Omistajanvaihdoskatsaus 1–6/2025: Omistajanvaihdosten rahoituksessa pohjakosketus nähty – Lähivuosina haasteena myyjien ja ostajien määrän epäsuhta
18.9.2025 08:33:07 EEST | Finnvera Oyj | Tiedote
Omistajanvaihdosmarkkinassa on nähtävissä positiivista virettä. Alkuvuonna Finnveran rahoittamien yrityskauppojen määrä kasvoi niin euroissa kuin kappaleissa. Myös rahoitettujen yrityskauppojen keskikoko nousi. Toimialoista erottuivat liike-elämän palveluiden yrityskaupat, ja suurin suhteellinen kasvu nähtiin kansainvälistyvissä yrityksissä. Yrityskauppoja rahoitettiin eniten Uudellamaalla, mutta myönteistä kehitystä näkyi myös useissa muissa maakunnissa. Omistusjärjestelyjen taso on edelleen alempi kuin vuosikymmenen alussa ja sitä ennen. Lähivuosina omistajanvaihdos tulee kuitenkin ajankohtaiseksi tuhansille yrityksille.

Finnvera rahoitti yrityskauppoja tammi–kesäkuussa 2025 yhteensä 68 miljoonalla eurolla (53), mikä oli 29 prosenttia enemmän kuin edellisvuoden vastaavana aikana. Myös rahoitettujen omistajanvaihdosten määrä nousi 6 prosenttia 349 kappaleeseen (328).
Eniten yrityskauppoja rahoitettiin Uudellamaalla, jonka osuus on noin kolmannes Finnveran koko maassa rahoittamista omistajanvaihdoksista. Seuraavana tulivat Varsinais-Suomi ja Pirkanmaa.
– Pohjakosketus on nähty ja Finnveran omistajanvaihdosten rahoitus on kääntymässä nousuun rauhallisen vuoden 2024 jälkeen. Suunta on oikea ja rohkaiseva, mutta taloudellisen toimintaympäristön epävarmuuden vuoksi omistusjärjestelyjä tehdään maltillisempia määriä verrattuna vuosikymmenen alkua ja sitä edeltävään aikaan. Onko kyseessä uusi normaali, pohtii omistajanvaihdoksiin erikoistunut Finnveran aluepäällikkö Anna-Mari Palo.
– Omistajanvaihdoksilla on tärkeä rooli alueiden palvelurakenteessa, yrityskannan elinvoimaisuudessa ja yritysten kääntymisessä kasvu-uralle, Palo jatkaa.
Yrityskauppojen kärjessä liike-elämän palvelut – Kansainvälistyvät yritykset vaihtoivat eniten omistajaa
Toimialoittain eniten rahoitusta kohdistui liike-elämän palveluyritysten yrityskauppoihin, ja rahoitus nousi vuodentakaisesta lähes 18 miljoonasta eurosta yli 31 miljoonaan euroon. Liike-elämän palveluihin kuuluvat muun muassa IT-palvelut, tekniset palvelut, kirjanpito, konsultointi, työterveyspalvelut sekä siivouspalvelut, joita yritykset käyttävät toiminnassaan.
− Liike-elämän palvelujen nousussa näkyy Uudenmaan suuri osuus omistajanvaihdosrahoituksessa ja yrityskentän palveluvaltaisuus. Lisäksi yrityskaupoissa hyödynnetään yhä useammin apuyhtiöitä, joiden toimiala on usein juuri liike-elämän palvelut.
Positiivista on myös teollisuuden omistajanvaihdosten kääntyminen hienoiseen kasvuun useamman vuoden laskusuunnan jälkeen.
Määrällisesti paikallisten pienten yritysten kauppoja tehtiin eniten, ja Finnveran rahoituksen rooli näiden toteutumisessa oli merkittävä. Suhdannevaihtelut eivät vaikuta vahvasti pienyritysten omistusjärjestelyihin.
Kasvu oli selkeämpi kotimarkkinayrityksissä, jotka ovat pääasiassa kotimaan markkinoilla toimivia, työllistäviä pk-yrityksiä.
Suhteessa suurin prosentuaalinen kasvu oli kansainvälistyvissä yrityksissä. Alkuvuonna myönnetty rahoitus nousi lähes 220 prosentilla 14 miljoonaan euroon (4) vuodentakaisesta. Myös rahoitettujen yrityskauppojen määrä, 22 kappaletta, lähes tuplaantui vuodentakaisesta (13).
− Rauhallisten vuosien jälkeen on positiivista huomata, että näiden yritysten omistusjärjestelyt ovat palaneet aiemmalle tasolle, sanoo Palo.
Omistajanvaihdos tulossa ajankohtaiseksi tuhansille yrityksille – Myyntiä harkitsevia enemmän kuin ostajia
Omistajanvaihdos on lähivuosina ajankohtainen tuhansille suomalaisille yrityksille. Haasteena on, että myyntiä harkitsevia yrityksiä on yli tuplasti verrattuna mahdollisiin ostajiin.
– Tarvitsemme konkreettisia ratkaisuja siihen, että ostajat ja myyjät löytävät toisensa. On tärkeää, että yrityskauppaa ryhdytään miettimään ajoissa ja nähdään se mahdollisuutena, ei luopumisena. Teemme määrätietoista työtä sen eteen, että omistajanvaihdosten asiantuntijapalvelut ovat laadukkaita ja yhdenvertaisesti saatavilla kaikkialla Suomessa, valtakunnallisen Omistajanvaihdosfoorumin puheenjohtajana aloittanut Palo painottaa.
Finnveralle omistajanvaihdosten onnistuminen ja yrityskauppojen rahoituksen sujuva järjestyminen ovat keskeisiä teemoja. Rahoitus on omistajanvaihdoksissa ratkaisevassa roolissa.
– Haluamme aidosti löytää keinoja, joilla potentiaaliset omistajanvaihdokset saadaan vietyä maaliin eikä kauppa jää rahoituksesta kiinni. Esimerkiksi yrittäjälainan ehtoja muutettiin pari vuotta sitten, jotta se toimisi paremmin yrityskauppojen rahoituksessa, ja uudistettua pk-takausta voi käyttää nykyään myös liiketoimintakaupoissa, Palo kertoo.
Lisätiedot:
Omistajanvaihdoskatsaus 1-6/2025 Finnveran uutishuoneessa.
Anna-Mari Palo: Yritystoiminnan jatkuvuus on Suomen elinvoiman ytimessä
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna-Mari Palo, aluepäällikkö, omistajanvaihdosten rahoitus, puh. 029 460 2637,
etunimi.sukunimi@finnvera.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj
Finnveran Mauri Kotamäki: Talous on kääntynyt, mutta käänne ei näy vielä kaikissa yrityksissä – nollakorkoja ei kannattaisi odotella17.9.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Suomen talouden näkymät ovat kirkastuneet, ja vienti vetää pk-yrityksiä kasvuun. Suomen Yrittäjien, työ- ja elinkeinoministeriön sekä Finnveran tuore syksyn Pk-yritysbarometri kertoo kuitenkin yrityskentän jakautumisesta: osa yrityksistä investoi ja kasvaa, osa taas kamppailee heikon kysynnän sekä rahoituksen saatavuuden kanssa. Myös rahoituksen hintaa pidetään korkeana, vaikka nollakorkojen aikaa ei kannattaisi odotella, toteaa Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki.
Aluekatsaus 1–6/2026: Investoinnit kasvoivat Pohjanmaan maakunnissa 62 prosenttia – Keski-Pohjanmaa nousi kasvuveturiksi8.9.2026 09:52:09 EEST | Uutinen
Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla näkyy elpymisen merkkejä pk- ja midcap-yritysten investointihalukkuudessa. Finnveran yhdessä muiden rahoittajien kanssa rahoittamat investoinnit tammi-kesäkuussa kasvoivat vertailukaudesta 62 prosenttia ja nousivat yhteensä lähes 39 miljoonaan euroon (24). Samalla Finnveran myöntämän rahoituksen kehitys eriytyi maakunnittain: Keski-Pohjanmaalla rahoitus kasvoi voimakkaasti, Pohjanmaalla maltillisesti ja Etelä-Pohjanmaalla laski viime vuoden korkealta tasolta.
Finnveran aluekatsaus 1-6/2026: Viennin rahoitus kasvoi, investoinnit jäivät vertailuvuotta pienemmiksi Uudellamaalla4.9.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Finnvera myönsi Uudenmaan yrityksille vuoden 2026 ensimmäisellä puoliskolla rahoitusta 165 miljoonaa euroa. Uusimaa säilytti asemansa omistajanvaihdosten ykkösmaakuntana ja viennin rahoitus kasvoi, mutta investoinnit ja InvestEU-rahoitus jäivät viime vuoden tasosta. Uudenmaan pienissä yrityksissä riitti kysyntää mikroyritysten ja aloittavien yritysten lainalle. Vientitakuiden käytön tuntuva lisääntyminen kertoo, että pk-yritykset turvasivat vientikauppojaan aiempaa ahkerammin.
Finnveran aluekatsaus 1–6/2026: Rahoitus Kaakonkulmalle nousi vuodentakaisesta - Etelä-Karjalassa yrityskaupat lähes tuplaantuivat, Kymenlaaksossa teolliset investoinnit kasvussa4.9.2026 09:20:00 EEST | Tiedote
Finnvera myönsi Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson yrityksille tammi–kesäkuussa 2026 rahoitusta hieman vuodentakaista enemmän eli yhteensä 24 miljoonaa euroa (22). Valtaosa rahoituksesta kohdistui Etelä-Karjalaan, missä toimialojen veturina oli teollisuus. Etelä-Karjalassa myös rahoitettujen yrityskauppojen määrä lähes kaksinkertaistui. Teollisuuden veto oli vahvaa myös Kymenlaaksossa, ja teollisuuden investointien arvo nousi vuodentakaisesta. Kaakkois-Suomessa näkyy merkittäviä kasvumahdollisuuksia teollisuudessa, vihreän siirtymän hankkeissa ja niiden ympärille rakentuvissa alihankintaverkostoissa.
Aluekatsaus 1–6/2026: Teollisuuden investoinnit vahvistivat Keski-Suomen näkymiä, Etelä-Savossa vienti nousi kasvun veturiksi3.9.2026 09:34:59 EEST | Uutinen
Keski-Suomen ja Etelä-Savon yrityskentässä näkyi vuoden 2026 ensimmäisellä puoliskolla kaksi erilaista kehityssuuntaa. Keski-Suomessa teollisuuden investoinnit ja vientiin liittyvä rahoitus vahvistuivat, kun taas Etelä-Savossa viennin voimakas kasvu toi myönteisiä signaaleja poikkeuksellisen vahvan investointivuoden jälkeen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


