on Jyväskylän yliopiston järjestämä verkostoitumistilaisuus, jossa pääsevät esille yritysten ja sidosryhmien osaaminen ja innovaatiot sekä yliopiston tutkijoiden osaaminen. Päivässä myös opiskelijat pääsevät tutustumaan alansa toimijoihin ja toimijat mahdollisiin tuleviin työntekijöihinsä. Yrityspäivässä ovat mukana kaikki Jyväskylän yliopiston tiedekunnat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


