Kansalaistiedettä, robotteja ja drooneja Oulun yliopiston Tutkijoiden yössä
18.9.2025 06:48:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote
Tutkijoiden yötä vietetään Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksella perjantaina 26. syyskuuta. Tapahtumassa tiede esittäytyy kymmenissä työpajoissa ja yleistajuisissa esityksissä.

Tutkijoiden yö on koko perheen tiedetapahtuma, jossa tuodaan esille tutkijoita ja heidän työtään sekä tieteen merkitystä arjessamme. Tutkijamme tarjoavat runsaan kattauksen monipuolista nähtävää, koettavaa ja tekemistä kaikenikäisille.
Tapahtumassa tehdään näkyväksi, millainen rooli kansalaistieteellä on tutkimuksessa. Kansalaiset ovat usein avainasemassa keräämässä laajoja aineistoja, kun tutkitaan esimerkiksi ympäristön saastumista tai ilmastonmuutosta. Monitieteisessä tutkimuksessa hyödynnettävät mittavat kohorttiaineistot perustuvat kansalaisten aktiivisuuteen ja haluun osallistua tutkimukseen.
Tutkijoiden yössä on lähes neljäkymmentä työpajaa ja esittelypistettä. Tutkijat kertovat ja näyttävät, miten puut juovat vettä, millaisia arvokkaita kierrätysmateriaaleja voi löytyä omalta pihalta tai kuinka lampuista tulevaa näkyvää valoa käytetään tiedon ja energian siirtämiseen pieniin elektronisiin laitteisiin. Kävijät voivat myös antaa panoksensa kaupunkipimeän tutkimukseen merkitsemällä kartalle Oulun hyviä ja huonoja pimeän ajan paikkoja.
Kysy tutkijalta! -pisteessä yleisö voi jututtaa tutkijoita sydänterveydestä, kodeissa majailevista muista eläimistä, aistiyliherkkyydestä, kaupallisista DNA-testeistä, tutkijan työstä ja ydinvoimasta.
Yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa on esillä monenmoisia ötököitä ja tietoa hunajan valmistamisesta maistiaisineen. Kokoelmakasvihuoneet Romeo ja Julia ovat avoinna ja puutarhan asiantuntijat ovat paikalla vastaamassa kysymyksiin. Potnapekka kuljettaa yleisöä maksutta kampuksen ja puutarhan välillä non-stop klo 17–21.
Illan hämärtyessä tiede kohtaa taikuuden, kun taikuri Olli Minkkinen tuo maagiset temppunsa yleisön eteen.
Oulun yliopistossa Tutkijoiden yö järjestetään nyt kahdeksatta kertaa. Tutkijoiden yö on Euroopan laajuinen tiedetapahtuma, jota vietetään perinteisesti syyskuun viimeisenä perjantaina.
Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Meri RovaViestintäasiantuntija, FT
Tiedeviestintä: lääketiede, biokemia ja molekyylilääketiede
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on yli 18 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Sahatun puun tuttu tuoksu voi olla satojen tuhansien eurojen arvoista21.9.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Monelle tuttu sahatun puun tuoksu sisältää arvokkaita kemianteollisuuden raaka-aineita. Oulun yliopiston tutkimushankkeessa tutkittiin kuusi- ja mäntysahatavaran kuivauksessa haihtuvien yhdisteiden hyödyntämistä ja kaupallista arvoa.
Ytimen avoimet ovet Oulun keskustassa Tutkijoiden yönä18.9.2026 05:53:00 EEST | Kutsu
Oulun keskustassa (Isokatu 32) avautuu Oulun yliopiston oppimis- ja kohtaamistila Ydin lokakuun lopulla 2026. Tutkijoiden yönä perjantaina 25.9.2026 pääset kurkistamaan tilaan ensimmäistä kertaa! Tilan remontti ja varustelu viimeistellään avoimien ovien jälkeen.
Tiede, taide ja teknologia esillä Oulun yliopiston Tutkijoiden yössä17.9.2026 06:28:00 EEST | Tiedote
Koko perheen tiedetapahtumaa Tutkijoiden yötä vietetään Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksella ja kasvitieteellisessä puutarhassa perjantaina 25. syyskuuta. Tutkijoiden yössä tuodaan esille tutkijoita ja heidän työtään sekä tieteen merkitystä arjessamme. Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi näkyy ohjelmassa.
Porojen laidunnus muuttaa Lapin tuntureiden kasvien ja hyönteisten vuorovaikutusta17.9.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Kilpisjärven pitkäaikainen koe osoitti, että porojen laidunnus muokkaa arktisen tundran kukkien ja hyönteisten suhteita voimakkaammin kuin ravinnelisäys. Vaikutukset ovat erityisen voimakkaita karulla tundralla. Eniten hyönteisiä houkuttelivat laidunnukselta suojatut tunturiniityt.
Keskosena syntyneillä suurempi riski päätyä työkyvyttömyyseläkkeelle nuorena aikuisena16.9.2026 06:49:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston laajan rekisteritutkimuksen mukaan keskosena syntyneet nuoret aikuiset saavat muita useammin työkyvyttömyyseläkettä. Pienimmillä keskosilla työkyvyttömyyseläkkeen riski oli lähes viisinkertainen verrattuna täysiaikaisina syntyneisiin. Riski oli hieman suurentunut myös lähes täysiaikaisina ja yliaikaisina syntyneillä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme