Supercell suunnittelee toimitilaa Marian alueelle
Supercell Oy hakee Helsingin kaupungilta tonttivarausta uudelle pääkonttorille Marian alueelta. Suunnitteilla olevan hankkeen tavoitteena on mahdollistaa, että Supercell pystyy jatkamaan, kehittämään ja kasvattamaan globaalia toimintaansa Helsingistä käsin myös tulevaisuudessa. Samalla Helsingin kaupunki varmistaa startup-ekosysteemin toimintaedellytykset vanhan Marian sairaalan alueella, jossa toimii jo nyt yli 200 startup-yritystä.

Marian alueen kasvuyrityskeskittymään on nyt vireillä uusi merkittävän kokoluokan hanke. Supercell Oy hakee tonttivarausta Marian alueelta. Uutta rakennusta suunnitellaan vanhan Marian sairaalan eteläpuolelle Mechelininkadun ja Baanan väliselle alueelle.
Helsingin kaupungin strategisena tavoitteena on muuttaa entinen Marian sairaala-alue kukoistavaksi, Pohjois-Euroopan suurimmaksi kasvuyrityskampukseksi. Alueella toimii jo nyt kaupungin omistamassa rakennuksessa Maria01-startup-yhteisö. Supercellin hanke tukee koko alueelle asetettujen tavoitteiden toteutumista.
”On hienoa, että Helsingissä globaaliksi yritykseksi kasvanut Supercell on sitoutunut Marian alueen pitkäjänteiseen kehittämiseen. Kaupunki tekee tiivistä yhteistyötä Supercellin kanssa ja toivomme, että Supercell saa uudesta kohteesta itselleen kotipaikan vuosikymmeniksi eteenpäin. Samalla haluamme vahvistaa Marian kasvuyrityskampuksen toimintaedellytyksiä varmistamalla, että vanhat kiinteistöt palvelevat tätä toimintaa mahdollisimman hyvin myös tulevaisuudessa”, sanoo Helsingin pormestari Daniel Sazonov.
”Meidän unelmamme on tehdä pelejä, joita mahdollisimman moni voisi pelata vuosien ajan ja muistaa ikuisesti. Supercell on kasvanut viimeisten vuosien aikana ennätysvauhtia, eikä tahti ole ihan pian hidastumassa. Tarvitsemme paljon uusia huippuosaajia, jotta voimme sekä luoda jatkuvasti uutta sisältöä olemassa oleviin peleihin sadoille miljoonille pelaajillemme, että luoda uusia hittipelejä globaalille markkinalle. Uusi pääkonttorirakennus Marian alueella antaa meille mahdollisuuden jatkaa kasvuamme kotikaupungissamme Helsingissä”, sanoo Supercellin toimitusjohtaja Ilkka Paananen.
Tavoitteena rakentaa uutta vehreää kaupunkitilaa
Supercellin tonttivarauksen rakennuspaikka on kaupunkikuvallisesti merkittävä ja erinomaisesti saavutettava. Se myös kytkee Ruoholahden yritysalueen luontevasti ydinkeskustaan ja toteutuessaan hanke vahvistaa Helsingin ydinkeskustan elinvoimaisuutta.
Suunnitelmissa rakennuksen korkeimmat kohdat sijoittuvat Mechelininkadun varteen alueen länsireunalle. Tämä mahdollistaa sen, että Baanan puoleista kaupunkitilaa voidaan avartaa ja toteuttaa alueelle uutta aktiivista toimintaa ja viherrakentamista. Suunnitelmissa on myös viheryhteyden toteuttaminen Baanalta Marian sairaalan pihaan asti.
Suunnitteilla oleva toimitalo koostuisi korttelin toimintoja yhdistävästä matalammasta jalustaosasta ja sen päälle nousevista kahdesta erillisestä korkeammasta osasta. Maantasoon tultaisiin toteuttamaan myös kaupunkilaisia palvelevaa liiketoimintaa, kuten kahvila-, ravintola- tai näyttelytiloja.
Henkilöautojen pysäköintiä varten suunnitelmissa on maanalainen kalliopysäköintilaitos, joka palvelisi koko Marian alueen pysäköintitarvetta.
Päätöksenteko tonttivarauksesta
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta käsittelee tonttivarausta kokouksessaan tiistaina 23. syyskuuta. Tämän jälkeen asia etenee päätettäväksi Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaostoon. Varausehtojen mukaan rakennuslupa hankkeelle on haettava vuoden 2027 loppuun mennessä. Tontit olivat aiemmin varattuna YIT Suomi Oy:n ja Kevan muodostamalle konsortiolle. Tämä varaus päättyi kuitenkin vuoden 2024 lopussa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marja-Leena Rinkineva
elinkeinojohtaja
Helsingin kaupunki, p. 050 5599183
Sami Haapanen
tonttipäällikkö
Helsingin kaupunki, p. 040 3341486
Tuomo Sipilä
projektinjohtaja
Helsingin kaupunki, p. 040 5960642
Kuvat

Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Vuonna 2025 valmistui kuusi uutta ja neljä peruskorjattua päiväkotia – kokemuksia päiväkoti Arielin alkutaipaleelta22.12.2025 14:12:13 EET | Tiedote
Kaupungin omistukseen valmistui vuonna 2025 kuusi uutta päiväkotia ja neljässä kaupungin päiväkodissa valmistui laaja perusparannus. Lisäksi päiväkodeissa on tehty useita pienempiä korjaustöitä.
Fem kandidater till priset Byggandets ros 202519.12.2025 08:56:25 EET | Pressmeddelande
Helsingfors byggnadstillsyn har nominerat följande: renoveringarna på Tavastvägen 26, utvecklingsprojektet Norra Esplanaden 37, totalrenoveringen av Deckerska villan, Kottby Grundskola och Helsingfors räddningsverk.
Viisi ehdokasta Rakentamisen Ruusu 2025 -palkinnon saajaksi19.12.2025 08:56:25 EET | Tiedote
Helsingin rakennusvalvonta on nimennyt ehdolle Hämeentie 26:n korjaukset, Pohjoisesplanadi 37:n kehityshankkeen, Deckerin huvilan peruskorjauksen, Kottby Grundskolan sekä Helsingin Pelastuslaitoksen.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 18.12.202518.12.2025 18:35:05 EET | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 18.12.2025 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 15.1.2026
Helsingin rakennusvalvonta kannustaa taksalla fiksuun ja kestävään rakentamiseen18.12.2025 14:58:55 EET | Tiedote
Vuoden 2026 rakennusvalvontataksaan on tullut korotuksia, mutta se tuo etua niille rakentajille, jotka panostavat energiatehokkuuteen ja hakevat lupansa hyvissä ajoin ennen kesää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme