Harjannostajaisia vietetään Rovaniemen Lähteentien virastotalolla
Rovaniemen Lähteentiellä sijaitsevan virastotalon peruskorjauksen ja laajennuksen rakennustyöt etenevät hyvää vauhtia, ja tänään tiistaina 16. syyskuuta kohteessa vietetään perinteisiä harjannostajaisia. Koko hanke valmistuu arvion mukaan maaliskuussa 2026.

Senaatti-kiinteistöjen toteuttama hanke muuttaa 1980-luvun toimistotalon moderniksi ja monikäyttöiseksi monitilaympäristöksi. Uusissa tiloissa tulevat toimimaan Geologian tutkimuskeskus (GTK), Liikenne- ja viestintävirasto (Traficom), Rajavartiolaitos, Säteilyturvakeskus (STUK) ja Ilmatieteen laitos (FMI). Tavoitteena on keskittää valtion toimijoita Lähteentielle ja tarjota nykyaikaiset tilat, jotka tukevat käyttäjien toimintaa, työskentelyä ja työhyvinvointia.
Peruskorjauksessa uusitaan virastotalon sisätilat, mukaan lukien väliseinät, talotekniikka ja sähköjärjestelmät. Julkisivu kunnostetaan, ikkunat ja vesikatto uusitaan. Lisäksi tontille rakennetaan toimintoja tukeva uudisrakennus. Kokonaisuuden laajuus on noin 6 200 bruttoneliömetriä, ja kustannusarvio on noin 17,5 miljoonaa euroa. Rakennustöiden pääurakoitsijana toimii Sakela Rakennus Oy.
“Laajennusosan runkotyöt ovat valmiit, ja vesikatto- ja sisävalmistustyöt ovat työn alla. Peruskorjauksen puolella työ on jo pitkällä, kun sisätiloissa tehdään talotekniikka-asennuksia ja viimeistelytöitä. Tavoitteena on siirtyä loppusiivoukseen ja käyttöönottovaiheeseen vuoden 2026 alussa”, kertoo Senaatti-kiinteistöjen rakennuttajapäällikkö Kimmo Puttonen.
Tulevat toimitilat tukevat nykyaikaisia työnteon tapoja ja mahdollistavat entistä tiiviimmän yhteistyön virastojen välillä. Tiloihin rakennetaan yhteiskäyttöisiä kokous-, sosiaali- ja kuntoilutiloja sekä työkahvila. Erityistä huomiota on kiinnitetty tilojen muuntojoustavuuteen, jotta ne palvelevat tehokkaasti myös tulevaisuuden tarpeita.
Historiallisesti merkittävässä tontissa on myös otettu huomioon sen erityispiirteet, kuten toisen maailmansodan aikaisen Sicherheitsdienstin vankilarakenteiden jäännökset. Niistä on tehty arkeologinen dokumentointi yhteistyössä Museoviraston kanssa.
Hankkeessa noudatetaan Senaatti-kiinteistöjen ohjeita hiilijalanjäljen pienentämiseksi, ja tavoitteena on noin 15 % vähennys tavanomaiseen rakentamiseen verrattuna. Lisäksi hyödynnetään kiertotalouden periaatteita ja vähäpäästöisiä rakennusmateriaaleja.
Harjannostajaisia vietetään työmaalla iltapäivällä
Paikalle kokoontuvat Senaatti-kiinteistöjen lisäksi hankkeen suunnittelijat, urakoitsijat sekä tulevien käyttäjäorganisaatioiden edustajat. Tilaisuudessa kuullaan puheenvuoroja eri toimijoilta ja työmaaväelle tarjoillaan perinteisesti hernekeittoa. Harjannostajaiset tarjoavat tärkeän pysähdyspaikan pitkäkestoisen hankkeen keskellä ja tilaisuuden kiittää hankkeen tekijöitä hyvästä yhteistyöstä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kimmo PuttonenRakennuttajapäällikköSenaatti-kiinteistöt
Puh:040 611 6822kimmo.puttonen@senaatti.fiLinkit
Senaatti
Senaatti on valtion kiinteistöasiantuntija ja toimitilakumppani. Luomme asiakkaidemme kanssa heidän toimintaansa tukevia työympäristöjä ja vastaamme niiden ylläpidosta. Tytärliikelaitoksemme Puolustuskiinteistöt puolestaan vastaa puolustushallinnon kiinteistöistä kaikissa turvallisuustilanteissa. Haluamme tarjota parhaat mahdolliset olosuhteet ja edellytykset tehdä työtä, joka tekee Suomesta maailman toimivimman ja turvallisimman maan. Kehitämme valtion kiinteistövarallisuutta ja pidämme huolta kulttuurihistoriallisista kohteista. Vastuullisuus on kaiken toimintamme keskiössä. www.senaatti.fi
Olemme töissä Suomelle.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Senaatti-kiinteistöt
Oulun uusi vankila valmistui – yhteishanke poliisin, KRP:n ja tuomioistuimien kanssa on ainutlaatuinen Suomessa6.11.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Oulun Ruskonselän merkittävä turvallisuushanke poliisille ja vankilalle on valmistunut kokonaisuudessaan, kun uusi Oulun vankila on valmistunut. Yhteensä noin 130 miljoonan euron arvoinen yhteishanke toteutettiin vaiheittain reilun kolmen vuoden rakennusurakkana. Poliisin toiminnot muuttivat uusiin tiloihin jo keväällä 2025, ja Rikosseuraamuslaitoksen toiminta alkaa alkuvuodesta 2026.
Senaatti-kiinteistöt on valinnut Kansallisarkiston peruskorjauksen toteuttajaksi NCC:n24.10.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt aloittaa Helsingin Kruununhaassa sijaitsevan Kansallisarkiston päärakennuksen kattavan peruskorjauksen ja toimitilojen muutostyöt keväällä 2026. Korjaustyön aloittamista edeltää hankkeen kehitysvaihe projektinjohtourakoitsijaksi Senaatti-kiinteistöjen kilpailutuksessa valitun NCC:n ja suunnittelijoiden kanssa.
Kutsu: Tutustuminen Pasilan virastokeskuksen yhteisen työympäristön hankkeeseen22.10.2025 09:21:37 EEST | Kutsu
Helsinkiin Pasilan virastokeskukseen on valmisteilla valmistuessaan Suomen suurin yhteinen työympäristö. Samalla myös asiointi virastoissa hoituu yhdellä käynnillä, kun valtion palvelut kootaan julkisen hallinnon yhteisiin Suomi-pisteisiin.
Rovaniemen uuden pääpoliisiaseman suunnittelu etenee – väliaikaiset tilat linja-autoaseman alueelle vuoden 2026 alkupuolella15.10.2025 10:45:00 EEST | Tiedote
Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt suunnittelee uuden, noin 12 500 neliöisen pääpoliisiaseman rakennuttamista Rovaniemen uudelle teollisuusalueelle Verstaantiellä. Uudishankkeen toteuttajaksi on valittu SRV. Lisäksi Lapin poliisilaitoksen tarpeisiin väliaikaiseksi ratkaisuksi on suunnitelmissa toteuttaa moduulirakennus Rovaniemen linja-autoasemalle, kunnes uusi pääpoliisiasema on käytössä.
Loviisan virastotalolle etsitään uutta omistajaa10.10.2025 14:00:25 EEST | Tiedote
Senaatti-kiinteistöt myy huutokaupalla Loviisan keskustassa sijaitsevan historiallisesti arvokkaan virastotalon ja siihen kuuluvan autotallirakennuksen. Kohde tarjoaa tulevalle omistajalleen ainutlaatuisen mahdollisuuden kehittää suojeltua rakennusta uuteen käyttöön keskeisellä paikalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme