Oma Häme

Oma Hämeen kolmas arviointi- ja kuntoutusyksikkö avautuu Hämeenlinnaan

18.9.2025 12:23:18 EEST | Oma Häme | Uutinen

Jaa

Ikäihmisten asumispalveluissa tapahtuu syksyn aikana muutoksia. Hämeenlinnan Voutilakeskuksen Uppsalankaaren kaksi yksikköä, Aurala ja Vakkala, muuttuvat arviointi- ja kuntoutusyksiköksi vaiheittain syksyn 2025 aikana.

Voutilakeskus.
Voutilakeskus.

Aurala-Vakkalassa on käytössä 26 asiakaspaikkaa. Yksikkö ei vastaa jatkossa omaishoidon jaksohoitoasiakkaista. Toiminnan muutos käynnistyy 22.9.2025 alkaen ja valmistuu viimeistään kuluvan vuoden loppuun mennessä. Uppsalankaaren muissa tiimeissä, Rukkilan ja Tiinulan pienkodeissa, toiminta jatkuu nykyisenkaltaisena. Niissä asiakaspaikkoja on yhteensä 26.

Ikäihmisten kuntoutus- ja arviointiyksikössä asiakas on määräaikaisesti, yleensä hän siirtyy sinne terveyskeskussairaalan vuodeosastolta. Lyhytaikaisen arviointi- ja kuntoutusyksikön tavoitteena on aktivoida ja parantaa asiakkaan toimintakykyä ja voimavaroja, jotta hänet voidaan jatko-ohjata yksiköstä oikeaan paikkaan, esimerkiksi kotihoitoon tai muuhun palveluun. Yksikön tavoitteena on saada asiakkaat kotiutumaan omaan kotiinsa tarvittavien tukipalveluiden kanssa. Toiminta on sosiaalihuollon palvelua ympärivuorokautisessa lyhytaikaisessa palveluasumisessa.

Aurala-Vakkala tiimin henkilökunnassa on mm. sairaanhoitajia, fysioterapeutteja ja lähihoitajia. Jakson aikana asiakkaille tarjotaan tukea ja palveluita toimintakyvyn ylläpitämiseksi. Päivittäiseen toimintaan kuuluu kuntoutus, itsenäinen ja ohjattu toiminta sekä ravitsemuksen huomioiminen. Lääkehoito arvioidaan ja tarvittaessa päivitetään. 

Uppsalankaaren Aurala-Vakkala on kolmas arviointiyksikkö ikäihmisten toimialan asumispalveluiden tulosalueella. Aikaisemmat arviointi- ja kuntoutusyksiköt on perustettu Riihimäelle keväällä 2025 ja Forssaan syksyllä 2025. 

Lue myös:

Oma Hämeen toinen arviointi- ja kuntoutusyksikkö avautuu syyskuun alussa Forssaan - Oma Häme

“Pidetään huolta, että kaikki saavat elää hyvää elämää” - japanilaisryhmä kävi Riihimäellä hakemassa oppeja ikäihmisten yksilöllisestä hoidosta - Oma Häme

Oma Häme kehittää ikäihmisten palveluita: uusi arviointi- ja kuntoutusyksikkö avataan Riihimäelle - Oma Häme

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oma Häme

Vuosi yhteistä laatutyötä näkyy nyt arjen tekoina – Tähtigaalassa palkittiin turvallisuutta parantaneita toimintamalleja18.9.2026 13:14:03 EEST | Tiedote

Oma Häme käynnisti laatutyönsä vuonna 2025 parantaakseen asiakas- ja potilasturvallisuutta. Tähtigaalassa 2026 palkittiin sairaala-apteekin, suun terveydenhuollon ja psykiatrian innovatiiviset mallit. Johtajaylilääkäri Arja Tomminen ja laitehallinta-asiantuntija Kauro Mulari saivat tunnustusta panoksestaan turvallisuuden edistämisessä.

Aluehallitus linjaa järjestöjen valtionavustushaun painotukset Kanta-Hämeessä – valtakunnallinen aikataulu on poikkeuksellisen tiukka17.9.2026 11:21:22 EEST | Tiedote

Aluehallitus käsittelee maanantaina 21. syyskuuta järjestöille avattavaa hanke-ehdotusten hakua. Aluehallitukselle esitetään haun avaamista 22. syyskuuta sekä Oma Hämeen alueellisten painopisteiden ja arviointiperiaatteiden hyväksymistä. Hankehaku liittyy sosiaali- ja terveysministeriön uuteen valtionavustukseen, jolla tuetaan alueellista sote-järjestötoimintaa sekä järjestöjen tekemän terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyön kehittämistä. Tähän tarkoitukseen on osoitettu valtakunnallisesti vuosittain 25 miljoonaa euroa vuosille 2027–2030. Valtakunnallisen haun aikataulu on hyvinvointialueiden ja järjestöjen näkökulmasta poikkeuksellisen tiukka. STM avasi valtionavustushaun 11. syyskuuta, ja hyvinvointialueiden valmiiden hakemusten on oltava ministeriössä jo 26. lokakuuta. Noin kuuden viikon aikana hyvinvointialueiden on siis päätettävä omista painotuksistaan ja arviointiperiaatteistaan, järjestettävä alueellinen haku, arvioitava järjestöjen ehdotukset, valittava mukaan otettavat kokona

Aluehallitus perehtyi valmistelussa oleviin asioihin syysseminaarissaan17.9.2026 09:21:37 EEST | Uutinen

Aluehallitus kokoontui syyskauden seminaariinsa Tammelaan 10.–11. syyskuuta. Eerikkilän Urheiluopistolla pidetyn seminaarin tavoitteena oli vahvistaa aluehallituksen yhteistä tilannekuvaa, pohjustaa valmistelussa olevien asioiden käsittelyä sekä tukea tulevaa päätöksentekoa. Seminaarit ovat osa aluehallituksen työskentelyä. Niissä virkajohto esittelee valmistelussa olevien asioiden taustoja, vaihtoehtoja ja arvioituja vaikutuksia. Aluehallituksen jäsenet voivat perehtyä asioihin ennen varsinaista päätöksentekoa ja tuoda keskusteluun kysymyksiä ja näkökulmia, joita voidaan hyödyntää asioiden jatkovalmistelussa. – Seminaarissa syvensimme yhteistä tilannekuvaamme ja kirkastimme, mitkä kysymykset ovat tulevien päätösten kannalta olennaisia. Kun vaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista keskustellaan jo valmisteluvaiheessa, pystymme tunnistamaan myös ne asiat, joista tarvitsemme lisää tietoa päätöksenteon tueksi. Samalla virkajohto saa valmisteluun aluehallituksen näkemyksiä ja kysymyksiä, san

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye