Ikipuut-kirjailijan häikäisevä uutuus kysyy, voiko valtameret pelastaa ihmisen ahneudelta
Pulitzer-palkitun Richard Powersin Alkumeri (Gummerus) tekee valtamerille sen, mitä menestysromaani Ikipuut (2021) teki metsille. Syvästi vaikuttava teos kertoo merien mahdista ja kauneudesta, ihmisen jättämistä peruuttamattomista jäljistä sekä teknologian vääjäämättömältä vaikuttavasta voittokulusta. Teoksen on suomentanut palkittu kääntäjä Antero Tiittula.

Aviopari Rafi ja Ina kasvattavat adoptiolapsiaan pienessä saariyhteisössä. 92-vuotias pioneerisukeltaja Evelyne kokoaa kirjaa, joka "pysäyttää ihmiskunnan edistyksen”. Kuuluisan teknologianero Toddin uraauurtavat tekoälykokeilut hätkähdyttävät kansainvälisesti. Nelikon kohtalot kietoutuvat yhteen Makatean pienellä korallisaarella Ranskan Polynesiassa. Saaren fosfaattiesiintymät auttoivat aikoinaan ruokkimaan maailmaa, mutta historian arvet näkyvät edelleen. Riittääkö mikään suojelemaan valtameriä ihmisen ahneudelta?
Rausku pysytteli vesipatsaassa Evelynen yläpuolella peittäen näkyvistä kuuden metrin levyisen alueen. Se ajelehti kuin häivekone maailman hitaimmassa taistelussa. Sitä oli mahdoton olla näkemättä jättimäisenä valtameren lintuna, joka lensi veden halki. Ei ihme, että näiden saarten kansat olivat pitkään pitäneet näitä eläimiä pyhinä – suojelushenkinä ja kauneuden, viisauden ja virtaavuuden edistäjinä.
Richard Powers on nykykirjallisuuden kiitetyimpiä ja palkituimpia nimiä. Yhdysvalloissa vuoden 2024 parhaiden kirjojen joukkoon valittu Alkumeri oli sekä moninkertainen palkintoehdokas että myyntimenestys.
Richard Powers: Alkumeri
alkuteos Playground
suomentanut Antero Tiittula
432 sivua
myös äänikirjana, lukija: Jukka Pitkänen
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eeva HerrainsiltaViestintäpäällikkö
Puh:040 5146 360eeva.herrainsilta@gummerus.fiKuvat
Linkit
Gummerus
Gummerus on vuonna 1872 perustettu yleiskustantamo. Toteutamme edelleen Kaarle Jaakko Gummeruksen alkuperäistä visiota julkaista kirjallisuutta ”huviksi ja hyödyksi”. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse ja vapaa sana.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gummerus
Riko Saatsin Yönistujat on kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon ehdokkaana6.11.2025 11:30:00 EET | Tiedote
Kirjailija ja ohjaaja Riko Saatsi ammentaa Yönistujat-romaaniinsa (Gummerus) oman sukunsa kohtaloista. Teos kertoo isoäidin ruumiinvalvojaisten kautta suistamolaisesta evakkoperheestä, joka joutuu 1950-luvun Suomessa piilottamaan kielensä, uskontonsa ja kulttuurinsa. Romaani tekee näkyväksi uhanalaisen karjalan kielen.
Paavo Teittisen Pitkä vuoro on tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon ehdokkaana4.11.2025 11:30:00 EET | Tiedote
Palkitun tutkivan journalistin Paavo Teittisen Pitkä vuoro – Kuinka moderni orjuus juurtui Suomeen (Gummerus) on kylmäävä selvitys suomalaisesta ihmiskaupasta. Hätkähdyttävä teos purkaa osiin oikeusvaltiolle kiusallisen ilmiön: meidän elintasoamme – edullisia lounaita, koulujen siisteyttä, kotien rakentamista – ylläpitää suuri joukko hyväksikäytettyjä ihmisiä. Suomessa ulkomaalaiset ihmiskaupan uhrit tekevät pakkotyötä ravintoloissa, siivousfirmoissa, marjatiloilla, rakennustyömailla ja metsissä. Köyhistä maista saapuvia työntekijöitä riistetään järjestelmällisesti.
Sanna Marinin muistelmakirja Toivo on tekoja on ilmestynyt4.11.2025 00:01:00 EET | Tiedote
Suomen entisen pääministerin Sanna Marinin odotettu kirja Toivo on tekoja (Gummerus) ilmestyy suomeksi ja englanniksi 4.11. Muistelmissaan Marin kertoo tiestään politiikan huipulle sekä avaa näkemyksiään johtajuudesta ja muutoksen aikaansaamisesta. Kirjan käännösoikeudet on myyty 17 maahan.
Koskettavia tarinoita, riipaisevia kohtaloita ja tietoa suljettujen ovien takaa – Gummeruksen kevään 2026 kirjaluettelo on julkaistu31.10.2025 10:55:56 EET | Tiedote
Ilmat pihalle lyövä romaani poikiin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta ja hyväksikäytöstä. Suojelupoliisin arkistoharjoittelijan matka esikuntapäälliköksi. Urbaani ilmiöromaani sisaruudesta, menetyksistä ja riippuvuuksista. Eeppinen tietokirja millimetrin mittaisesta karhukaisesta. Gummeruksen kevät 2026 -katalogi esittelee Markku Haussilan, Saana Nilssonin, Coco Mellorsin, Suvi Auvisen ja muiden kiinnostavien kirjailijoiden uutuudet.
Synkässä Sveitsi-dekkarissa postipaketit johdattavat poliisin murhaajan jäljille30.10.2025 10:36:49 EET | Tiedote
Nicolas Feuzin Filatelisti (Gummerus) on tummanpuhuva dekkari, jossa Sveitsi toimii lumisena näyttämönä hyytäville murhille. Bestsellerkirjailija Joël Dicker valitsi teoksen Rosie & Wolf -kustantamonsa ensimmäiseksi julkaisuksi, ja sen ranskankielinen laitos on myynyt jo yli 40 000 kappaletta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


