Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)

Aluevaltuuston ensimmäisessä seminaarissa katse tulevaisuuteen

Jaa

Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto kokoontui ensimmäiseen seminaariinsa 11.–12.9.2025. Seminaarissa käsiteltiin alueen tulevaisuuden suuntaa ja tärkeimpiä kehittämiskohteita. Keskusteluissa nousivat esiin erityisesti talous, palveluverkko, uusi strategia sekä henkilöstön tilanne.

Aluevaltuusto
Keusoten aluevaltuuston syksyn ensimmäinen seminaari Anu-Kaarina Suonpää

Seminaari oli ensimmäinen askel uuden aluevaltuuston työlle ja luo yhteisen pohjan päätöksenteolle tulevina vuosina. Sen tavoitteena on rakentaa hyvinvointialueesta taloudellisesti kestävä, palveluiltaan saavutettava ja asukkaiden tarpeita vastaava kokonaisuus.

Hyvinvointialueen suurin tehtävä on turvata laadukkaat ja yhdenvertaiset palvelut kaikille asukkaille. Tiedämme, että talouden sopeuttaminen on välttämätöntä ja siksi on tehtävä uudistuksia palveluverkkoon sekä tuotava uusia digitaalisia ratkaisuja helpottamaan asiointia. Tavoitteemme on rakentaa kestävä palveluverkko, joka palvelee myös tulevien sukupolvien tarpeita, toteaa hyvinvointialuejohtaja Raija Kontio.

Palvelujen verkostosta uuteen strategiaan

Seminaaripäivät keskittyivät ennen kaikkea talouden tasapainottamiseen, palveluverkon uudistuksiin (erityisesti Nurmijärvellä), henkilöstöasioihin ja strategisen suunnan linjaamiseen vuoteen 2030 asti. Seminaarissa käytiin myös aktiivisesti keskustelua hyvinvointialueen asiakaslähtöisistä palveluista.

Nurmijärven palvelujen verkostosuunnitelmasta tuodaan kokonaisselvitys ja päätösesitys aluevaltuustolle 2.10.25. Selvityksessä on huomioitu mm. Nurmijärven asukaskyselyn vastaukset. Vaikka palvelumuutokset herättävät huolta, vastauksista löytyy useita rakentavia ehdotuksia, joilla palveluiden saavutettavuus ja laatu voidaan turvata myös supistusten jälkeen. Tavoitteena on turvata monipuoliset palvelut yhdistämällä sotekeskus, soteyksikkö, liikkuvat sekä digitaaliset palvelut.

Seminaari oli tärkeä askel yhteisen tilannekuvan löytämisessä. Meidän poliittisten päättäjien tehtävä on huolehtia siitä, että hyvinvointialue pysyy itsenäisenä ja pystymme järjestämään riittävät palvelut. Tämä vaatii myös vaikeita päätöksiä ja kykyä esimerkiksi palvelupisteiden karsimiseen, toteaa aluevaltuuston puheenjohtaja Pirja Vitikka-Koponen.

Asukkaana voit seurata ja osallistua päätöksentekoon

Hyvinvointialue haluaa kuulla asukkaiden ääntä. Voit antaa palautetta ja kehittämisehdotuksia osallistumalla hyvinvointialueen kyselyihin, asukastilaisuuksiin, tulemalla mukaan asukaskehittäjätoimintaan, puntaroiviin asukaspaneeleihin tai asiakasraateihin, jättämällä palautetta ja seuraamalla päätöksentekoa verkkosivuilla tai valtuustokokouksissa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Pornaisten, Tuusulan ja Mäntsälän alueella.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye