Antti Oksa päivittäistavarakaupan ja Sebastian Nyström käyttötavarakaupan johtajaksi SOK:lle

Antti Oksa on nimitetty päivittäistavarakaupan johtajaksi SOK:lle 16.9. alkaen. Oksa on aloittanut kaupparyhmän palveluksessa vuonna 2006 S-Trainee-valmennettavana ja on ennen uutta tehtäväänsä toiminut monipuolisesti päivittäistavarakaupan alueella. Viimeisimpänä hän on vastannut SOK:n päivittäistavarakaupan tuoteryhmäjohtamisesta.
Sebastian Nyström on nimitetty käyttötavarakaupan johtajaksi SOK:lle 16.9. alkaen. Tehtävä on S-ryhmässä uusi. Nyströmin vastuualueeseen kuuluu käyttötavarakauppa Prisma-, Sokos- ja Sokos Emotion -ketjubrändeissä, ja johtajat Virpi Viinikainen ja Mika Laakso raportoivat jatkossa hänelle. Nyström tulee roolissaan keskittymään erityisesti S-ryhmän käyttötavarakaupan digitaalisuuden kehittämiseen. Sebastian Nyström aloitti SOK:lla vuonna 2015 strategiajohtajana ja on viimeisimpänä työskennellyt digipalveluista, IT:stä ja asiakkuudesta vastaavana muutosjohtajana.
Ville Kinnunen on nimitetty Chief Digital Officer -tehtävään ja konsernijohtoryhmän jäseneksi SOK:lle 16.9. alkaen. Ville Kinnunen on työskennellyt SOK:lla IT-johtajana vuodesta 2018. Hän vastaa jatkossa IT-palveluiden lisäksi myös digitaalisten kyvykkyyksien ja tekoälyn (AI) kehittämisestä.
”Olemme S-ryhmässä nostaneet asiakashyödyn tuoreen strategiamme kovaan ytimeen. Digitaalisuuden tuoma älykkyys ja teho ottavat yhä merkittävämpää roolia siinä, että voimme tarjota asiakkaillemme aina edullisen ostoskorin ja palvelut. Haluamme myös tosissamme haastaa kansainväliset jätit verkkokaupassa, omilla vahvuuksillamme”, taustoittaa SOK:n pääjohtaja Hannu Krook.
Lisätiedot:
SOK:n pääjohtaja Hannu Krook, puh. 040 593 9199
Kenttäjohtaja Arttu Laine, SOK, puh. 040 026 4200
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
SOK:n viestintä
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Kuvat
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä ja oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Isälle suklaata ja kukkia? S-ryhmän data kertoo erot isän- ja äitienpäivän vietossa4.11.2025 08:02:00 EET | Tiedote
Isänpäivää vietetään jälleen tulevana sunnuntaina 9.marraskuuta. Perinteisesti suomalainen muistaa syksyllä isää samalla kaavalla kuin äitiä keväällä: hyvällä ruoalla ja lahjoilla. S-ryhmän ostodata kuitenkin osoittaa, että isän ja äidin juhlapäivien mauissa sekä pakettien sisällöissä on eroa.
Riisituotteille odotettu sertifiointi – näkyy kaupan hyllyllä ”jyvä kerrallaan”3.11.2025 07:30:00 EET | Tiedote
Riisi on monelle tuttu ruoanlaiton peruselementti, jota ostetaan S-ryhmän ruokakauppojen (Prisma, S-market, Sale ja Alepa) hyllyiltä vuodessa noin yhdeksän miljoonaa kiloa. Syksyllä kaupan riisihyllyille on saapunut ensimmäinen Sustainable Rice Platform -sertifioitu Coop-tuotemerkin basmatiriisi.
Kysely: suomalaiset panostavat kodin valaistuksessa eniten olohuoneeseen ja keittiöön29.10.2025 07:45:00 EET | Tiedote
Suomalaiset pitävät valaistusta tärkeänä tekijänä kodin tunnelman luomisessa ja osana sisustusta, selviää Sokoksen tekemästä kyselytutkimuksesta. Kotona panostetaan etenkin olohuoneen ja keittiön valaistukseen. Sokoksen asiantuntija jakaa täsmävinkin, mihin kodin valaistuksessa kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota pimeänä vuodenaikana.
Uudistuva Iso juttu -kumppaniyhteistyö laajenee ilmastoasioista muihin kestävyysteemoihin28.10.2025 12:30:00 EET | Tiedote
S-ryhmä laajentaa Iso juttu -kumppaniyhteistyötään – jatkossa mukana ovat ilmaston lisäksi luonnon monimuotoisuus, vesivastuullisuus ja ihmisoikeudet. Tavoitteena on löytää konkreettisia ratkaisuja kestävyyshaasteisiin yhdessä 17 500 tavaran- ja palveluntoimittajan kanssa sekä tuoda pienet ja suuret toimijat yhteen. Miljoonan tonnin päästösäästötavoite saavutettiin yhdessä kumppaneiden kanssa etuajassa viime vuonna.
Lähes 3000 sähköautoilijaa paljastaa ajatuksensa sähköauton lataamisesta – pitkillä matkoilla selkeä toive, näitä asioita asemille halutaan lisää27.10.2025 09:01:22 EET | Tiedote
ABC-latauksen toteuttama suuri sähköautoilukysely selvitti autoilijoilta muun muassa missä ja mihin aikaan autoa ladataan, mitä latauksen aikana halutaan tehdä ja mitä latausasemille toivotaan lisää. Kyselytutkimukseen vastasi lähes 3000 sähköautolla tai plug-in-hybridillä ajavaa eri-ikäistä autoilijaa ympäri maan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


