Suomen ensimmäinen koulukoordinaattori aloitti Vaasassa – apua ja turvaa kouluihin
17.9.2025 13:04:24 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote
Vaasalaiskouluilla on nyt entistä paremmat keinot puuttua kiusaamiseen ja häiriökäyttäytymiseen. Kaupungissa on aloittanut työnsä koulukoordinaattori Marjo Vuorinen, joka toimii linkkinä koulujen ja viranomaisten välillä.

”On helpompi soittaa, kun olet yksi meistä”. Näin kuvaili eräs opettaja Vaasan uutta koulukoordinaattoria, Marjo Vuorista.
Vuorinen työskentelee osana ankkuritiimiä, johon kuuluvat poliisi, sosiaaliohjaaja, psykiatrinen sairaanhoitaja sekä etsivä nuorisotyöntekijä. Ankkuritiimin tehtävänä on tukea lasten ja nuorten hyvinvointia, ennaltaehkäistä rikollisuutta ja auttaa esimerkiksi kiusaamiseen, väkivaltaan, päihteisiin ja ilkivaltaan liittyvissä asioissa.
- Aiemmin tiimistä puuttui koulujen edustaja, vaikka suurin osa yhteydenotoista tulee juuri kouluilta. Ensivaikutelma on, että koulujen kynnys ottaa yhteyttä Ankkuritiimiin on selkeästi madaltunut, Vuorinen kertoo.
Nopeasti apua kiusaamistilanteisiin
Vuoriseen voi ottaa yhteyttä matalalla kynnyksellä ja ilman turhaa byrokratiaa. Hän pyrkii vastaamaan kaikkiin yhteydenottoihin mahdollisimman nopeasti.
- Opettaja voi pyytää minulta pikaista konsultaatiota puhelimitse tai pyytää käymään koululla. Tilanteen mukaan sitten tiimissä mietimme, lähteekö koululle vain minä vai myös muita ankkuritiimin edustajia, esimerkiksi poliisi, Vuorinen kuvailee.
Kouluille tapaamaan oppilaita ja opettajia
Varhainen puuttuminen ja ennaltaehkäisy ovat työn ytimessä. Vuorinen vierailee kouluilla tapaamassa oppilaita ja opettajia myös ennen kuin ongelmia ilmenee. Hän juttelee oppilaiden kanssa esimerkiksi siitä, millainen on turvallinen koulu ja mikä helpottaisi kertomaan aikuisille huolista.
- Esimerkiksi neljäsluokkalaisten mukaan turvallisuutta koulussa lisää se, että välitunneilla on paljon välituntivalvojia. Lisäksi oppilaat ovat toivoneet mahdollisuutta kertoa kiusaamisesta anonyymisti, ja eräässä luokassa innostuttiinkin ottamaan käyttöön kirjeboksi, johon voi jättää opettajalle viestin, halutessaan nimettömänä, Vuorinen kertoo.
Kiusaamisen vastaiset suunnitelmat kartoitetaan
Vuorinen on palkattu Opetushallituksen rahoittamaan Hyvinvoiva ja turvallinen koulu -hankkeeseen joka päättyy 31.7.2027. Tavoitteena on vakiinnuttaa koulukoordinaattorin toiminta pysyväksi osaksi ankkuritiimiä. Toimialuetta on koko Pohjanmaan hyvinvointialue.
Hankkeen tavoitteena on myös yhtenäistää koulujen tunne- ja vuorovaikutustoimintamalleja sekä kiusaamisen vastaisen toiminnan malleja.
- Pyrimme yhteistyössä koulujen kanssa yhtenäistämään käytäntöjä sekä liittämään niihin ankkuritiimin toiminnan, Vuorinen kertoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Koulukoordinaattori Marjo Vuorinen, puh. 040 563 4526, marjo.vuorinen2@edu.vaasa.fi
Kuvat

Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Ett nytt familjeevenemang Skördefest ordnas på TaiKon21.9.2026 12:01:00 EEST | Pressmeddelande
Lördag 26.9 fylls TaiKon med glädje, kreativitet och samvaro då familjeevenemanget Skördefest för första gången ordnas i huset.
Uusi Sadonkorjuu-perhetapahtuma järjestetään TaiKonilla21.9.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Lauantaina 26.9. TaiKon täyttyy ilosta, luovuudesta ja yhdessäolosta, kun talossa järjestetään ensimmäistä kertaa Sadonkorjuu-perhetapahtuma.
Unga behöver arbetsgivare som ger dem en chans i arbetslivet21.9.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Många unga har motivation och kunnande, men behöver en första möjlighet att visa vad de kan. Med sysselsättningssedeln för unga kan arbetsgivare i Österbottens sysselsättningsområde få ekonomiskt stöd för att anställa en arbetslös ung person i åldern 18–29 år. Fler arbetsgivare uppmuntras nu att ta vara på möjligheten.
Nuoret tarvitsevat työnantajia, jotka antavat heille mahdollisuuden työelämässä21.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Monella nuorella on motivaatiota ja osaamista, mutta he tarvitsevat ensimmäisen mahdollisuuden näyttää osaamisensa. Nuorten työllistymissetelillä Pohjanmaan työllisyysalueen työnantajat voivat saada taloudellista tukea työttömän 18–29-vuotiaan nuoren palkkaamiseen. Työnantajia kannustetaan nyt tarttumaan tilaisuuteen.
Metviksparken utvecklas: intill naturstigen byggs ett uteklassrum18.9.2026 14:09:58 EEST | Pressmeddelande
I samband med naturstigen vid Metviken byggs just nu ett uteklassrum som ska vara tillgängligt och i gemensam användning och som i framtiden kan utnyttjas till exempel vid undervisningen av skolgrupper. Medan byggarbetena pågår är naturstigen huvudsakligen i användning, men en del av den är tillfälligt avstängd. Avsikten är att uteklassrummet ska stå klart senast i november.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme