Keuruun terveyspalvelut vahvistuvat – uusia vakituisia lääkäreitä aloittaa lokakuussa
17.9.2025 08:14:45 EEST | Keski-Suomen hyvinvointialue | Tiedote
Keuruun ja Multian asukkaiden terveyspalvelut ovat saamassa kaivattua vahvistusta lokakuussa, kun kaksi uutta vakituista lääkäriä aloittaa työnsä Keuruulla. Mehiläinen Terveyspalvelut Oy otti toukokuussa 2025 vastuulleen Keuruun ja Multian avosairaanhoidon, ja jo ensimmäisten kuukausien aikana yhteistyö on lähtenyt rakentumaan hyvässä hengessä.
– Lääkäritilanne on ollut Keuruulla vaikea jo usean vuoden ajan, joten on tärkeää, että suunta on nyt selvästi myönteinen. Keuruun ja Multian toiminnasta saadut palautteet ovat olleet samalla tasolla, kuin mitä ne ovat olleet hyvinvointialueemme omilla terveysasemillakin, kertoo palvelupäällikkö ja eteläisen alueen ylilääkäri Minna Leppäkynnäs.
Keski-Suomen hyvinvointialue seuraa Keuruun ja Multian avosairaanhoidon tilannetta tiiviisti yhteistyössä Mehiläisen kanssa. Terveysasemien arkea tarkastellaan kuukausittain, ja kolmen kuukauden välein järjestetään seurantakokouksia, joissa tartutaan nopeasti esiin nousseisiin kysymyksiin.
– Kokonaisuudessaan sekä kiireettömiä että kiireellisiä vastaanottoaikoja on ollut saatavilla. Elo- ja syyskuussa kiireettömiä aikoja joutui odottamaan hieman pidempään, mutta tilanne korjaantuu viimeistään lokakuun aikana, kun terveysasemalle tulee uusia vakituisia lääkäreitä. Yleensä uuden toimijan aloittaessa vakiintumiseen kuluu vuosi, mutta Keuruulla päästään tähän nopeammin, Mehiläisen terveyspalveluiden johtava lääkäri Patrik Währn kertoo.
Hyvinvointialueen joulukuussa 2024 tekemän päätöksen mukaisesti Keuruun ja Multian vastaanottopalvelut järjestetään ostopalveluna.
– Tämä antaa hyvän pohjan palveluiden kehittämiselle pitkäjänteisesti. Hyvinvointialue ja Mehiläinen kehittävät yhteistyötä jatkuvasti muun muassa asiakkaiden antaman palautteen ja tiedon perusteella, Minna Leppäkynnäs kertoo.
Lisäksi terveysasemilla tullaan järjestämään tilaisuuksia, joissa pääsee kurkistamaan terveysasemien arkeen.
– Syksyllä järjestämme muun muassa päättäjille avoimet ovet, johon kutsutaan hyvinvointialueen päättäjät tutustumaan toimintaan ja kuulemaan, miten avosairaanhoidon terveyspalveluita johdetaan ja miten yhteistyö lukujen valossa sujuu, toteaa Minna Leppäkynnäs.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Minna Leppäkynnäs, palvelupäällikkö ja eteläisen alueen ylilääkäri, puh. 050 473 1081
Patrik Währn, Mehiläisen terveyspalveluiden johtava lääkäri. Yhteydenottopyynnöt, viestinta@mehilainen.fi
Viestinnän yhteyshenkiö: Tuija Melville, puh. 040 779 7071
Keski-Suomen hyvinvointialue vastaa noin 273 000 keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista.
Keskeinen tehtävämme on keskisuomalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yhteistyössä kuntien, järjestöjen, yritysten ja muiden toimijoiden kanssa. Tavoitteenamme on se, että keskisuomaisten kokemus hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta on maan kärkeä. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue ja tukea keskisuomalaisten hyvää arkea.
Hyvinvointialue on Keski-Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee noin 12 500 ammattilaista. Tarjoamme mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen ja monipuolisiin urapolkuihin.
Palveluiden tiedot, toimipisteet ja yhteystiedot löytyvät Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivuilta osoitteesta www.hyvaks.fi.
Viestintäpalveluiden yhteissähköposti: viestinta(at)hyvaks.fi.
Facebook: @hyvaks, X: @hyvaks, Instagram: @hyvaks, LinkedIn: Keski-Suomen hyvinvointialue,YouTube: Keski-Suomen hyvinvointialue
#hyvaks #hyväarkikaikille
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen hyvinvointialue
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote22.9.2026 19:11:10 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Kooste viimeisen 12h ajan tehtävistä Jyväskylä, rakennuspalo klo 10:10 Ei paloa Viitasaari, öljyvahinko klo 12:13 Puutavara-autosta valui 10-20l hydrauliikkaöljyä maahan. Pelastuslaitokselle ei kohteessa tehtävää Laukaa, liikennevälinepalo klo 12:50 Mopo syttyi palamaan kesken ajon ja tuhoutui täysin. Ei henkilövahinkoja Äänekoski, automaattinen palohälytys klo 14:16 Ei paloa Joutsa, rakennuspalo klo 16:22 Ei paloa
Keski-Suomen hyvinvointialue antoi lisäselvityksen hallinto-oikeudelle rahoituksesta tehtyyn valitukseen22.9.2026 18:38:55 EEST | Tiedote
Aluehallitus päätti antaa kokouksessaan 22.9. lisäselvityksen Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle. Selvitys koskee hyvinvointialueen tekemää valitusta vuoden 2026 valtion rahoituksesta. Hyvinvointialue on hakenut tämän vuoden rahoitukseensa muutosta, koska rahoitus on perustunut vuosien 2022–2023 diagnoositiedoille ja ne ovat olleet puutteelliset. Diagnoositietojen puute rahoituksen perusteena käytettyjen tarvekerrointen laskennassa vaikuttaa rahoituksen oikeellisuuteen.
Influenssa- ja koronarokotukset alkavat Keski-Suomessa porrastetusti22.9.2026 10:06:09 EEST | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialue noudattaa maksuttomien kausi-influenssarokotuksen ja koronarokotuksen tehosteannoksen antamisessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) antamia suosituksia, joihin ei ole tullut muutoksia viime vuodesta. THL suosittelee myös, että rokotukset on perusteltua aloittaa ikäryhmittäin vanhimmasta ikäryhmästä alkaen. Rokotusjärjestys etenee vanhimmista ikäryhmistä nuorempiin sekä riskiryhmien mukaan.
Kaksi Keski-Suomen hyvinvointialueen innovaatiota palkittiin valtakunnallisessa kilpailussa22.9.2026 08:02:43 EEST | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialueen kehittämistyö sai valtakunnallista tunnustusta, kun kaksi hyvinvointialueella kehitettyä toimintatapaa valittiin palkittujen joukkoon Työterveyslaitoksen järjestämässä Huomisen hoivatyö -innovaatiokilpailussa. Kilpailussa haettiin jo käytännössä kokeiltuja ratkaisuja, joita on mahdollisuus levittää laajempaan käyttöön.
Keski-Suomen pelastuslaitos, mediatiedote22.9.2026 07:05:49 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Mediatiedote, tehtävät viimeisen 12 tunnin ajalta Klo 19:47, vahingontorjunta pieni, Jyväskylä Putki revennyt keittiössä, ja asukkaalla oli hankaluuksia saada vettä poikki. Pelastuslaitoksen yksikkö kävi sulkemassa veden pääsulun. Klo 20:14, rakennuspalo pieni, Kinnula Omakotitalossa hälytti palovaroitin, mutta ketään ei ollut kotona. Ei paloa. Klo 05:01, tieliikenneonnettomuus pieni, Jyväskylä Ysitiellä auto ajautui hetkeksi pois tieltä ja turvatyyny laukesi. Kuljettaja ei vahingoittunut. Pelastuslaitoksen yksiköt kävivät tarkastamassa kuljettajan. Klo 06:06, tieliikenneonnettomuus pieni, Viitasaari Sinisellä tiellä auto törmäsi hirveen. Autossa oli kaksi henkilöä, jotka pääsivät ulos autosta. Hirvi menehtyi liikenneonnettomuuspaikalle. Tapahtuma aiheuttaa hieman viivästystä aamuliikenteeseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme