Nuoruudessa koettu alkoholipolitiikka yhteydessä myöhempään terveyteen
19.9.2025 08:30:00 EEST | Helsingin yliopisto | Tiedote
Vapaammalle alkoholipolitiikalle nuoruudessaan altistuneet henkilöt olivat keski-ikään mennessä sairastuneet ja kuolleet alkoholiperäisiin sairauksiin useammin kuin tiukemmalle alkoholipolitiikalle nuoruudessaan altistuneet.
Tutkimuksen mukaan alkoholipolitiikalla on ollut pitkällä aikavälillä yhteys nuorten alkoholiperäiseen sairastavuuteen ja kuolleisuuteen. Helsingin yliopiston väitöstutkimuksessa seurattiin erilaisille alkoholipoliittisille muutoksille 1960- ja 1970-luvuilla altistuneiden nuorten myöhempää terveyttä.
- Alkoholiperäinen sairastavuus ja kuolleisuus myöhemmässä elämässä näyttävät korreloivan sen kanssa millaiselle alkoholipolitiikalle suomalaiset nuoruudessaan altistuivat, sanoo väitöskirjatutkija Juha Luukkonen Helsingin yliopistosta.
Alkoholipolitiikan ja terveyden väliset yhteydet ovat väitöstyön mukaan voimakkaita: Alkoholiperäinen sairastavuus ja kuolleisuus oli 10–20 % suurempaa ikäluokilla, jotka olivat altistuneet vapaammalle alkoholipolitiikalle. Esimerkiksi, keskiolutlain voimaanastumisen jälkeen alkoholijuomien ostoikäraja aleni 21:stä 18–ikävuoteen vuonna 1969. Nuorempana alkoholia laillisesti ostaneet henkilöt ovat sairastuneet ja kuolleet kroonisiin alkoholiperäisiin sairauksiin useammin kuin henkilöt, jotka saivat laillisesti ostaa alkoholia 21–vuotiaana. Yhteys voimistui sen mukaan mitä nuorempana alkoholia oli saanut ostaa ja tasaantui 18–vuoden ikärajan kohdanneiden henkilöiden kohdalla.
Kun alkoholipolitiikan ruuvia kiristettiin 1970-luvulla veronkorotuksilla ja mainontakiellolla, silloisten nuorten pitkän aikavälin alkoholikuolleisuus ja sairastavuus on ollut vähäisempää. Suomalaiset juomatapakyselyt tukevat näitä löydöksiä.
Alkoholipolitiikan vaikutukset voivat näkyä vasta vuosikymmenien kuluttua
Suomalaiset suuret alkoholipolitiikan reformit yhdessä terveydenhuollon rekisterien kanssa mahdollistivat sen, että tutkimuksessa pystyttiin seuraamaan eri-ikäisinä alkoholipoliittisille muutoksille altistuneita henkilöitä vuosikymmenien ajan, syntymävuoden tarkkuudella.
- Päättäjien on hyvä tiedostaa, että tämänkin päivän alkoholipolitiikan terveysvaikutukset voivat realisoitua vasta vuosikymmenien kuluttua, Luukkonen sanoo.
Tutkimuksessa hyödynnettiin suomalaisia rekisteriaineistoja ja aiemmin tapahtuneita suuria alkoholipoliittisia muutoksia, kuten keskiolutlain säätämistä 1969 ja myöhemmin voimaan tullutta alkoholin mainontakieltoa 1977.
- Olimme kiinnostuneita nuorista, koska varhain alkavan alkoholinkulutuksen on aiemmin todettu jatkuvan myöhemmässä elämässä, mutta on vähemmän tiedossa, miten alkoholipolitiikalla voidaan vaikuttaa tähän, Luukkonen toteaa.
Lisätiedot:
Juha Luukkonen
Puh. 050 4325040
juha.x.luukkonen@helsinki.fi
*******************
KTM Juha Luukkonen väittelee 26.9.2025 kello 12 Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Alcohol Reforms and Health - Register studies about exposure to changing alcohol policies in adolescence and pregnancy". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Yliopiston päärakennus, sali 3003 (Tekla Hultin), Fabianinkatu 33.
Vastaväittäjänä on Apulaisprofessori Mauricio Avendano Lausannen yliopistosta ja kustoksena on Pekka Martikainen.
Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa Heldassa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiHelsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Vilppi lääketieteen valintakokeessa vei opiskelupaikan17.9.2026 10:31:07 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta opiskelupaikan saaneen henkilön opiskelupaikka on peruutettu valintakokeessa tehdyn vilpin takia. Asiasta tehdään tutkintapyyntö poliisille.
Tutkijat löysivät masennukselle viisi erilaista aivoprofiilia14.9.2026 15:53:19 EEST | Tiedote
Kaksi ihmistä voi saada saman masennusdiagnoosin, vaikka heidän oireensa poikkeavat toisistaan huomattavasti. Tutkijat halusivat selvittää, näkyykö tämä yksilöllisyys myös aivojen toiminnassa.
Suomalaistutkimus voi parantaa miljoonien koe-eläinjyrsijöiden anestesiaturvallisuutta14.9.2026 10:41:14 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa on osoitettu, että vatinoksaani-lääkeaine parantaa merkittävästi rottien anestesiaturvallisuutta. Löydös voi vaikuttaa miljooniin koe-eläimiin maailmanlaajuisesti: pelkästään länsimaissa jyrsijöitä käytetään vuosittain arviolta toistasataa miljoonaa biolääketieteellisessä tutkimuksessa.
KUTSU 17.9; Uusi käsikirja auttaa tavoittamaan lainvalmistelun hiljaisimmat kohderyhmät11.9.2026 08:30:00 EEST | Kutsu
”Hiljaiset äänet kuuluviin – Käsikirja kokemustiedon hyödyntämiseen lainvalmistelussa” tarjoaa tutkimukseen perustuvia käytännön työkaluja hiljaisten kohderyhmien kuulemiseen lainvalmistelussa.
Suuret suojelualueet auttavat pohjoisia lintulajeja selviämään ilmastonmuutoksesta10.9.2026 12:00:33 EEST | Tiedote
Kylmään ilmastoon sopeutuneet lintulajit tarvitsevat pärjätäkseen suuria suojelualueita. Etelä-Suomen pienet ja hajanaiset suojelualueet eivät riitä turvaamaan niiden tulevaisuutta ilmaston lämmetessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme