Yrittäjät: Irtisanomiskynnys alentuu
12.9.2025 14:31:45 EEST | Suomen Yrittäjät | Tiedote
Hallitus on mediatietojen mukaan päässyt sopuun henkilöperusteisen irtisanomisen helpottamisesta. Alisuoriutumista ei kirjata lakiin irtisanomisperusteeksi, eikä työntekijän varoitusmenettelyä muuteta. – Esitys alentaa irtisanomiskynnystä, mikä on erittäin tärkeää ja kauan kaivattu uudistus. Kaikilta osin tavoite työllistämisen riskin alentamisesta ei täyty. Suunta on kuitenkin ehdottomasti oikea ja eduskunta voi esitystä vielä vahvistaa, puheenjohtaja Petri Salminen Suomen Yrittäjistä sanoo.

Työ- ja elinkeinoministeriössä valmistellun hallituksen esityksen mukaan työntekijän irtisanomiseen riittäisi vastaisuudessa asiallinen syy. Syyn ei tarvitsisi olla enää asiallinen ja painava.
- Irtisanomissääntely on kokonaisuus, eikä yksin painava-sanan poistaminen täytä toteuttamaan hallitusohjelman tavoitetta. On myönteistä, että valmistelussa arvioitiin varsinaisen irtisanomisperusteen lisäksi myös muita asioita, kuten varoitusta ja uudelleensijoitusta koskevia säännöksiä, Salminen sanoo.
-Kokonaisuutta uudistettaessa ei ole tarpeen tarttua lillukanvarsiin, mutta juurikin yksittäisten sanojen tulkinta on johtanut tarpeeseen muokata nykyistä sääntelyä, Salminen lisää.
Alisuoriutumista ja varoitusmenettelyä koskevat kohdat on kuitenkin poistettu esityksestä. Siksi esityksen tavoite työllistämisen esteiden purkamisesta ei täysin täyty.
– Alisuoriutumisen jättämisellä pois ei ole kokonaisuuden kannalta suurta merkitystä. Sen sijaan varoitusta koskevien uusien säännösten poistaminen on valitettavaa, koska tämä saattaa aiheuttaa työpaikoilla epätietoisuutta. Eduskunta voi palauttaa nämä kirjaukset, Salminen kertoo.
Alisuoriutuminen voi olla irtisanomisperuste nykyisin
Alisuoriutuminen on nykyisinkin oikeuskäytännössä mahdollinen irtisanomisperuste. Alisuoriutumisen kirjaamisella lakiin tavoiteltiin nykytilan selkiyttämistä.
– Alisuoriutumista koskeva oikeuskäytäntö on jatkossakin voimassa, joten alisuoriutuminen on yhä mahdollinen irtisanomisperuste, johtava asiantuntija Albert Mäkelä Suomen Yrittäjistä sanoo.
Suomen Yrittäjät pitää suurempana ongelmana varoitusta koskevien muutosten poistoa. Varoitusta koskevia säännöksiä olisi muutettu niin, että jatkossa irtisanominen olisi ollut helpommin mahdollista tilanteissa, joissa työntekijä on toiminut eri tavoin moitittavasti kuin mistä häntä on aiemmin varoitettu.
- Irtisanominen edellyttää, että työntekijä toistaa saman menettelyn, mistä häntä on aiemmin varoitettu. Jos työntekijä menettelee jollakin toisella tapaa moitittavasti, irtisanomiskynnys ei lähtökohtaisesti täyty. Muutos tähän olisi ollut kovin kaivattu, Mäkelä sanoo.
Tavoite on purkaa työllistämisen esteitä
Irtisanomiskynnyksen alentumisen tavoitteena on madaltaa työllistämiseen liittyvää riskiä erityisesti pienissä yrityksissä. Käytännössä muutoksen vaikutus nähdään oikeuskäytännössä myöhemmin.
- Esityksessä on paljon myönteisiä muutoksia, jotka vaikuttavat irtisanomiskynnyksen juridiseen arviointiin. On tärkeää, että esityksessä annetaan selkeä tavoite irtisanomiskynnyksen alentamisesta. Kuitenkin on yhtä lailla tärkeää, että laki antaa riittävästi myös käytännön ohjeita työpaikoille. Varoitusta koskevat muutokset olisivat olleet juuri tällaisia, Salminen toteaa.
Syksyllä hallituksen odotetaan antavan eduskunnalle myös yrittäjiä koskevia työelämän uudistusesityksiä.
Yksi näistä on työsopimuslain muuttaminen, joka helpottaa määräaikaisten työsopimusten solmimista ja lyhentää lomautusilmoitusaikaa. Myös takaisinottovelvollisuutta ollaan väljentämässä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Albert Mäkeläjohtava asiantuntija
Puh:040 7760 560albert.makela@yrittajat.fiPetri SalminenPuheenjohtaja
Puh:0400 608 812petri.salminen@yrittajat.fiTietoja julkaisijasta
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjät: Kuljetusala tarvitsee nopeasti helpotusta – ammattidiesel käyttöön aiemmin21.9.2026 12:07:35 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät vaatii hallitukselta toimia kuljetusalan kustannusten hillitsemiseksi. Ammattidieselin käyttöönottoa on aikaistettava, veronpalautuksen tasoa nostettava ja vastaavan suuruinen tuki valmisteltava myös pienemmälle kuljetuskalustolle. Polttoaineen hinnannousu iskee nyt alan yrittäjiin.
Yrittäjien Pentikäinen: Eläkejärjestelmää voi tehostaa tuntuvasti18.9.2026 06:45:11 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät julkisti vastikään tohtori Tarmo Valkosen selvityksen Suomen työeläkejärjestelmästä ja samalla ehdotuksia järjestelmän kehittämiseksi. Esitämme järjestelmän tehostamista. Olisi vastuutonta leikata eläkkeitä mutta jättää tehostamatta itse eläkejärjestelmää, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen kirjoittaa blogissaan.
Pk-yritysbarometri: Pk-yritysten näkymät vahvistuvat – kannattavuus ja investoinnit ennallaan16.9.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Pienten ja keskisuurten yritysten suhdanneodotukset ovat vahvistuneet selvästi viime kevääseen ja vuoden takaiseen verrattuna. Iranin sodasta huolimatta useamman vuosineljänneksen jatkunut talouskasvu ja kohtuullisena pysynyt inflaatio vahvistivat pk-yritysten odotuksia. Tilanne on edelleen haastava kaupan alalla sekä alle viisi henkilöä työllistävissä yrityksissä. Myös pk-yritysten maksuvaikeudet ovat lisääntyneet.
Työeläkeselvitys: Eläkejärjestelmää voidaan tehostaa merkittävästi – Yrittäjät esittää rakenteellisia uudistuksia10.9.2026 03:00:00 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjien teettämän selvityksen mukaan Suomen työeläkejärjestelmässä on merkittävä tehostamispotentiaali. – Selvitys kyseenalaistaa perustelut, joilla hajautettua työeläkejärjestelmää on puolustettu vuosikymmeniä. Suomalaista työeläkejärjestelmää voidaan tehostaa tuntuvasti yhdistämällä työeläketoimijoita. On vastuutonta leikata eläkkeitä tai nostaa eläkemaksuja, jos eläkejärjestelmä ei ole tehokas, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjäjärjestöt: EU-hankintaesitys tunnistaa Suomen tarpeet9.9.2026 15:36:36 EEST | Tiedote
Euroopan komissio esitti keskiviikkona uutta hankintasääntelyä, jonka sisältö oli pääosin onnistunut pk-yritysten kilpailuedellytysten kannalta. – Komissio on tunnistanut Suomen erityispiirteet. Esitys mahdollistaisi sen, että voimme jatkossakin rajoittaa inhouse-yhtiöiden toimintaa ja tukea siten pk-yritysten toimintaedellytyksiä ja reilua kilpailua. Julkisomisteisten inhouse-yhtiöiden markkinoilla temmeltämistä suitsitaan, Suomen Yrittäjien johtaja Harri Jaskari sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme