Suurimpien kaupunkien suosituimmat asuinalueet listattiin – Kaleva nousi keskustan ohi Tampereella
Etuovi.com listasi haetuimmat asuinalueet isoimmista kaupungeista. Haetuimpien asuinalueiden lista perustuu 1.7.-16.9.2025 Etuovi.comissa tehtyihin myytävien asuntojen hakuihin

Etuovi.com listasi 10 haetuinta asuinaluetta isoimmista kaupungeista. Listalla on mukana myös tieto, miten kyseisen kaupunginosan sijoitus on muuttunut vuodentakaiseen verrattuna.
Lisätietona on kerrottu poimintoja keskimääräisistä markkinointiajoista. Markkinointiaika kertoo, kuinka kauan ilmoitus oli esillä ennen poistumistaan Etuovi.comista. Markkinointiajan tilasto perustuu Etuovi.comista poistuneisiin käytettyjen asuntojen myynti-ilmoituksiin.
Helsinki
Helsingin top 3 haetuinta kaupunginosaa oli täysin samat kuin vuotta aiemmin, eli Töölö, Lauttasaari ja Ullanlinna. Neljäntenä listalla oleva Munkkiniemi kipusi yhden pykälän, syrjäyttäen Punavuoren viidennelle sijalle. Loput top 10-listan kaupunginosista on täsmälleen samat kuin vuosi sitten. Se, mitä ei näy tässä tilastossa, on kuitenkin Laajasalon ja Haagan hakumäärien nousu vuodentakaiseen nähden – kasvuluvut olivat kuitenkin niin pienet, ettei se muuta listan sijoituksia.
“Kärjen takana tapahtuvat muutokset kertovat osaltaan yhdestä muutostekijästä eli liikenteellisten infrahankkeiden merkityksestä eri alueiden vetovoimalle. Raidejokeri Haagan osalta ja mm. Kruununsillat-hanke laajasalonosalta ovat varmasti tekijöitä, jotka nostavat näitä kahta kaupunginosaa”, kommentoi Tuomo Räsänen Alma Real Estatesta.
Töölö pitää paikkansa Helsingin halutuimpana asuinalueena vuodesta toiseen. Se on arvostettu alue aivan keskustan tuntumassa. Hyvät kulkuyhteydet, kulttuurikohteet, vehreät puistot ja meren läheisyys tekevät Töölöstä halutun. Myös monipuolinen asuntokanta vanhoista kivitaloista moderneihin asuntoihin houkuttelee.
Muutkin suosituimmat alueet sijaitsevat pääosin kantakaupungissa, ja niiden kiinnostavuutta lisäävät erityisesti hyvät kulkuyhteydet, historiallinen arkkitehtuuri ja laadukas asuminen. Kehittyvät alueet kuten Laajasalo nousevat esiin tulevien liikennehankkeiden myötä.
“On mielenkiintoista, että uudemmat suuret aluerakennushankkeet eivät lyhimmällä tähtäimellä nouse listoille, sen paremmin Jätkäsaarta, Kalasatamaa kuin Sompasaartakaan ei merellisyydestään huolimatta vielä listoilla ole”, Räsänen toteaa
Koko Helsingin alueen keskimääräinen markkinointiaika oli 92 päivää. Tämän listan asuinalueista lyhin markkinointiaika oli Töölön asunnoilla, 58 päivää, eli yli kuukauden lyhempi kuin Helsingissä keskimäärin.
Helsinki |
||
1. |
Töölö |
|
2. |
Lauttasaari |
|
3. |
Ullanlinna |
|
4. |
Munkkiniemi |
(+1) |
5. |
Punavuori |
(-1) |
6. |
Haaga |
|
7. |
Kamppi |
|
8. |
Laajasalo |
|
9. |
Kruununhaka |
|
10. |
Eira |
Lähde: Etuovi.comissa ajalla 1.7.-16.9.2025 tehdyt haut. Mukana on myös tieto sijoituksen muuttumisesta, mikäli kaupunginosan sijoitus listalla on muuttunut vuodentakaisesta.
Esimerkkejä myynnissä olevista asunnoista suosituimmista kaupunginosista:
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/helsinki/toolo
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/helsinki/lauttasaari
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/helsinki/ullanlinna
Vantaa
Vantaan haetuimpien kaupunginosien listan top 5 on täsmälleen sama kuin vuotta aiemmin. Listan loppupäässä olevien kaupunginosien sijoituksissa oli vaihtelua, mutta yhtään uutta kaupunginosaa ei nyt päässyt listalle.
Tikkurila pitää kärkipaikkansa verrattomien liikenneyhteyksien ja palveluiden ansiosta. Vantaan halutuimpien asuinalueiden kärjessä korostuvat myös rauhalliset, mutta hyvien kulkuyhteyksien varrella sijaitsevat alueet, jotka houkuttelevat erityisesti lapsiperheitä.
Käytettyjen asuntojen myynti-ilmoituksissa Vantaan keskimääräinen markkinointiaika oli 101 päivää. Tämän listan kaupunginosien keskimäärin lyhin markkinointiaika oli Kartanonkoskella, 53 päivää.
“Kartanonkoski on uudempaa kehitystä ja hakee inspiraationsa niin värimaailman kuin rakennuskantansa osalta Keski-Eurooppalaista esimerkeistä. Rajattu määrä tarjontaa ja mainiot liikenneyhteydet varmasti vaikuttavat siihen, että markkinointiajat ovat lyhyet”, Räsänen kommentoi.
Vantaa |
|||
1. |
Tikkurila |
||
2. |
Ylästö |
||
3. |
Kivistö |
||
4. |
Hiekkaharju |
||
5. |
Kartanonkoski |
||
6. |
Tammisto |
(+2) |
|
7. |
Myyrmäki |
(-1) |
|
8. |
Korso |
(-1) |
|
9. |
Pakkala |
(+2) |
|
10. |
Martinlaakso |
(-1) |
Esimerkkejä myynnissä olevista asunnoista suosituimmista kaupunginosista:
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/vantaa/tikkurila
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/vantaa/ylasto
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/vantaa/kivisto
Espoo
Myös Espoossa kärkisijat pitivät pintansa, ja Tapiola jatkaa ykkösenä. Listalla suurin muutos on Leppävaaran tippuminen kahdella pykälällä, ja sen hakujen määrä laskikin 18 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna.
Tapiola, Matinkylä ja Westend ovat selkeitä suosikkeja. Näillä alueilla yhdistyvät metro, palvelut ja merellinen ympäristö. Espoossa korostuvat arvostetut ja rauhalliset pientaloalueet kuten Haukilahti ja Mankkaa.
Espoon käytettyjen asuntojen keskimääräinen markkinointiaika oli 94 päivää. Tämän listan kaupunginosista lyhin markkinointiaika oli Lintuvaaran asuinalueella (75 päivää).
“Tapiola tuntuu olevan aina Tapiola espoolaisten suosiossa, vaikka alueen muutos puutarhakaupungista kohti tiiviimpää kaupunkirakennetta on varmasti myös muuttanut alueen luonnetta ja identiteettiä”, Räsänen kertoo.
Espoo |
||
1. |
Tapiola |
|
2. |
Matinkylä |
|
3. |
Westend |
|
4. |
Haukilahti |
|
5. |
Mankkaa |
(+1) |
6. |
Olari |
(-1) |
7. |
Laaksolahti |
(+1) |
8. |
Lintuvaara |
(+1) |
9. |
Leppävaara |
(-2) |
10. |
Saunalahti |
Esimerkkejä myynnissä olevista asunnoista suosituimmista kaupunginosista:
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/espoo/tapiola
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/espoo/matinkyla
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/espoo/westend
Tampere
Listalla on samat kaupunginosat kuin vuotta aiemmin, mutta sijoituksissa on tapahtunut pieniä muutoksia. Merkittävin muutos taitaa olla kärkikaksikossa: keskusta jäi Kalevan taakse hakumäärissä mitattuna, eli Kaleva nousi Tampereen halutuimmaksi kaupunginosaksi. Loputkin listan muutokset ovat olleet kahdenvälisiä taisteluita top-listan sijoituksista. Vuores keräsi tällä aikavälillä enemmän hakuja kuin Hervanta, vaikka vuosi sitten Hervanta oli suositumpi.
Kaleva on keskeinen asuinalue, jossa yhdistyvät hyvät kulkuyhteydet, monipuoliset palvelut ja moderni kaupunkirakentaminen. Vuoreksen ja Tampellan nousu listalla kertoo kiinnostuksesta sekä uusia että modernisti rakennettuja alueita kohtaan. Pyynikki ja Pispala erottuvat luonnonläheisyydellään ja maisemillaan, kun taas Linnainmaa houkuttelee kohtuuhintaisuudellaan ja perheystävällisyydellään.
Tampereen alueella markkinointiaika oli keskimäärin 93 päivää. Listan kaupunginosista lyhin markkinointiaika oli ykköseksi nousseen Kalevan alueen asunnoilla, 74 päivää. Myös Tammela ja Amuri nousevat esiin keskimääräistä lyhyemmillä markkinointiajoilla, ja niissä asuntojen myynti-ilmoitukset olivat esillä keskimäärin 78 päivää.
Tampere |
||||
1. |
Kaleva |
(+1) |
||
2. |
Keskusta |
(-1) |
||
3. |
Vuores |
(+1) |
||
4. |
Hervanta |
(-1) |
||
5. |
Pyynikki |
|||
6. |
Tampella |
(+1) |
||
7. |
Tammela |
(-1) |
||
8. |
Pispala |
|||
9. |
Linnainmaa |
(+1) |
||
10. |
Amuri |
(-1) |
Esimerkkejä myynnissä olevista asunnoista suosituimmista kaupunginosista:
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/tampere/kaleva
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/tampere/keskusta
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/tampere/vuores
Turku
Turun haetuimpien asuinalueiden kärki pysyi muuttumattomana, ja ensimmäinen muutos vuodentakaiseen nähden on sijalla 7, johon nousi Varissuo.
Turun käytettyjen asuntojen keskimääräinen markkinointiaika oli 90 päivää. Listan kaupunginosista lyhimmät markkinointiajat olivat kaupunginosissa Port Arthur (56 päivää) ja Uittamo (57 päivää).
Turku |
||||
1. |
Keskusta |
|||
2. |
Hirvensalo |
|||
3. |
Itäinen keskusta |
|||
4. |
Martti |
|||
5. |
Kupittaa |
|||
6. |
Uittamo |
|||
7. |
Varissuo |
(+5) |
||
8. |
Port Arthur |
(+1) |
||
9. |
Suikkila |
(-1) |
||
10. |
Vasaramäki |
(-3) |
Esimerkkejä myynnissä olevista asunnoista suosituimmista kaupunginosista:
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/turku/keskusta
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/turku/hirvensalo
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/turku/itainen-keskusta
Oulu
Oulun halutuimpien asuinalueiden listan kärki on sama kuin vuotta aiemmin: Haukipudas, Oulunsalo, Metsokangas ja Kiiminki. Viidennelle sijalle nousi Kivikkokangas
Oulun asuntojen keskimääräinen markkinointiaika oli 98 päivää. Kivikkokangas osoittautuu hyvin halutuksi myös markkinointiajan perusteella, sillä siellä asuntojen myynti-ilmoitukset olivat esillä keskimäärin vain 54 päivää. Toiseksi lyhin markkinointiajan mediaani oli listan ykkösellä eli Haukiputaalla, 62 päivää.
Oulu |
||||
1. |
Haukipudas |
|||
2. |
Oulunsalo |
|||
3. |
Metsokangas |
|||
4. |
Kiiminki |
|||
5. |
Kivikkokangas |
(+4) |
||
6. |
Keskusta |
(+2) |
||
7. |
Ritaharju |
|||
8. |
Jääli |
(-2) |
||
9. |
Karjasilta |
(-4) |
||
10. |
Hiukkavaara |
Esimerkkejä myynnissä olevista asunnoista suosituimmista kaupunginosista:
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/oulu/haukipudas
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/oulu/oulunsalo
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/oulu/metsokangas
Hämeenlinna
Kuten muissakin kaupungeissa, Hämeenlinnassakin top-lista on melko samanlainen kuin vuotta aiemmin. Top5-lista on sama kuin vuotta aiemmin, ja loput kaupunginosat ovat vain vaihtaneet järjestystä, eikä listalle ole noussut uusia kaupunginosia.
Hämeenlinnan käytettyjen asuntojen keskimääräinen markkinointiaika oli 80 päivää. Hätilän alueen asunnoilla se oli huomattavasti lyhempi, keskimäärin vain 37 päivää.
Hämeenlinna |
||||
1. |
Iittala |
|||
2. |
Hauho |
|||
3. |
Keskusta |
|||
4. |
Lammi |
|||
5. |
Renko |
|||
6. |
Tuulos |
(+1) |
||
7. |
Sairio |
(+2) |
||
8. |
Myllymäki |
(+2) |
||
9. |
Hätilä |
(-3) |
||
10. |
Kauriala |
(-2) |
Esimerkkejä myynnissä olevista asunnoista suosituimmista kaupunginosista:
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/hameenlinna/iittala
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/hameenlinna/hauho
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/hameenlinna/keskusta
Muiden kaupunkien listoja:
Lahti |
||||
1. |
Keskusta |
|||
2. |
Karisto |
(+4) |
||
3. |
Jalkaranta |
(-1) |
||
4. |
Nastola |
(-1) |
||
5. |
Ankkuri |
(-1) |
||
6. |
Renkomäki |
(-1) |
||
7. |
Ruoriniemi |
|||
8. |
Paavola |
(+3) |
||
9. |
Ahtiala |
|||
10. |
Villähde |
(-2) |
Seinäjoki |
|||||
1. |
Ylistaro |
||||
2. |
Nurmo |
(+3) |
|||
3. |
Hyllykallio |
||||
4. |
Pajuluoma |
(+2) |
|||
5. |
Kärki |
(-3) |
|||
6. |
Karhuvuori |
(+1) |
|||
7. |
Jouppi |
(-3) |
|||
8. |
Uppa |
||||
9. |
Keskusta |
||||
10. |
Kertunlaakso |
(+2) |
Jyväskylä |
|||||
1. |
Palokka |
||||
2. |
Lutakko |
(+2) |
|||
3. |
Keskusta |
(-1) |
|||
4. |
Vaajakoski |
(-1) |
|||
5. |
Mäki-Matti |
||||
6. |
Korpilahti |
||||
7. |
Tikkakoski |
||||
8. |
Taulumäki |
(+7) |
|||
9. |
Mannila |
||||
10. |
Jyskä |
(-2) |
Kuopio |
||||
1. |
Keskusta |
|||
2. |
Saaristokaupunki |
|||
3. |
Niirala |
|||
4. |
Hiltulanlahti |
(+2) |
||
5. |
Nilsiä |
(-1) |
||
6. |
Puijonlaakso |
(-1) |
||
7. |
Haapaniemi |
|||
8. |
Maaninka |
|||
9. |
Julkula |
|||
10. |
Jynkkä |
Pori |
||||
1. |
Keskusta |
(+1) |
||
2. |
Noormarkku |
(-1) |
||
3. |
Lavia |
|||
4. |
Toejoki |
(+2) |
||
5. |
Reposaari |
(-1) |
||
6. |
Ruosniemi |
(-1) |
||
7. |
Tuorsniemi |
(+4) |
||
8. |
Karjaranta |
|||
9. |
Vähärauma |
(+7) |
||
10. |
Viikinäinen |
Rovaniemi |
||||
1. |
Keskusta |
(+1) |
||
2. |
Vennivaara |
(-1) |
||
3. |
Ylikylä |
(+2) |
||
4. |
Saarenkylä |
|||
5. |
Pöykkölä |
(-2) |
||
6. |
Korkalovaara |
(+5) |
||
7. |
Rantavitikka |
(+7) |
||
8. |
3. kaupunginosa |
(+2) |
||
9. |
Viirinkangas |
(+4) |
||
10. |
Katajaranta |
(-2) |
Etuovi.comin kuvien käyttö jutun kuvituksena
Jutun kuvitukseen voi käyttää kuvakaappauksia Etuovi.comin ilmoituksesta tai myynti-ilmoituksen kuvia. Ilmoituksen kuvien käytöstä on hyvä sopia välittäjän/myyjän kanssa ennakkoon. Kuvakrediitiksi merkitään Etuovi.com/ välitysyritys. Verkkojutusta linkitys kohdesivulle esim. tekstillä Kohteen kaikki kuvat Etuovi.comissa. Printtijutusta kuvakrediitin yhteyteen myös kohdenumero, poimittu palvelusta + poimintapäivämäärä. Kuvia ei saa muokata millään tapaa, esim. cropata logoa pois.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Niina MatikainenData-analyytikkoAlma Media/Marketplaces
niina.matikainen@almamedia.fiEtuovi.com
Etuovi.com on Suomen suosituin, käytetyin ja kattavin täysin kotimainen asuntojen markkinapaikka, joka tarjoaa luotettavaa tietoa asuntomarkkinan tilastoista ja trendeistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Alma Marketplaces
Näitä automerkkejä autoliikkeet himoitsivat kesällä - Volvon myynti nousi yli 80 prosenttia24.9.2025 07:59:00 EEST | Tiedote
Auton myynnin kilpailutuspalvelu Baana analysoi vaihtoautojen myyntidataa vuodelta 2025 ja vertasi automerkkien myyntitrendejä alkuvuoden (1.1.-31.5.2025) ja kesän (1.6.-31.8.2025) välillä.
Kylpyhuone – ja saunaremonttien hinnat laskussa11.9.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Remonttien kilpailutuspalvelu Urakkamaailma selvitti remonttien hintakehitystä kuluneen kevään ja kesän ajalta. Selvityksestä kävi ilmi, että erityisesti kylpyhuone - ja saunaremonttien mediaanihinnoissa on nähtävissä selvää laskua.
Tällaisia asuntolainoja PK-seudulla saa alkusyksystä9.9.2025 08:23:00 EEST | Tiedote
Lainavertailu Etua.fi pyysi yhdeksältä pääkaupunkiseudulta toimivalta pankilta lainatarjouksen 150 000 euron esimerkkilainalle 20 vuoden laina-ajalla. Katso tuoreet luvut alta ja marginaalien kehitys osoitteesta: Asuntolainan marginaalit 2025 | Etua.fi
Nämä olivat elokuun myydyimmät vaihtoautot3.9.2025 14:10:52 EEST | Tiedote
Nettiauton tilastoista näkyy, mitkä mallit liikkuvat vaihtoautokaupassa alkusyksystä.
Sähköautojen vaihtoautokauppa käy aktiivisesti – myydyimmissä malleissa hurjaa kasvua21.8.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Nettiauton tammi-heinäkuun 2025 tilastot kertovat, että täyssähköisten vaihtoautojen myynnin kasvu jatkuu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme