Konsulttitalo Klarigo Oy laajentaa liiketoimintaansa
18.11.2025 07:35:00 EET | Vetter Communications Oy | Tiedote
Suomen välittävimmäksi konsulttitaloksi itseään kutsuva Klarigo Oy laajentaa liiketoimintaansa. Yli 20 vuotta toimineen Klarigon liikevoitto kasvoi viime tilikaudella 14 prosenttia, ja nyt yhtiö laajentaa toimintaansa uuteen datatiimiin.

Konsulttitalo Klarigo Oy perustaa uuden datatiimin, jonka tehtävänä on jalostaa datasta liiketoimintaa tukevaa tietoa. Yhtiöön haetaan lisää osaajia ja sitä myöten myös sen palveluvalikoima laajenee. Tiimiin etsitään asiantuntijoita, joilla on kyky yhdistää tekninen osaaminen liiketoimintaymmärrykseen. Ensimmäisessä rekrytointiaallossa haetaan esimerkiksi data-arkkitehteja.
“Uuden tiimin myötä emme rakenna asiakkaillemme raportointikoneistoa, vaan päätöksenteon kumppania. Klarigon datatiimi auttaa ymmärtämään, miten dataa voi parhaiten hyödyntää”, Klarigon toimitusjohtaja Jenni Khadr toteaa.
Hänen mukaansa perustettava datatiimi tuo mukanaan sen, mitä kone ei voi suorittaa: liiketoimintaymmärrystä, kontekstin hahmottamista ja kyvyn erottaa oleellinen epäolennaisesta.
”Vaikka elämme tekoälyn aikakautta, se ei yksin vie asioita eteenpäin. Kasvu ei perustu pelkkiin teknisiin innovaatioihin vaan kykyyn tuottaa asiakkaille konkreettista arvoa datan avulla. Klarigon datatiimi ei siis ole tekninen tukitoiminto, vaan sen ytimessä on ihmisen ymmärrys liiketoiminnan dynamiikasta – siitä, miten data voi palvella strategiaa, kasvua ja asiakasta, tukea päätöksentekoa ja tuoda konkreettista liiketoiminta-arvoa.”, kehitysjohtaja Marketta Iivari kertoo.
Lyhyesti Klarigosta
Klarigo Oy on vuonna 2003 perustettu konsulttitalo, joka tarjoaa Kalasataman toimistoltaan asiakkailleen monipuolisesti talouden, henkilöstöhallinnon ja dataan perustuvia palveluita. Yrityksen noin 20 työntekijän lisäksi Klarigo Oy tekee yhteistyötä alan parhaiden osaajien kanssa.
Klarigo tarjoaa yritysasiakkailleen toimiala- ja järjestelmäriippumattomasti erilaisia konsulttipalveluja: kokonaisarkkitehtuuria, kehityshankkeita, hankejohtamista ja muutoshallintaa – asiantuntijapalveluja niin talouden kuin HR:n puolella.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Jutta Vetter / Vetter Communications Oy
press@vetter.fi
0505466000
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vetter Communications Oy on tamperelainen viestintätoimisto, joka tarjoaa kokonaisvaltaisia palveluja yritysmaailman viestintä- ja mediatiedotustarpeisiin suomeksi, englanniksi, ruotsiksi, saksaksi, espanjaksi, ranskaksi ja italiaksi.
Yhtiö osallistuu monipuolisesti myös operatiiviseen toimintaan asiakkaidensa kansainvälisissä suhteissa, ja viestintää hoidetaan luonnollisena osana asiakkaiden myyntiprosessia.
Asiakkaina on liike-elämän toimijoita monelta eri sektorilta, muun muassa kotimaisia ja kansainvälisiä IT-taloja, tekniikan ja teollisuuden toimijoita, asianajotoimistoja, ilmailualan edustajia sekä kulttuurialan toimijoita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vetter Communications Oy
Suomalaisia koiratuotteita tilataan Australiasta, Etelä-Afrikasta ja Japanista asti17.6.2026 09:18:00 EEST | Tiedote
Suomalaisen, Isokyrössä päämajaansa pitävän SporttiRakki-yhtiön kansainvälinen kasvu on kiihtynyt voimakkaasti: sitä on kertynyt jopa 400 % edellisvuoteen verrattuna. Tuotteita myydään yhtiön verkkokaupasta jo yli 30 maahan ympäri maailmaa. Lisäksi jälleenmyyjiä on 13 maassa. Kovasta kansainvälisestä kasvusta huolimatta tuotteiden valmistus pidetään Suomessa.
Suomalaisen teknologiayhtiö Tuxeran uusi VP EMEA Sales on Tommi Huovinen – yhtiö tavoittelee 100 MEUR liikevaihtoa11.6.2026 09:48:00 EEST | Tiedote
Globaalisti toimiva suomalaisyhtiö Tuxera on nimittänyt VP EMEA Sales -rooliin kokeneen liiketoimintakehittäjä ja kasvuyrittäjä Tommi Huovisen. Huovinen on työskennellyt aiemmin muun muassa Qt Groupilla, Wunderdogilla ja iZettlellä sekä perustanut kaksi teknologia-alan kasvuyritystä.
100 miljoonan euron liikevaihtoa tavoittelevan suomalaisyhtiön katolla mehiläiset juhlistavat tänään kansainvälistä YK:n mehiläispäivää20.5.2026 12:55:29 EEST | Tiedote
Yli 20 eri kansallisuutta työllistävän, suomalaisen teknologiayhtiö Tuxeran merenrannalla olevan pääkonttorin katolla tuhannet mehiläiset ovat heränneet uuteen kesään. Siksi yhtiössä myös huomioidaan tänään 20.5.2026 vietettävää YK:n Maailman mehiläispäivää (World Bee Day). Yhtiö panostaa myös työntekijöiden viihtyisyyteen poikkeuksellisen inspiroivalla työyhteisöllä ja palvelee globaaleja asiakkaita kuten NASAa.
Tulevaisuuden datakeskukset vaativat Suomelta merkittävästi lisää sähköä – pullonkaulaksi uhkaa muodostua sähköverkko-osaaminen24.4.2026 09:18:00 EEST | Tiedote
Datakeskusliiketoiminnan globaali kiihtyminen näkyy vahvasti myös Suomessa. Sähköverkkosuunnittelun asiantuntija Karoliina Tuominen kertoo kysynnän käyvän nyt poikkeuksellisen kuumana paitsi sähkölle myös sähköverkko-osaamiselle.
Turvallisuusjohtamisen asiantuntija: ”Suomessa yleisiä haasteita ovat puutteet henkilöstön osaamisen varmentamisessa ja ylläpidossa”22.4.2026 09:02:00 EEST | Tiedote
Riskienhallinnasta puhutaan organisaatioissa paljon, mutta henkilöstön osaamisen varmentaminen jää usein sivurooliin, kertoo turvallisuusjohtamiseen ja sen trendeihin erikoistuneen ohjelmistotalo Qreformin johtava konsultti Tommi Leppänen. Vuonna 2026 haasteita suomalaisten organisaatioiden turvallisuudelle tuovat hänen mukaansa geopolitiikka, kyber- ja tietoturvauhat, tekoäly – sekä puutteet henkilöstön osaamisen varmentamisessa ja systemaattisessa ylläpidossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme