Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Kasiluokkalaisista yhä useampi oppi turvallisuustaitoja Päijät-Hämeessä
18.9.2025 13:59:57 EEST | Päijät-Hämeen hyvinvointialue | Tiedote
Yli 1900 päijäthämäläisnuorta oppi lukuvuonna 2024–2025 ehkäisemään onnettomuustilanteita ja toimimaan niissä oikein. Taustalla on pelastustoimen NouHätä!-kampanja, jonka avulla nuoret saivat opetusta paloturvallisuudesta, onnettomuuksista sekä varautumisesta.
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK palkitsi Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen Roihahdus-palkinnolla 18. syyskuuta 2025 nuorten turvallisuustaitojen parantamisesta. Päijät-Hämeen pelastuslaitos lisäsi yli 20 prosenttia NouHätä!-pelastustaitokampanjaan osallistuneiden koulujen määrää alueellaan lukuvuonna 2024–2025.
NouHätä! on yläkoulujen valtakunnallinen pelastustaitokampanja, johon osallistuu vuosittain kymmeniä tuhansia kahdeksasluokkalaisia eri puolilta Suomea. Kampanja saavuttaa 70–80 prosenttia ikäluokasta.
Nuoret saavat opetusta paloturvallisuudesta, onnettomuuksista sekä varautumisesta. Lisäksi kampanjaan kuuluu vapaaehtoinen kilpailu.
Opetus toteutetaan koulujen ja pelastuslaitosten yhteistyönä.
– Turvallisuusopit jäävät usein paremmin mieleen, kun pelastuslaitokselta tulee ammattilainen puhumaan näistä aiheista. Se mahdollisuus kannattaa hyödyntää, koulutuspäällikkö Mari Ukkonen Päijät-Hämeen pelastuslaitokselta toteaa.
Päijät-Hämeestä lukuvuonna 2024–2025 kampanjaan osallistui 25 koulua. Ensimmäistä kertaa mukana olivat myös sairaalakoulu, kehitysvammaisten koulu sekä vaativan erityistason koulu.
– Näissä kouluissa oppilaat pääsivät testaamaan esimerkiksi alkusammutussimulaattoria, ja kerroimme hätänumeron oikeasta käytöstä. Erityiskouluihin oppimateriaali muokattiin kuhunkin kouluun sopivaksi, Ukkonen kertoo.
– Kaikissa kouluissa kampanja ei ole vielä vakiintunut osaksi lukuvuotta, joten käytimme sisäänheittona turvallisuusaiheista luentoa. Sen jälkeen keskustelimme, miten koulu voisi osallistua NouHätä!-kampanjaan, Ukkonen selittää.
Mukaan saatiinkin 25 koulua aiemman 16 sijaan.
Roihahdus-palkinto sinnikkäästä työstä
Päijät-Hämeen pelastusjohtaja Mira Leinonen ja koulutuspäällikkö Mari Ukkonen vastaanottivat Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön Roihahdus-palkinnon 18. syyskuuta Mikkelissä Pelastustoimen ajankohtaispäivillä.
– Olemme kiitollisia huomionosoituksesta, ja olen ylpeä siitä työstä, mitä pelastuslaitos on tehnyt saadakseen koulut mukaan. Päijät-Hämeessä on nähtävissä, että kaikki osapuolet ymmärtävät turvallisuustaitojen tärkeyden. Ensi vuoden tavoitteenamme on saada ihan kaikki koulut mukaan! pelastusjohtaja Mira Leinonen totesi palkitsemistilaisuudessa.
NouHätä! ei ole yksittäinen tapahtuma vaan pitkäjänteistä työtä nuorten turvallisuusosaamisen puolesta. 30 vuoden aikana kampanja on vakiinnuttanut asemansa osana koulujen turvallisuuskasvatusta.
Tavoitteena on, että kaikki Suomen kahdeksasluokkalaiset saisivat oppeja, jotka voivat jopa pelastaa oman tai kaverin hengen.
– Nuorilla on oikeus saada kampanjan mukaista turvallisuusopetusta, tiivistää Ukkonen.
Koulujen ilmoittautuminen kuluvan lukuvuoden NouHätä!-kampanjaan avoinna 14.1.2026 asti.
Lisätietoa ja ilmoittautuminen NouHätä-kampanjaan: https://nouhata.fi/kampanja/
Lisätiedot:
Mari Ukkonen, koulutuspäällikkö, 044 077 3207, Päijät-Hämeen pelastuslaitos
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Työ osallisuuden ja terveellisten elintapojen vahvistamiseksi jatkuu18.9.2026 12:23:06 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue, kunnat ja muut alueelliset toimijat vahvistavat lasten, nuorten, työikäisten ja ikääntyneiden hyvinvointia pitkäjänteisellä yhteistyöllä.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n omistusrakenteen uudistaminen etenee päätöksentekoon17.9.2026 14:06:45 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus käsittelee 21. syyskuuta esitystä Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n (Seure) omistusrakenteen uudistamisesta vastaamaan kesällä 2026 voimaan tullutta hankintalain muutosta. Järjestelyn myötä Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit myisivät Seuren osakkeitaan muille nykyisille osakkaille sekä Päijät-Hämeen hyvinvointialueelle siten, että kaikkien edellä mainittujen tahojen omistus Seuresta olisi jatkossa vähintään 10 prosenttia.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Aluehallitukselle esitetään yhteistoimintamenettelyjen käynnistämistä osana ensi vuoden talousarviovalmistelua14.9.2026 14:44:06 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue esittää yhteistoimintamenettelyjen käynnistämistä osana vuoden 2027 talousarvion valmistelua.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Kausirokotukset yli 65-vuotiaille ja riskiryhmiin kuuluville alkavat marraskuun alussa4.9.2026 14:10:13 EEST | Tiedote
Maksuttomat influenssa- ja koronarokotukset käynnistyvät Päijät-Hämeen hyvinvointialueella marraskuun ensimmäisellä viikolla. Viime vuoden tapaan kummankin rokotuksen saa samalla kertaa omasta sote-keskuksesta. Neuvolaikäiset saavat rokotukset neuvolakäynneillä, koululaiset kouluterveydenhuollossa ja kotihoidon asiakkaat kotihoidon kautta.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Lähiluonto kutsuu liikkeelle syyskuussa – kampanja kannustaa päijäthämäläisiä pysähtymään luonnon äärelle2.9.2026 14:54:48 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeessä käynnistyy 7. syyskuuta lähiluonnon hyvinvointivaikutuksiin keskittyvä viestintäkampanja. Viikon kestävä viestinnällinen tempaus kannustaa asukkaita viettämään aikaa lähiluonnossa, liikkumaan ulkona ja kokemaan ympäristöä kaikilla aisteilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme