TPS:lle revanssi Classicista – avauspisteet ja Super Cupin pokaali Turkuun
12.9.2025 21:22:01 EEST | Fliiga | Tiedote
Classic katkaisi keväällä TPS:n naisten mestaruusputken, mutta tänään oli revanssin vuoro, kun joukkueet avasivat F-liigan naisten kauden Lempäälässä. Sekä kolme sarjapistettä että perinteinen liigamestarin ja cupvoittajan kohtaamisen Super Cupin pokaali matkasivat Turkuun 4–3-vierasvoitolla.
Liiga-avaus oli melkein toisen erän loppuun saakka liigamestari Classicin näpeissä. Suvi Hämäläinen kuittasi TPS:n avausminuutilla iskemän johtomaalin, ja johtomaalin pohjusti pitkällä avausheitollaan ensimmäisessä liigaottelussaan yhdeksi ottelun hahmoista noussut Siiri Tulla. Pallo löysi Suvi Hämäläisen, joka harhautti TPS-vahti Wilma Holmin ja nosti lukemiksi 2-1. TPS:n tasoituksen jälkeen Classic puristi vielä kerran edelle Veera Vileniuksen löytäessä keskeltä Olivia Honkosen, mutta siihen kotijoukkueen maalinteko loppui.
TPS käänsi pelin toisen erän lopussa, ja Anna Marttalan tasoituksen pohjusti vartijansa laitanousullaan kyydistä pudottanut puolustaja Ina Leminen. Voittomaaliksi jäänyt turkulaisten neljäs osuma nähtiin toisen erän viimeisellä minuutilla, kun Emilia Pietilä katkaisi Classic-syötön keskiviivalla ja Olivia Pietilä nousi kiskaisemaan pallon ohi Siiri Tullan.
F-liigan muut naisten joukkueet avaavat kautensa lauantaina, kun ohjelmassa ovat ottelut EräViikingit–Pirkat, PSS–Northern Stars, SSRA–SaiPa, ÅIF–FBC Loisto ja Koovee–SB-Pro.
F-liigan miesten sarja jatkui tänään Espoon Otahallissa, jossa Westend Indians piti lopulta kaikki kolme pistettä kaatamalla TPS;n niukasti 6-5.
Kotijoukkue karkasi 15 minuutissa jo 3–0-johtoon, mutta isosti nuorentunut TPS ei häkeltynyt vaan nousi Alex Eklundin salamakavennuksella ja Verneri Tuonosen osumalla taukolukemiin 3-2. Sitten otti ohjat Indiansin Tatu Havula, joka ensin uitti maalivahti Olli Kuisman alta kotijoukkueelle neljännen ja iski kohta vielä sen viidennenkin maalin. Juuso Kekin pelin puolivälin alla nostama 6-3 jäi lopulta illan voittomaaliksi, kun TPS kykeni kaventamaan vielä kahdesti. Veikko Paajanen osui vielä ennen erätaukoa ensimmäisen liigamaalinsa, ja päätöserän puolivälissä Alex Eklund napautti kuin varkain alivoimalla turkulaiset maalin päähän.
Lauantaina maistellaan F-liigan miesten sarjassa derbytunnelmaa, kun vuorossa ovat ottelut LASB–OLS, Nokian KrP–Classic, Nurmon Jymy–SPV ja EräViikingit–Westend Indians.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
SPV jatkaa lakeuden herrana21.9.2026 21:17:01 EEST | Tiedote
Seinäjoen Peliveljet jatkaa F-liigan miesten sarjaa puhtaalla pelillä, kun se otti jo kolmannen voittonsa kaatamalla paikallisottelussa Jymyn maalein 11-4. Jymylle tappio oli kolmas kolmessa ottelussa.
Liiganousijan lento jatkuu: Vahvistunut OLS taipui jatkoajalla20.9.2026 20:37:28 EEST | Tiedote
F-liigaan noussut O2-Jyväskylä jatkaa komeita esityksiään. Eilen kotonaan Jymyn murskanneet ”Ampparit” hiljensivät tänään isosti vahvistuneen OLS:n kotiavauksen voittamalla Matias Vaajalan jatkoaikamaalilla 4-3.
O2-Jyväskylälle komea avausvoitto – Aatu Knuuti osui neljästi19.9.2026 21:06:14 EEST | Tiedote
Nousija O2-Jyväskylä otti ensimmäisen voittonsa F-liigan miesten sarjassa komeasti, kun Jymy kaatui perinteikkäällä Monitoimitalolla 10-4. Lauantain toisessa erässä Westend Indians otti toisen voittonsa kaatamalla vieraissa EräViikingit 8-2.
Oilers karkasi Hawksilta toisessa erässä18.9.2026 20:57:33 EEST | Tiedote
Oilers nappasi toisen voittonsa F-liigan miesten sarjassa, kun se kaatoi kotonaan Hawksin selvästi 10-4.
Juuso Ahola johti mestarit toiseen voittoon16.9.2026 20:57:00 EEST | Tiedote
Juuso Ahola laukoi neljä maalia, kun F-liigan mestari Nokian KrP nappasi kauden toisen voittonsa kaatamalla Kupittaalla TPS:n 8-4. Turkulaisille tappio oli syksyn toinen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme