SDP:n Viitala: Nyt pitäisi saada ihmisiä töihin, mutta kohta saakin helpommin potkut
Työministeri Marttinen ilmoitti tänään 12.9. hallituksen irtisanomista helpottavan lakimuutoksen etenevän. SDP:n kansanedustaja Juha Viitalan mukaan hallituksen potkulaki on vain osa hallituksen ideologista taistelua työntekijöiden oikeuksia vastaan. Viitalan mielestä hallituksen tulisi laittaa voimavaransa aidosti työllisyyttä ja kasvua tukeviin hankkeisiin ideologisen työntekijöiden oikeuksien polkemisen sijaan.

- Maamme työttömyysaste on jo hälyttävissä lukemissa ja yksi Euroopan korkeimmista. Hallituksen asettama 100 000:nen uuden työllisen tavoite on tällä hetkellä yli 170 000 työllisen päässä, kun hallituksen saldo on jo useampia kymmeniä tuhansia miinukselle. Nyt pitäisi saada ihmisiä töihin, mutta kohta saakin helpommin potkut, kun potkulakia viedään vieläkin ideologisesti eteenpäin. Eikä hallitus edes kykene osoittamaan lakimuutoksen työllisyyttä parantavia vaikutuksia. Tässä eivät nyt potkulait auta vaan tarvitaan aidosti työllisyyttä tukevia aktiivisia työllisyystoimia, Viitala toteaa.
- Samalla avointen työpaikkojen määrä on ollut kovassa laskussa. Työministerin kotimaakunnassa Satakunnassa on jokaista avointa työpaikkaa kohtaan kymmenen työtöntä työnhakijaa. Yhdestä työpaikasta ei riitä kymmenelle hakijalle. Uskooko hallitus tosiaan, että ihmiset työllistyvät palkansaajan asemaa heikentämällä? Mikä on hallituksen viesti ahkerasti työtä hakevalle, joka ei pyrkimyksistään huolimatta pysty saamaan työtä, kun hakijoita riittää? Nyt tulisi varmistaa työllisyyspalveluille riittävät resurssit ja satsata lisää palkkatukeen ja palauttaa työttömyysturvan suojaosa, Viitala esittää.
Yhteyshenkilöt
Juha ViitalaKansanedustaja
Puh:09 432 3072juha.viitala@eduskunta.fiKuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Elisa Gebhard: Munasolujen pakastaminen julkiseksi palveluksi12.9.2025 17:16:23 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Elisa Gebhard on jättänyt toimenpidealoitteen, jossa ehdotetaan munasolujen ennakoivan pakastamisen tarjoamista julkisena palveluna. Hänen mukaansa syntyvyyskeskusteluun tarvitaan vähemmän nuorten naisten patistamista ja enemmän mahdollisuuksien tarjoamista.
Eduskuntaan on perustettu uusi koripallojaosto12.9.2025 12:38:59 EEST | Tiedote
Eduskunnassa on perustettu koripallojaosto, joka kokoaa yhteen koripallosta kiinnostuneita kansanedustajia sekä eduskunnan työntekijöitä. Jaoston tarkoituksena on paitsi pelata koripalloa, niin myös edistää koripallon asemaa Suomessa. Koripallojaosto toimii eduskunnan urheilukerhon alla.
SDP:n Perholehto: Ilmastopolitiikan vaikeuskerroin on kasvanut, mutta lisätoimia tarvitaan nyt11.9.2025 17:53:34 EEST | Tiedote
Hallituspuolueiden riveistä on pitkin kautta väläytelty, että ilmastotoimia ei ole varaa tehdä tai että niihin ei kannata panostaa, koska tavoite on mahdoton. Todellisuudessa hiilineutraalius on yhä saavutettavissa ja vieläpä siten, että kansantalous kasvaa. SDP:n kansanedustaja, ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Pinja Perholehto vaatii hallitusta huomioimaan tuoreimmat ilmastoselvitykset ja päivittämään eduskunnalle annettavat ilmastoselonteot sekä keinovalikoiman tuoreimman tiedon mukaisiksi.
SDP:n Suhonen: Kannatan yöpäivystysten turvaamista11.9.2025 15:06:18 EEST | Tiedote
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittely kansalaisaloitteesta, jossa esitetään Oulaskankaan sairaalan ympärivuorokautisen perusterveydenhuollon päivystyksen turvaamista, käynnistyi tänään torstaina julkisella kuulemisella.
SDP:n Pia Hiltunen: Oulaskankaan yöpäivystyksen lakkautus on vakava virhe11.9.2025 14:20:45 EEST | Tiedote
Oulaskankaan sairaalan yöpäivystyksen lakkauttaminen vaarantaa potilasturvallisuuden, pidentää matkoja hoitoon ja heikentää Pohteen alueen asukkaiden yhdenvertaisuutta. Päivystyksen säilyttämistä puoltaa väestöpohjan suuruus, pitkät välimatkat sekä sairaalan merkittävä rooli alueen koulutuksessa ja ensihoidon toimivuudessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme