Järvenpään kaupunki valmistelee uuden poliisiaseman suunnitteluvarausta Pajalan alueelle
25.9.2025 08:00:00 EEST | Senaatti-kiinteistöt | Tiedote
Senaatti-kiinteistöt valmistelee yhdessä Poliisihallituksen ja Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen kanssa uuden poliisiaseman rakentamista Järvenpäähän. Tällä hetkellä selvitetään hankkeen suunnittelun edistämistä Pajalan tontille osoitteessa Kaskitie 4.

Järvenpään kaupunginhallitus käsittelee kaupungin omistaman Pajalan tontin suunnitteluvarausta 29.9.2025. Suunnitteluvaraus mahdollistaa hankkeen tarkemman valmistelun, mutta ei vielä tarkoita rakennusluvan myöntämistä tai lopullista päätöstä poliisiaseman toteuttamisesta.
”Kaupunginhallitus käsittelee nyt tontin suunnitteluvarausta, mikä antaa meille mahdollisuuden aloittaa varsinaisen suunnittelun”, kertoo Senaatti-kiinteistöjen asiakaspäällikkö Matias Koponen.
Mikäli suunnitteluvaraus myönnetään, hanke etenee kohti yleissuunnittelua. Tavoitteena on toteuttaa poliisiasema uudisrakennuksena. Arvioitu valmistumisaikataulu voisi olla vuonna 2029, mikäli suunnitteluvaiheet etenevät aikataulussa.
Uusi poliisiasema suunnitellaan poliisitalokonseptin mukaisesti. Tavoitteena on toimiva, laadukas ja kustannustehokas uudisrakennus, jonka tilat vastaavat poliisin nykyisiin tarpeisiin ja jotka tukevat poliisitoimintaa sekä henkilöstön työskentelyä ja hyvinvointia. Vastaavia poliisitaloja on valmistunut Kittilään, Kuusamoon ja Äänekoskelle, ja uutta rakennetaan parhaillaan Salossa.
”Poliisilaitoksen näkökulmasta tavoitteena on, että henkilöstöllemme saadaan terveelliset, turvalliset ja nykyaikaiset poliisitoimintaa tukevat toimitilat. Pidämme myös tärkeänä sitä, että poliisin tavoitettavuuden ja näkyvyyden vuoksi poliisiasema sijaitsee myös jatkossa Järvenpään keskusta-alueella”, toteaa Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen poliisipäällikkö Marko Viitanen.
Entiset tilat eivät vastaa poliisitoiminnan nykyisiin ja tuleviin tarpeisiin, ja niissä on ollut sisäilmaongelmia. Näiden haasteiden ratkaisemiseksi poliisi on lähtenyt edistämään uudisrakennuksena toteutettavaa poliisiasemaa. Järvenpään poliisiasema on toiminut väistötiloissa Järvenpään virastotalossa.
”Hanketta on edistetty Senaatin kanssa yhteistyössä ja tarkoitus on saada hanke etenemään mahdollisimman nopealla aikataululla. Pyrimme sujuvaan ja nopeaan hankeprosessiin, jotta Järvenpään poliisiaseman haasteet toimitilojen osalta saadaan ratkaistua mahdollisimman pikaisesti”, kertoo Poliisihallituksen ylitarkastaja Mikko Puhakka.
”Kaupunki haluaa jo tässä vaiheessa kiittää Poliisihallitusta, Itä-Uudenmaan poliisilaitosta ja Senaatti-kiinteistöjä asian edistämisestä. Kaupungille poliisin läsnäolo on tärkeää nyt ja tulevaisuudessa. Uudet tilat ovat myös Poliisille tarpeelliset ja tukevat tärkeää turvallisuustyötä. Kiitän myös valmistelutyöhön osallistuneita kaupungin työntekijöitä, jotka ovat mahdollistaneet selvitysvaiheen aikana hankkeen edistämistä ja tehneet Senaatti-kiinteistöjen kanssa arvokasta valmistelutyötä hankkeen edistämiseksi”, kertoo Järvenpään kaupunginjohtaja Iiris Laukkanen.
Järvenpään virastotalon tulevasta käytöstä ei ole vielä tehty päätöksiä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Matias KoponenAsiakaspäällikköSenaatti-kiinteistöt
Puh:040 630 6700matias.koponen@senaatti.fiMarko ViitanenPoliisipäällikköItä-Uudenmaan poliisilaitos
Puh:029 543 6404marko.viitanen@poliisi.fiMikko PuhakkaYlitarkastajaPoliisihallitus
Puh:029 545 5527mikko.puhakka@poliisi.fiAleksi ToivonenHankekehityspäällikköJärvenpään kaupunki
Puh:040 315 2282aleksi.toivonen@jarvenpaa.fiLinkit
Senaatti
Senaatti on valtion kiinteistöasiantuntija ja toimitilakumppani. Luomme asiakkaidemme kanssa heidän toimintaansa tukevia työympäristöjä ja vastaamme niiden ylläpidosta. Tytärliikelaitoksemme Puolustuskiinteistöt puolestaan vastaa puolustushallinnon kiinteistöistä kaikissa turvallisuustilanteissa. Haluamme tarjota parhaat mahdolliset olosuhteet ja edellytykset tehdä työtä, joka tekee Suomesta maailman toimivimman ja turvallisimman maan. Kehitämme valtion kiinteistövarallisuutta ja pidämme huolta kulttuurihistoriallisista kohteista. Vastuullisuus on kaiken toimintamme keskiössä. www.senaatti.fi
Olemme töissä Suomelle.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Senaatti-kiinteistöt
Kutsu medialle: Rovaniemen uuden pääpoliisiaseman mediatilaisuus ja peruskiven muuraus21.9.2026 09:00:00 EEST | Kutsu
Senaatti-kiinteistöt ja Poliisihallitus kutsuvat median edustajat Rovaniemen uuden pääpoliisiaseman hankkeen mediatilaisuuteen ja peruskiven muuraukseen maanantaina 28.9.2026 klo 12.15 alkaen.
Senaatti-kiinteistöt myi Kotkan keskustan virastotalon kehityshankkeeksi17.9.2026 14:24:16 EEST | Tiedote
Senaatti-kiinteistöt on myynyt Kotkan keskustassa osoitteessa Laivurinkatu 1–3 sijaitsevan virastotalon ja siihen kuuluvan paikoitushallin Finskas Br Ab:lle. Kiinteistön uudet omistajat suunnittelevat kohteeseen mediastudiota ja hotellipalveluita.
Helsinkiin ja Kylmäkoskelle 180 uutta vankipaikkaa – lisäpaikkojen rakennushankkeita käynnissä myös muualla Suomessa11.9.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt rakennuttaa Helsingin ja Kylmäkosken vankiloihin tilaelementeistä rakennettavat moduuliselliosastot. Hankkeet tuovat yhteensä 180 uutta vankipaikkaa: Helsinkiin 120 ja Kylmäkoskelle 60. Ratkaisu on osa laajempaa vankilaverkoston vahvistamista, jolla vastataan nopeasti kasvaneeseen vankipaikkatarpeeseen.
Senaatti ja NCC solmivat allianssisopimuksen Tullin uudisrakennuksesta10.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt rakennuttaa Vantaan Jokiniemeen Säteilyturvakeskuksen (STUK) toimitilojen tontille uudisrakennuksen Tullille. Uudet tilat rakennetaan STUKin käytössä olevan rakennuksen yhteyteen. Rakentamisesta vastaa NCC, jonka kanssa Senaatti-kiinteistöt on allekirjoittanut hankkeen allianssisopimuksen. Rakennustyöt alkavat vuoden 2026 lopussa ja valmistuvat vuoden 2028 lopussa.
Senaatti-konserni saavuttaa tavoitellut 58 miljoonan euron säästöt valtiolle vuoden etuajassa3.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Valtion kiinteistöistä vastaava Senaatti-konserni on toteuttanut vuodesta 2024 lähtien tuottavuusohjelmaa, jonka tavoitteena on 58 milj. euron säästöt valtion virastojen ja laitosten tilakustannuksiin vuoteen 2027 mennessä. Tavoite savutetaan jo vuotta aiemmin eli vuoden 2026 loppuun mennessä ja uuden tuottavuusohjelman suunnittelu on käynnistetty.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme