A-Insinöörit ihanteellisimpien työnantajien kärkeen – sijoitus tekniikan alalla kahdeksas
15.9.2025 12:01:40 EEST | A-Insinöörit Oy | Tiedote
Rakentamisen ja teollisuuden konsulttiyhtiö A-Insinöörit on jälleen vahvistanut asemaansa yhtenä Suomen houkuttelevimmista työnantajista. Yhtiö sijoittui Universumin vuoden 2025 ammattilaistutkimuksessa kahdeksanneksi Suomen tekniikan alan työnantajien joukossa. Suunnittelu- ja rakennusalan työpaikoista A-Insinöörit on toiseksi halutuin.

Insinöörialoilla työskentelevät ammattilaiset valitsivat A-Insinöörit Suomen vetovoimaisimpien tekniikan alan työnantajien joukkoon. Sijoituksellaan (8.) A-Insinöörit nousi suunnittelualan ja samalla rakennusalan työpaikkojen välisessä vertailussa toiseksi houkuttelevimmaksi.
Universumin tutkimus perustui tänä vuonna 1 400 tekniikan alan ammattilaisen arvioihin suomalaisista työnantajista. Kaikkiaan tutkimuksessa oli mukana 6 300 työssäkäyvää ammattilaista eri aloilta.
”Olemme hyvin ylpeitä insinööritaidoistamme, kulttuuristamme ja asiakastyöstämme. Onnistumme vaativissakin hankkeissa, ja saamme asiakkailtamme erinomaista palautetta. Yhtiön kasvuvuosina ja haastavinakin markkina-aikoina olemme onnistuneet pitämään kiinni korkeasta osaamistasosta, tiimien vahvasta yhteishengestä ja päätöksenteon ketteryydestä, joita osaajat arvostavat”, toimitusjohtaja Kari Kauniskangas A-Insinööreistä toteaa.
A-Insinöörien tunnettuus ja houkuttelevuus on kasvanut sekä tekniikan ammattilaisten että opiskelijoiden joukossa johdonmukaisesti vuosi vuodelta. Viime vuonna yhtiön sijoitus tekniikan työnantajien ihannelistalla oli 12. Tekniikan opiskelijat puolestaan nostivat A-Insinöörit keväällä 5. ihanteellisimmaksi työnantajaksi ja samalla rakennus- ja suunnittelualan ykköseksi Universumin opiskelijatutkimuksessa.
Suomalaiset ammattilaiset arvostivat tutkimuksessa erityisesti arvostavaa kulttuuria, työntekijöiden hyvinvointia ja kilpailukykyistä palkkaa. Henkilöstöjohtaja Elina Haapasaaren mukaan A-Insinöörien vetovoima on monen tekijän summa ja rakennettu yhtiössä yhdessä.
”Olemme työnantajana monialainen ja monipuolinen. Toimintakulttuurimme vastaa hyvin suomalaisten ammattilaisten arvostuksiin. Kohtaamme toisemme tasavertaisina, toimimme tiimilähtöisesti ja pyrimme siihen, että mahdollisimman monella olisi mahdollisuus rakentaa omannäköistään asiantuntijuutta ja kasvupolkua,” Haapasaari toteaa.
A-Insinöörit työllistää noin 1 400 teknisten suunnittelualojen, arkkitehtuurisuunnittelun, rakennuttamisen ja projektijohtamisen asiantuntijaa eri puolilla Suomea. Vuonna 1958 perustettu yhtiö on kasvanut tamperelaisesta insinööritoimistosta monialaiseksi, moninkertaisesti palkituksi konsulttiyhtiöksi, jonka teknologiaosaaminen edustaa alan kotimaista ja kansainvälistä kärkeä.
Yhteyshenkilöt
Elina Haapasaari, henkilöstöjohtaja, A-Insinöörit
puh. 050 367 7188
elina.haapasaari@ains.fi
Kuvat
Linkit
Tietoa julkaisijasta
A-Insinöörit (AINS Group) on suomalainen, ennakkoluuloton kiinteistö- ja rakennusalan suunnittelu- ja konsulttitalo. Luomme yhdessä parasta rakennettua ympäristöä ja haastamme koko alaa uudistumaan kestävästi. 1 350 hengen asiantuntijayhteisömme tarjoaa talo-, teollisuus- ja infrahankkeisiin suunnittelu- ja projektijohtopalvelut kuudella liiketoiminta-alueella: rakennuttaminen, arkkitehtisuunnittelu, rakennesuunnittelu, korjaussuunnittelu, teollisuus- ja talotekniikka sekä yhdyskunta- ja ympäristösuunnittelu. Toimimme 19 toimipaikalla Suomessa ja kansainvälisesti.
A-Insinöörit – ihmisiä, joiden kanssa rakennat rohkeasti parempaa. www.ains.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta A-Insinöörit Oy
Tomas Norrena johtamaan A-Insinöörien kasvua energiamurroksessa21.9.2026 09:42:00 EEST | Tiedote
DI Tomas Norrena on aloittanut A-Insinöörien teollisuus- ja talotekniikan toimialan kasvujohtajana. Swecosta A-Insinööreihin siirtyneellä Norrenalla on vahva kokemus vetytaloudesta sekä energiamurrokseen liittyvien hankkeiden edistämisestä.
Uusi opas rakennustuotteiden uudelleenkäyttöön: ”Rakennuksissa piilee valtava materiaalivarasto"10.9.2026 09:41:14 EEST | Tiedote
A-Insinöörit on julkaissut rakennuttajille ja kiinteistönomistajille oppaan, joka auttaa ohjaamaan rakennustuotteiden uudelleenkäyttöä osana purku-, korjaus- ja uudisrakennushankkeiden johtamista. Rakennuskanta muodostaa merkittävän materiaalivaraston, jonka arvo jää hyödyntämättä ilman tavoitteellista johtamista.
LVI-Konsultointi J. Vaarala osaksi A-Insinöörejä2.9.2026 11:27:10 EEST | Tiedote
A-Insinöörit vahvistaa Pohjois-Suomen talotekniikan palvelujaan ostamalla LVI-suunnitteluun erikoistuneen rovaniemeläisen LVI-Konsultointi J. Vaaralan. Talotekniikan osaaminen ja projektit vahvistavat A-Insinöörien kykyä palvella monialaisesti Lapin kasvavalla markkina-alueella.
Tuomas Seppänen ONE Architectsin johtajaksi1.9.2026 11:28:01 EEST | Tiedote
Arkkitehti Tuomas Seppänen on nimitetty ONE Architects Oy:n ja A-Insinöörien arkkitehtisuunnittelun johtajaksi 1.9.2026 alkaen. Samalla organisaatio uudistuu tukemaan päivitettyä strategiaa. Uutena johtavana arkkitehtina toimistossa aloittaa Sami Horto.
Taru Suominen A-Insinöörien Länsi-Suomen rakennuttamispalvelujen johtoon18.8.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
DI Taru Suominen aloittaa A-Insinöörien Länsi-Suomen rakennuttamispalvelujen yksikönjohtajana Turussa 1.9.2026 alkaen. Rakennuttamispalveluja Varsinais-Suomessa pitkään kehittänyt Markku Könnö jatkaa yhtiössä projektijohtajana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

