Kansalaisyhteiskunnan tila kaventuu – myös Suomessa tarvitaan toimia sen turvaamiseksi
17.9.2025 10:39:20 EEST | Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry | Tiedote
Toimi, koska voit -kampanja tarjoaa tietoa kansalaisyhteiskunnan tilasta maailmalla. Seitsemän järjestön yhteisessä kampanjassa esitellään kansalaisvaikuttajia eri puolilta maailmaa – kaksi heistä on myös median haastateltavissa.

Kansalaisyhteiskunnalla on merkittävä rooli demokratian, oikeusvaltioperiaatteen, ihmisoikeuksien ja kestävän kehityksen edistämisessä kaikkialla maailmassa. Silti kansalaisyhteiskunnan toimintavapaus kaventui maailmalla jälleen vuonna 2024.
Kansalaisvapauksia kavennettiin viime vuonna valtaosassa maailman maita: 72 % maailman väestöstä asuu maissa, jossa kansalaisyhteiskunta on suljettu tai tukahdutettu. Edelliseen vuoteen verrattuna luku kasvoi 1,5 prosenttiyksiköllä.
Näissä maissa valtio estää järjestelmällisesti kansalaisoikeuksien ja poliittisten oikeuksien, kuten sanan- ja kokoontumisvapauden, toteutumista.
CIVICUS-järjestön mukaan maailmanlaajuisesti vain 3,6 % väestöstä elää maissa, joissa kansalaisyhteiskunnan tila on arvioitu avoimeksi.
“Avoin kansalaisyhteiskunta on demokratian kulmakivi. Vaikka maailman tila on tällä hetkellä synkkä, se olisi paljon synkempi ilman aktiivisia kansalaisvaikuttajia, jotka toimivat oikeudenmukaisemman tulevaisuuden puolesta. Vapaa ja avoin kansalaisyhteiskunta on avainasemassa kriisien ratkaisemisessa”, sanoo Suomen Lähetysseuran ihmisoikeuksien ja vaikuttamisen asiantuntija Rosa Puhakainen.
Haasteista huolimatta kansalaisten aktiivisuuden ansiosta on saavutettu kuluneen vuoden aikana merkittäviä voittoja ja suojeltu demokratiaa. Esimerkiksi Bangladeshissa opiskelijaliike kaatoi 15 vuotta jatkuneen autoritaarisen hallinnon, mikä on vahva osoitus kansalaistoiminnan voimasta.
Huolestuttava kehitys uhkaa demokraattisia valtioita
Huolestuttava kehitys uhkaa myös demokraattisia valtioita. Erityisesti ilmastomielenosoituksia sekä miehitettyjen palestiinalaisalueiden vapauttamista tukevia protesteja on tukahdutettu eri puolilla maailmaa.
Juuri ilmastomielenosoituksiin kohdistunut voimakeinojen käyttö kavensi CIVICUS-järjestön mukaan esimerkiksi Alankomaiden kansalaisyhteiskunnan tilaa, kun poliisi pyrki rajoittamaan mielenosoituksia muun muassa vesitykein, pippurisuihkein ja massapidätyksin.
Suomi kuuluu niiden 40 maan joukkoon, joissa kansalaisyhteiskunta on edelleen avoin. Silti Suomessakin on havaittavissa merkkejä kansalaisyhteiskunnan rajoittamisesta. Viimeisen vuoden aikana järjestöjen rahoitusta on leikattu ja kuulemismahdollisuuksia on vähennetty. Kokoontumisvapauden toteutumista heikensi viime vuonna toteutettu lakko-oikeuden rajoitus.
Amnesty on myös todennut, että Suomessa poliisi käyttää mielenosoituksissa ajoittain suhteettomasti voimaa ja hajottaa niitä tarpeettomasti. Valtaosa mielenosoituksista sujuu kuitenkin Amnestyn mukaan hyvin.
Viidettä kertaa järjestettävä Toimi, koska voit -kampanja nostaa esiin seitsemän kansalaisvaikuttajan tarinan eri puolilta maailmaa ja kannustaa parempaa tulevaisuutta rakentavaan ja ihmisoikeuksia puolustavaan vaikuttamiseen. Kansalaisvaikuttajista kaksi on myös median haastateltavissa – lisätietoja tiedotteen lopussa.
Kampanja käynnistyy keskiviikkona 17. syyskuuta ja päättyy 1. lokakuuta Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen päivänä. Kampanjan toteuttavat yhteistyössä Abilis-säätiö, Diakonissalaitos, Fingo, Kansalaisjärjestöjen ihmisoikeussäätiö KIOS, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK, Siemenpuu-säätiö, Suomen Lähetysseura ja Taksvärkki. Kampanjaa koordinoi kansalaisjärjestöjen kattojärjestö Fingo.
Kansalaisvaikuttajia haastatteluihin
Tigist Alemayehu
45 vuotta se vei, mutta viimein, vuonna 2020 Etiopian hallitus myöntyi ja hyväksyi kuurojen oikeuden saada ajokortti ja ajaa autoa. Tätä Tigist Alemayehu pitää paitsi suurimpana saavutuksenaan, myös osoituksena siitä, että sitkeä kansalaisvaikuttaminen voi johtaa todellisiin poliittisiin ja lainsäädännöllisiin muutoksiin.
Alemayehu on kuuro nainen, äiti, koulutettu asiantuntija ja kansalaisaktivisti, joka on omistanut elämänsä vammaisten oikeuksien edistämiselle Etiopiassa. Tällä hetkellä hän työskentelee Suomen Lähetysseurassa vammaisasiantuntijana ja toimii useiden järjestöjen hallituksissa.
”Minusta tuli kansalaisaktivisti omien kokemusteni kautta. Kohtasin kuurona henkilönä haasteita ja syrjintää, kuten viestinnän esteitä, rajallista pääsyä koulutukseen ja työelämään sekä kielteisiä asenteita yhteiskunnassa. Nämä vaikeudet motivoivat minua toimimaan paitsi itseni, myös kaikkien vammaisten puolesta. Ymmärsin, ettei hiljaisuus tuo muutosta,” sanoo Alemayehu.
Yhteystiedot:
Tigist Alemayehun yhteystiedot saat ottamalla yhteyttä Fingoon tai Suomen Lähetysseuraan.
Rodel Abenoja
”Katsoin televisiosta, kuinka kadut olivat täynnä aktivisteja. Lupasin itselleni, että kun menen yliopistoon, myös minusta tulee sellainen.”
Sellainen filippiiniläisestä Rodel Abenojasta tuli. Yliopistosta ei vain meinannut löytyä sopivaa ryhmää, johon liittyä. Ammattiyhdistysliike oli siihen aikaan näkyvästi esillä yliopistolla, ja neljäntenä opiskeluvuotenaan Abenoja päätti liittyä mukaan vapaaehtoiseksi.
Ay-aktiivit, kuten muutkin kansalaisaktivistit, joutuvat vuosikymmenestä toiseen kokemaan uhkaa. He muuttavat maailmaa henkensä uhalla. Filippiineillä murhattiin nykyistä edeltävän presidentti Rodrigo Duterten aikana 72 ay-aktiiveja – ja heitä murhataan edelleen.
Abenojakin on kokenut vakavaa uhkaa ja joutui presidentti Duterten aikana piileksimään kolme kuukautta. Nyt hänen tilanteensa on hieman parempi, mutta se voi muuttua koska tahansa. ”Ihmiset kysyvät, pelkäänkö. Totta kai minä pelkään. Mutta minun on toimittava. Ihminen voi olla rohkea, vaikka pelkääkin.”
Suomalaisille Abenoja haluaa sanoa vielä sen, että ei kannata haikailla maailman muutosta lupailevien ”supersankarien” perään.
“Meidän on tehtävä muutos yhdessä, kansanliikkeenä.”
Yhteystiedot:
Rodel Abenojan yhteystiedot saat ottamalla yhteyttä Fingoon.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika Niskanenvaikuttamisviestinnän asiantuntijaSuomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry
Puh:050 317 6715mika.niskanen@fingo.fiRosa PuhakainenIhmisoikeuksien ja vaikuttamisen asiantuntija / Puheenjohtaja, Fingon kansalaisyhteiskunta-työryhmäSuomen Lähetysseura
Puh:0406832512rosa.puhakainen@felm.orgLinkit
Fingo on suomalaisten kansalaisjärjestöjen kattojärjestö, joka edistää kestävää kehitystä ja kansalaisyhteiskunnan vahvistumista globaalisti. Noin 250 jäsentämme työskentelee kehitysyhteistyön, kestävän kehityksen, globaalin kansalaiskasvatuksen, humanitaarisen avun, rauhantyön, ihmisoikeustyön tai muun kestävää kehitystä edistävän toiminnan parissa Suomessa ja maailmalla. Fingo viestii, vaikuttaa, kouluttaa, kokoaa ihmiset yhteen ja rohkaisee toimintaan. Teemme töitä, jotta maailma olisi reilumpi − ihan kaikille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry
Kansainväliset rytmit ja ajankohtaiset keskustelut valtaavat Helsingin keskustan11.3.2026 08:45:00 EET | Tiedote
Toukokuun puolivälissä 16.–17.5. järjestettävän Maailma kylässä -festivaalin Musiikkilavalla nähdään muun muassa Yona, Mutaveijarit, ranskalais-kolumbialainen Ëda Diaz, Jarmo Saari Republic, Aizhan Sultan sekä Vodou Fusion. Helsingin Lasipalatsikorttelissa ja Narinkkatorilla järjestettävän ilmaisfestivaalin teemana on Vapaus, joka näkyy vahvasti festivaalin työpaja- ja puheohjelmassa. Tapahtuman järjestää Fingo.
Hiljaisuuskin on kannanotto ja sitä kaikuu Suomen johdon vastaus Afganistanin naisiin kohdistuvan sorron syvenemiseen7.3.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Vuonna 2021 valtaan palannut Taleban hallinto on erityisesti pyrkinyt tuhoaman naisien ja tyttöjen oikeuksia. Olisi voinut kuvitella, ettei tilanne voisi enää pahentua. Kunnes näin kävi. Suomi ei voi seurata sukupuoleen perustuvaa apartheid-järjestelmää hiljaisena sivustakatsojana.
Suomen tulee tuomita Yhdysvaltojen ja Israelin hyökkäys Iraniin6.3.2026 11:07:47 EET | Tiedote
Fingon mukaan EU:n ja Suomen päättäjien tulee tuomita Yhdysvaltojen ja Israelin hyökkäys Iraniin kansainvälisen oikeuden rikkomuksena, kuten on tehty Venäjän hyökkäyssodan kohdalla Ukrainassa. Samaan aikaan on tuettava iranilaisia, jotka elävät nyt autoritaarisen hallinnon ja ulkovaltojen pommien ristipaineessa.
Mitä jos Golfvirta oikeasti pysähtyy? Uusi Maailman Kuvalehti luo katsauksen planeetta Maahan18.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Karoliina Knuuti selvitti, tuleeko Suomeen sittenkin jääkausi. Jani Toivola ja Bella Forsgrén puolestaan kertovat, millaista on työskennellä vähemmistön jäsenenä eduskunnassa. Esseessä pohditaan, miksi planeetan kriisiviestit kaikuvat kuuroille korville.
Maailma kylässä -festivaalin ensimmäiset ohjelmajulkaisut avaavat näkymiä Palestiinaan, Venezuelaan ja Kongoon11.2.2026 09:25:34 EET | Tiedote
Helsingin keskustaan muuttava Maailma kylässä -festivaali on julkaissut ensimmäisiä ohjelmiaan. Toukokuun puolivälissä 16.–17.5. järjestettävällä ilmaisfestivaalilla nähdään kongolais–kanadalainen multi-instrumentalisti Kizaba, palestiinalaistaustainen psykedeelistä desert rockia edustava Jamila & The Other Heroes sekä venezuelalaisen kuvajournalisti Manu Quinteron ja Venezuelasta raportoineen toimittaja Maija Salmen ajankohtainen keskustelu Venezuelan oikeudesta vapauteen. Festivaalin teemana on Vapaus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme