Vihreä kansanedustaja Tiina Elo: EU:n ilmastotavoitteet edellyttävät riittäviä toimia myös kotimaassa
Vihreä kansanedustaja, maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Tiina Elo kritisoi Suomen ja Ruotsin pääministereiden metsävetoomusta. Hakkuumäärien kasvattaminen ei ole kestävä tapa tasapainottaa taloutta.

– Väitetään, että tuetaan EU:n yhteisiä ilmastotavoitteita, mutta ei itse olla valmiita toimimaan tämän tavoitteen mukaan. Ilmastotavoitteet on täysin mahdollista saavuttaa taloudellisesti kestävällä tavalla, mutta se vaatii poliittista tahtoa, Elo linjaa.
Pääministerit väittävät, ettei hakkuumäärien merkittävä vähentäminen ei ole mahdollista, sillä se aiheuttaisi kielteisiä seurauksia Suomen ja Ruotsin talouksille. Vaihtoehdot voivat Elon mukaan kuitenkin tulla vieläkin kalliimmaksi.
– Jos hiilinieluja ei kasvateta, kasvaa paine vähentää taakanjakosektorin päästöjä yhä nopeammin. Se puolestaan tulee kalliiksi. Halvimmat keinot päästövähennyksiin kuitenkin löytyvät maankäyttösektorilta, Elo muistuttaa.
Pääministeri Orpon sanoo tiedotteessa, että metsäsektorin rooli kestävän biotalouden mahdollistajana sekä fossiilipohjaisten tuotteiden korvaajana on ratkaiseva koko Euroopan puhtaan siirtymän onnistumisen kannalta.
– Nykytilanteessa ei kuitenkaan voida puhua aidosti kestävästä metsäbiotaloudesta. Luonnon monimuotoisuus ja hiilinielut ovat heikossa tilassa, eikä metsäteollisuus tällä hetkellä tuota tarpeeksi laajamittaisesti fossiilipohjaisia tuotteita korvaavia ratkaisuja, vaan tuotanto painottuu edelleen liikaa esimerkiksi selluun. Metsäteollisuuden jalostusarvo ei ole noussut, vaan on päinvastoin jopa laskenut, Elo korostaa.
Elon mukaan hallitus on osin itse aiheuttanut itselleen ongelmia, kun se ei ole onnistunut tasapainottamaan julkista taloutta kestävillä tavoilla. Budjettiriihessä hallitus päätti nostaa Metsähallituksen tuloutustavoitetta, mikä Metsähallituksen toimitusjohtaja Juha Niemelän mukaan voi johtaa hakkuumäärän lisäämiseen.
– Onko siis niin, että hallitus ensin paikkaa epäonnistunutta talouspolitiikkaansa kasvattamalla hakkuupainetta valtion metsissä, ja yrittää sitten kiemurrella irti ilmastovelvoitteistaan, joiden saavuttamisen hakkuiden lisääminen vesittäisi, Elo ihmettelee.
Hallituksen nykyiset ilmastotoimet eivät riitä saavuttamaan Suomen tavoitetta olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä.
– Joka kerta kun pääministeri ehdottaa joustoja ja pakittamista ilmastotavoitteisiin yhdessä kohtaa, hänen pitäisi vähintään esittää myös ne keinot, joilla ilmastotavoitteet voidaan saavuttaa jotain muuta kautta, Elo summaa.
Yhteyshenkilöt
Tiina EloVihreiden kansanedustaja
Puh:045 261 7447tiina.elo@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Pitko: “Aluepolitiikassa on kyse yhteiskuntamme arvoista”1.10.2025 14:23:33 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja ja varapuheenjohtaja Jenni Pitko totesi aluepoliittista selontekoa käsitelleessä ryhmäpuheessaan, että aluepolitiikkaa haastavat tällä hetkellä niin Euroopassa käytävä sota, rajaseutujen muutos, ilmastokriisi sekä kaupungistuminen.
Sofia Virta: Pääministeri Orpo, avatkaa hallituksenne silmät ja johtakaa Suomi historian oikealle puolelle30.9.2025 14:05:34 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta totesi Palestiinan tunnustamista käsitelleessä välikysymyspuheenvuorossaan hallituksen toimimattomuuden olevan anteeksiantamatonta.
Vihreiden Inka Hopsu vaatii lisätoimia lukutaidon kehittämiseen: Painettuun oppimateriaaliin tarvitaan merkittävää lisäpanostusta26.9.2025 15:43:38 EEST | Tiedote
Kansanedustaja ja vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Inka Hopsu uskoo, että painetut kirjat kouluissa ovat tärkeä työkalu suomalaisen lukutaidon negatiivisen kehityksen kääntämiseksi. Hopsun mukaan Ruotsin mallia vastaava tuki kunnille ja kouluille painettujen oppimateriaalien hankintaan olisi tarpeellinen.
Ex-ilmastoministeri Mikkonen: Luvut eivät valehtele – Hallituksen esitettävä uskottava ilmastomalli välittömästi25.9.2025 13:04:57 EEST | Tiedote
Tutkimuslaitosten tuoreen arvion mukaan Suomesta on Orpon hallituksen ilmastotoimilla tulossa hiilineutraali vasta vuoden 2050 jälkeen – yli 15 vuotta hallituksen oman tavoitteen jälkeen.
Vihreät jättää keskustelualoitteen nuorten naisvihamielisen ja äärioikeistolaisen ajattelun kasvusta – vetoavat puhemies Halla-ahoon24.9.2025 16:11:03 EEST | Tiedote
Sosiaalisessa mediassa leviää naisvihamielisiä ja äärioikeistolaisia sisältöjä kasvavalla vauhdilla, yhä laajemmalle yleisölle. Tällaiset ideologiat vetoavat erityisesti poikiin, jotka kokevat ulkopuolisuutta tai etsivät hyväksyntää ja identiteettiä, Vihreät toteaa kansanedustaja Fatim Diarran jättämässä aloitteessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme