Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Aalto-Setälä: Itärajan soiden ennallistaminen on puolustusteko

17.9.2025 15:36:27 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Jaa

Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskunnan talousvaliokunnan varapuheenjohtaja Pauli Aalto-Setälän tekemä toimenpidealoite itärajaa seurailevan suovyöhykkeen rakentamisesta ja ennallistamisesta on herättänyt kansainvälistä huomiota. Aalto-Setälä esittää, että itärajalla olevia soita ennallistetaan, luoden vaikeakulkuisempia maastoalueita itäiselle rajavyöhykkeelle.

Pauli Aalto-Setälä. Kuvaaja: Kimmo Falck
Pauli Aalto-Setälä. Kuvaaja: Kimmo Falck

”Toimenpidealoite pyrkii maanpuolustuksen ja luonnon etujen yhdistämiseen. Aloitteen tavoitteena on ennallistaa Suomen valtion itärajan tuntumassa oleva suovyöhyke siten, että se muodostaa fyysisen kulkuesteen maanpuolustuksen tarpeisiin”, toteaa Aalto-Setälä aloitteessaan. 

”Ennallistetut suot lisäävät Suomen luonnon monimuotoisuutta sekä vähentävät ilmakehä- ja vesistöpäästöjä", Aalto-Setälä sanoo. 

Kansainväliset mediat, kuten Politico, brittiläinen The Daily Telegraph ja kanadalainen Canadian Broadcasting Corporation (CBC), ovat haastatelleet Aalto-Setälää luovasta ideastaan.

”They are trying to find a solution for two problems”, Aalto-Setälä toteaa radiohaastattelussa CBC:lle. Hänen mukaansa pääasiallinen idea on yksinkertainen. Keskeistä on löytää oikeanlaiset alueet, joilla soiden ennallistamista voidaan käyttää työkaluna ja vahvuutena.

Aalto-Setälä nostaa myös esiin, että toimenpiteillä olisi taloudellisiakin hyötyjä. Soiden ennallistamisella voidaan pienentää Suomen tarvetta ostaa muilta EU-mailta nieluoikeuksia LULUCF-asetuksen mukaisen laskennallisen takamatkan umpeen kuromiseksi.

”Itärajallamme yhdistyvät merkittävällä tavalla sekä turvallisuuspoliittiset intressit että luonto- ja ilmastoarvot”, tiivistää Aalto-Setälä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Marttinen: Lapsettomuushoitojen asiakasmaksut poistettava, jotta yhä useampi voisi toteuttaa haaveensa isyydestä7.11.2026 10:40:00 EET | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja, työministeri Matias Marttinen haluaa nostaa keskusteluun miesten tahattoman lapsettomuuden. Kokoomus esittää muun muassa lapsettomuushoitojen maksuttomuutta julkisessa terveydenhuollossa ja parempaa tukea lapsitoiveen toteutumiseen. Marttisen mukaan yhteiskunnan on tehtävä enemmän, jotta yhä useampi voisi toteuttaa toiveensa omasta perheestä.

Kokoomuksen Limnell: Suomi tarvitsee selkeän johtovastuun ihmisten mieliin kohdistuvan vaikuttamisen torjuntaan6.11.2026 11:49:43 EET | Tiedote

Tekoälyllä tuotetut väärennökset, väärät viranomaisohjeet ja järjestelmällinen disinformaatio voivat horjuttaa suomalaisten luottamusta ja vaikeuttaa yhteiskunnan toimintaa. Kokoomuksen kansanedustaja ja kyberturvallisuuden dosentti Jarno Limnell vaatii Suomelle selkeää kansallista johtovastuuta informaatiovaikuttamisen torjuntaan sekä pysyvää kykyä tunnistaa vaikuttamisyrityksiä.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä: Neurokirjon ihmisten syrjintään puututtava – työnantajilta vaadittava kirjallinen selvitys6.11.2026 09:02:21 EET | Tiedote

Kokoomuksen eduskuntaryhmä esittää konkreettisia toimia neurokirjon ihmisten työllistymisen helpottamiseksi ja työelämässä koetun syrjinnän ehkäisemiseksi. Lääkärikansanedustaja Maaret Castrénin johdolla valmistellussa julkaisussa ehdotetaan muun muassa työnhakijoiden oikeusturvan vahvistamista ja työnantajien velvollisuuksien täsmentämistä. Castrénin mukaan Suomessa hukataan valtavasti osaamista, kun työelämä ei huomioi erilaisia tapoja ajatella ja tehdä työtä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye