SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Nyt se on varmaa: Perussuomalaiset hylkäsivät lopullisesti työntekijät
Hallitus on sopinut lakiesityksestä, jonka tarkoituksena on helpottaa työntekijöiden irtisanomista. Lausuntokierroksen jälkeen lakiesityksestä poistettiin alisuoriutumista ja varoitusmenettelyä koskeneet kohdat, mutta työntekijöiden asemaa merkittävästi heikentävä muutos on ennallaan: jatkossa irtisanomiseen riittäisi vain asiallinen syy nykyisen asiallisen ja painavan syyn sijaan.

“Kyse ei ole mistään pienestä viilauksesta, vaan merkittävästä muutoksesta. Kun painava syy poistuu laista, työntekijän asema heikkenee olennaisesti. Kynnys irtisanoa madaltuu, ja hallitus lähettää viestin, että työntekijän turva on toissijaista,” SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm sanoo.
Malm huomauttaa, että hallituksen linja rapauttaa suomalaisten luottamusta tulevaisuuteen.
“Kotimainen kysyntä olisi saatava liikkeelle, mutta hallitus tekee päinvastoin. Ihmiset pelkäävät ja säästävät pahan päivän varalle – eivätkä syyttä, sillä hallitus näyttää tekevän kaikkensa epävarmuuden lisäämiseksi. Tämä ei luo yhtään uutta työpaikkaa, vaan sen sijaan se ennemminkin syö pohjaa kulutukselta ja kotimaiselta yrittäjyydeltä,” Malm toteaa.
Perussuomalaiset on esityksen ympärillä yrittänyt profiloitua duunarien puolustajaksi, mutta Malmin mukaan kosmeettiset muutokset eivät muuta kokonaisuutta.
“Lakiesityksessä kokoomus sai jälleen läpi hartaasti ajamansa työntekijöiden aseman heikennykset. Perussuomalaiset taas pääsevät esittämään olevansa duunarien puolella tekemällä alkuperäiseen lakiesitykseen minimaalisilla muutoksilla. Tosiasia on, että työntekijöiden asema heikkenee kokoomuksen tahdosta ja perussuomalaisten siunauksella. Viimeistään nyt pitäisi olla selvää kaikille, että perussuomalaiset ovat vaihtaneet työntekijöiden turvan työnantajan etuun. Tämä on mestaruustason suoritus takinkäännössä” Malm sanoo.
“Perussuomalaiset pyrkivät hallitsemaan julkista keskustelua koventamalla rasistisia puheitaan entisestään. Tällä he toivovat, että merkittävät heikennykset työntekijöiden asemaan jäisivät ihmisiltä huomaamatta. Onneksi suomalaiset ovat viisaita, eivätkä suostu ummistamaan silmiään perussuomalaisten ja kokoomuksen työntekijän asemaa romuttavilta päätöksiltä”, Malm sanoo.
“Tämä lakiesitys on tarpeeton ja palvelee vain suuryritysten etua – aivan kuten kaikki muukin, mitä hallitus ajaa. Mikä pahinta, irtisanomisen helpottaminen ei luo ensimmäistäkään oikeaa ja todellista työpaikkaa Suomeen,” Malm kiteyttää.
Yhteyshenkilöt
Niina MalmSDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:0400588978niina.malm@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
SDP:n Näkkäläjärvi: STT:n merkitys korostuu disinformaation aikakaudella – hallituksen toimittava11.9.2025 16:36:38 EEST | Tiedote
Sanoma ilmoitti tällä viikolla vähentävänsä Suomen tietotoimisto STT:n palveluiden käyttöä tai luopuvansa niistä jopa kokonaan. Päätöksen myötä STT:n tulevaisuuden toimintamahdollisuudet ovat vaakalaudalla. Hallituksen on etsittävä keinoja laadukkaan ja riippumattoman suomalaisen uutistoiminnan turvaamiseksi, vaatii SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi.
SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen: Sammallahden show ei kätke hallituksen epäonnistumisia9.9.2025 15:17:49 EEST | Tiedote
SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen pitää kokoomuksen Tere Sammallahden vaatimusta sosiaaliturvan rajaamisesta vain Suomen kansalaisille mediatemppuna, jonka tarkoituksena on piilottaa hallituksen leikkauspolitiikka somepöyristyksen pilven taa.
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Suomi teki rohkean päätöksen Palestiinan suhteen5.9.2025 12:02:02 EEST | Tiedote
”Suomen päätös liittyä New Yorkin julkilausumaan on oikea ja ulkoministerin ja pääministerin vastuullinen toiminta ansaitsee kiitoksen. Ratkaisu vahvistaa Suomen uskottavuutta kansainvälisesti ja onkin tärkeää, etteivät hallituspuolueiden sisäiset ristiriidat heikennä tätä viestiä”, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Nasima Razmyar.
SDP:n Razmyar: Rasismi ei ole “perussuomalaisten oma kanta”, vaan koko hallituksen ongelma28.8.2025 11:48:24 EEST | Tiedote
Suurin vastuu on pääministerillä, joka antaa perussuomalaisten arvottoman näytelmän jatkua, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Nasima Razmyar.
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman: Tarvitsemme enemmän Eurooppaa ja siirtymistä määräenemmistöpäätöksiin27.8.2025 12:52:32 EEST | Tiedote
Turun Eurooppa-foorumissa keynote-puheenvuoron pitänyt Lindtman painotti EU:n tarvetta siirtyä yhä vahvemmin päätöksenteossaan määräenemmistöpäätöksiin, etenkin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme