
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry kuuluu kokonaisuuteen
Erikoiskaupan liitto Etu ry
Ruohonjuuri avaa uuden myymälän kauppakeskus Sellossa — uusi avaus vahvistaa terveyskaupan verkostoa pääkaupunkiseudulla
18.9.2025 07:00:00 EEST | Erikoiskaupan liitto Etu ry | Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry | Tiedote
Ruohonjuuri avaa lokakuussa 2025 uuden myymälän Espoon kauppakeskus Selloon. Kyseessä on yhtiön kolmas myymälä Espoossa, ja uusi liike toteutetaan Ruohonjuuren uudistetulla myymäläkonseptilla, jonka tavoitteena on tehdä kestävistä ja hyvinvointia tukevista valinnoista entistä helpompia ja houkuttelevampia.

Kesällä 2025 koettu Life-ketjun konkurssi sulki Suomesta yli 30 terveyskaupan myymälää. Nyt terveyskaupan kenttä järjestäytyy uudelleen: uudet myymälöiden avaukset paikkaavat syntynyttä erikoiskaupan palveluvajetta alueilla, joilla terveyskaupan asiantuntijapalveluille on selvä kysyntä.
“Ruohonjuuren Sellon myymälä parantaa terveyskaupan saavutettavuutta pääkaupunkiseudulla ja tuo asiantuntevan palvelun Selloon, yhteen Pohjoismaiden suurimmista ja monipuolisimmista kauppakeskuksista Leppävaarassa erinomaisten kulkuyhteyksien varrella,” sanoo Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton toiminnanjohtaja Mika Rönkkö.
“Uudistettu myymäläkonseptimme tekee hyvistä valinnoista helppoja arjen pysähdyksiä. Asiakkaat etsivät yhä useammin toimivia, helposti arkeen istuvia ratkaisuja. Uusi Sello-myymälä on rakennettu näitä toiveita varten. Tavoitteemme on, että jokainen käynti Ruohonjuuressa tuo pienen oivalluksen tai mielenrauhan,” toteaa Ruohonjuuren toimitusjohtaja Päivi Paltola.
Taustatietoja Ruohonjuuresta
Ruohonjuuri on luonnonmukaisen hyvinvoinnin erikoiskauppa, jolla on 18 myymälää sekä verkkokauppa Suomessa. Ruohonjuuri on kotimainen luonnonkosmetiikkaan, terveystuotteisiin, kodin tuotteisiin ja luomuruokaan erikoistunut hyvinvoinnin kauppa, joka on toiminut jo vuodesta 1982 kestävän kehityksen edelläkävijänä. Jokainen tuotteemme on parempi valinta ihmisen ja ympäristön kannalta ja ammattitaitoiset asiakaspalvelijamme auttavat asiakkaitamme ilolla. Suurimpana osakkeenomistajana ovat suomalaiset ympäristöjärjestöt YKY ry sekä Dodo ry.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi PaltolaToimitusjohtajaRuohonjuuri Oy
Puh:+358 40 7688 704paivi.paltola@ruohonjuuri.fiMika RönkköToiminnanjohtajaSuomen Terveystuotekauppiaiden Liitto
Puh:+358 500 430 818mika.ronkko@terveystuotekauppa.fiwww.terveystuotekauppa.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry on valtakunnallinen luontaistuote- ja terveyskauppojen yhteistoimintajärjestö, jonka tavoitteena on parantaa luontaistuotealan erikoiskaupan toimintaedellytyksiä ja kannustaa kuluttajia terveellisiin elämäntapoihin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry
Kymmenet tuhannet suomalaiset kokoontuvat verkossa – TerveysSummit nostaa long covidin, naisten terveyden ja uupumuksen kansalliseen keskusteluun12.5.2026 09:06:05 EEST | Tiedote
Ennaltaehkäisevä terveys, naisten kehon erityispiirteet ja pitkittyneet väsymysoireet ovat nousseet suomalaisten arkikeskusteluihin. Nyt ne ovat vahvasti esillä myös käynnissä olevassa TerveysSummitissa. TerveysSummit 11.–17.5.2026 tarjoaa maksuttoman viikon yli 30 asiantuntijahaastattelua, jotka kertovat, mihin suomalaiset juuri nyt hakevat tietoa terveydestään.
Yrttiteeverotuksesta kirjallinen kysymys eduskuntaan – alan mukaan hintavaikutukset moninkertaisia arvioituun nähden11.5.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa on jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen yrttiteevalmisteiden virvoitusjuomaverotuksesta. Hallituksen on annettava kysymykseen kirjallinen vastaus.
Ruohonjuuri palkittiin Vuoden erikoiskauppiaana – tunnustus asiantuntevalle terveyskaupalle7.5.2026 09:59:21 EEST | Tiedote
Erikoiskaupan liitto ETU ry myönsi Ruohonjuurelle Vuoden erikoiskauppias -palkinnon ensimmäisessä Erikoiskaupan parhaat -kilpailussaan. Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto pitää palkintoa merkittävänä tunnustuksena asiantuntevalle ja pitkäjänteiselle terveyskauppatyölle.
Raw Organic avasi uuden terveyskaupan Jumboon Vantaalle – moderni hyvinvointikonsepti laajeni pääkaupunkiseudulle4.5.2026 10:30:46 EEST | Tiedote
Turusta lähtöisin oleva Raw Organic on avannut uuden myymälän Kauppakeskus Jumboon. Uusi terveyskauppa tuo pääkaupunkiseudulle modernin hyvinvointikonseptin, jossa yhdistyvät vitamiinit, ravintolisät, superfoodit, luonnonkosmetiikka ja elämyksellinen asiakaskokemus.
Yrttiteet virvoitusjuomina? Luonnontuoteala pyytää verotulkintaan selkeyttä29.4.2026 11:29:04 EEST | Tiedote
Kolme luonnontuote- ja terveystuotealaa edustavaa valtakunnallista järjestöä on jättänyt yhteisen lausunnon Verohallinnon uudesta virvoitusjuomavero-ohjeluonnoksesta. Järjestöt katsovat, että perinteiset yrttiteevalmisteet rinnastuvat käyttötarkoitukseltaan ja kulutustavaltaan selvästi lähemmäs teetä ja kahvia kuin virvoitusjuomia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

