Välikysymys hallituksen toimintakyvystä Palestiinan valtion tunnustamisesssa
19.9.2025 12:39:02 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä, Vihreä eduskuntaryhmä jaVasemmistoliiton eduskuntaryhmä ovat 19.9.2025 jättäneet välikysymyksen hallituksen toimintakyvystä Palestiinan valtion tunnustamisesssa.

Humanitaarinen tilanne Gazassa on katastrofaalinen. Arvioiden mukaan Gazassa on kuollut lähes 65 000 ja haavoittuneita on yli 160 000. Avustustyöntekijöitä on kuollut yli 500. YK on julistanut elokuussa 2025 Gazan kaupunkiin nälänhädän, joka YK:n mukaan olisi ollut estettävissä. YK:n alainen riippumaton tutkintakomissio on 16.9.2025 ilmoittanut paitävänsä Israelin toimia kansanmurhana.
Terroristijärjestö Hamas teki lokakuussa 2023 hirvittävän terrori-iskun, jonka kansainvälinen yhteisö on tuominnut jyrkästi. Israelilla on kiistaton oikeus puolustaa itseään väkivaltaa ja terroria vastaan. Israelin toimet ovat kuitenkin olleet summittaisia ja täysin suhteettomia ja suurelta osin kohdistuneet viattomiin siviileihin, naisiin ja lapsiin. Israelin hallituksen ministerit puhuvat avoimesti väestön pakkosiirrosta pois Gazan alueelta ja Israelin toimet näyttävät tähtäävän kahden valtion mallin toteuttamismahdollisuuksien asteittaiseen tuhoamiseen. Israelin sotatoimien jatkumista kuukaudesta ja vuodesta toiseen ei voida enää mitenkään oikeuttaa itsepuolustuksella. Avustuskuljetusten perille pääsyn estäminen ja nälän käyttäminen sodankäynnin keinona ovat vakavia humanitaarisen oikeuden rikkomuksia. Kansainvälinen rikostuomioistuin on antanut pidätysmääräykset Israelin pääministeristä Benjamin Netanjahusta, entisestä puolustusministeristä Yoav Gallantista sekä Hamasin sotilaallisen siiven johtajasta Mohammed Deifistä, joka on sittemmin menehtynyt.
Euroopassa Israelin ihmisoikeuksista ja kansainvälisestä oikeudesta piittaamaton toiminta on saanut osakseen yhä kovempaa kritiikkiä niin yksittäisiltä mailta kuin Euroopan unionilta. EU-parlamentti tuomitsi 11.9.2025 vahvasti Israelin toimet estää humanitaarisen avun kuljetukset Gazaan ja vaatii EU:n toimivan asiassa pikaisesti. Parlamentti myös kehotti jäsenvaltioita arvioimaan Palestiinan tunnustamista. Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on Euroopan parlamentille 10.9.2025 pitämässään puheessa korostanut, ettei Gazan tapahtumia voi hyväksyä, eikä ihmisen aiheuttamaa nälänhätää saa koskaan käyttää sodankäynnin välineenä. Euroopan komissio kertoi 17.9.2025 esittävänsä Euroopan unionin neuvostolle Israelin ja EU:n välisen assosiaatiosopimuksen keskeyttämisestä kauppaan liittyvien määräysten osalta ja pakotteiden kohdistamista Israelin äärilaidan ministereihin ja väkivaltaisiin hyökkäyksiin syyllistyneisiin siirtokuntalaisiin.
Suomi on ulkopoliittisen linjansa mukaisesti tukenut kahden valtion mallia, jossa sekä Israelilla että Palestiinalla on oikeus kansalliseen suvereenisuuteen, turvallisuuteen ja alueelliseen koskemattomuuteen. Tämä on ainoa uskottava perusta kestävälle rauhalle alueella.
Tähän mennessä Palestiinan valtion on tunnustanut lähes 150 valtiota. Pohjoismaista sen ovat tunnustaneet Ruotsi, Norja ja Islanti. Lisäksi Ranska, Kanada, Iso-Britannia, Australia, Belgia, Luxemburg ja Malta ovat ilmoittaneet aikovansa tunnustaa Palestiinan valtion YK:n yleiskokouksessa syyskuussa. Suomi allekirjoitti Ranskan ja Saudi-Arabian johdolla valmistellun julkilausuman kahden valtion ratkaisun toteuttamisesta, jonka YK:n yleiskokous hyväksyi 12.9.2025 äänin 142 puolesta, 10 vastaan ja 12 maata äänesti tyhjää. Suomi ei kuitenkaan tähän mennessä itse ole ilmoittanut tunnustavansa Palestiinan valtiota.
Palestiinan valtion tunnustaminen ei tarkoita terroristijärjestö Hamasin tunnustamista tai sen tekojen oikeuttamista miltään osin. Hamas ei ole palestiinalaisten legitiimi edustaja. Palestiinan valtion tunnustaminen tarkoittaa Länsirannalla toimivan palestiinalaishallinnon tunnustamista ja maltillisten ja demokraattisten voimien tukemista Palestiinan sisällä.
Israelin edelleen jatkaessa ja laajentaessa sotatoimia Gazassa, sekä rakentaessa yhä uusia laittomia siirtokuntia, Suomen on nyt liityttävä laajaan kansainväliseen rintamaan Palestiinan tunnustamiseksi. Ensi viikolla YK:n yleiskokouksessa useiden muiden maiden on määrä tunnustaa Palestiinan valtio. Tämä on oikea ajankohta myös Suomen liittyä historian oikealle puolelle ja tunnustaa Palestiina, eikä asiaa saa enää lykätä millään tekosyillä.
Palestiinan tunnustaminen eri maiden toimesta ei vielä yksin ratkaise Lähi-idän tilannetta, mutta se on keino lisätä kansainvälistä painetta Israelin hallitusta kohtaan ja osoittaa tukea kahden valtion mallille. Tämän lisäksi myös ainakin kauppa Israelin laittomista siirtokunnista peräisin olevien tuotteiden osalta tulee lakkauttaa ja Suomen tulee edistää EU–Israel-assosiaatiosopimuksen välitöntä jäädyttämistä.
Suomen tasavallan presidentti Alexander Stubb on sanonut tilanteen edenneen siihen pisteeseen, että Suomen on tehtävä valintansa ja ilmoittanut olevansa valmis tunnustamaan Palestiinan valtion, jos hallitus tästä tekee ehdotuksen.
Edellä olevan perusteella ja Suomen perustuslain 43 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan välikysymyksen:
– Tuleeko hallitus esittämään tasavallan presidentin toivomalla tavalla Palestiinan valtion tunnustamista tämän syksyn aikana?
– Tuomitseeko koko hallitus yksimielisesti Israelin siviiliväestöön kohdistamat toimet Gazassa?
– Onko hallitus valmis tukemaan EU-parlamentin ja komission esityksiä Israelin hallituksen ministereihin kohdistuvista sanktioista ja EU–Israel-assosiaatiosopimuksen osittaisesta jäädyttämisestä?
– Katsooko hallitus edistävänsä Suomen ulkopolitiikan linjan mukaista kahden valtion mallia, jos se sisäisten erimielisyyksiensä vuoksi ei kykene esittämään Palestiinan valtion tunnustamista tilanteessa, jossa Suomen kanssa samanmieliset maat ovat sanoneet tunnustavansa Palestiinan?
– Mikäli hallitus ei ole toimintakykyinen tekemään esitystä Palestiinan tunnustamisesta tasavallan presidentin toivoman mukaisesti, niin antaako se eduskunnalle asiasta selonteon, jotta eduskunta voi ottaa asiaan kantaa?
Yhteyshenkilöt
Tiina RytkyViestintäpäällikköSosialidemokraattinen eduskuntaryhmä
Puh:0401696828tiina.rytky@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Karlsson & Kymäläinen: Ovatko vanhuspalvelut leikkausuhan alla vai ei?26.2.2026 19:24:21 EET | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeri Rydman totesi kyselytunnilla, että leikkaukset vanhuksilta eivät ole “kärkipäässä”, mutta ei suostunut kertomaan, miten sosiaalihuoltoon kaavailtu 100 miljoonan euron leikkaus kohdistuu.
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Ministeri Rydman ei luvannut, etteivät sote-säästöt osu vanhustenhoivaan26.2.2026 17:08:08 EET | Tiedote
SDP tenttasi eduskunnan kyselytunnilla uutta sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmania vanhustenhoivan tilasta ja tulevista sote-säästöistä. Ministeri ei pystynyt lupaamaan, ettei enää euroakaan leikkauksista kohdisteta vanhustenhoivaan.
SDP:n Seppo Eskelinen: Taksilaki vihdoin ulos!26.2.2026 16:48:36 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Seppo Eskelinen on tyytyväinen, että hallitus on vihdoin saanut valmiiksi esityksen taksilain korjaamiseksi.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Kuka perussuomalaisissa uskaltaa haastaa Purran kylmän porvarilinjan?26.2.2026 14:46:00 EET | Tiedote
Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma (sd.) kummeksuu perussuomalaisten harjoittamaa hallituspolitiikkaa, joka heikentää suomalaisten työntekijöiden asemaa työmarkkinoilla. Työttömien työnhakijoiden määrä on noussut yli 100 000 Orpon–Purran hallituksen aikana, mutta silti hallitus on tarjoillut työttömille vain kylmää kättä.
SDP:n Joona Räsänen: Hallituksen viimeinenkin lupaus hautautuu paisuvan velkavuoren alle26.2.2026 14:18:35 EET | Tiedote
-Päivän isoin uutinen on, että pääministeri Petteri Orpon ja valtionvarainministeri Riikka Purran viimeinenkin lupaus ollaan pettämässä. Heidän johdollaan velkasuhde suorastaan räjähtää katosta läpi, sanoo kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaa Joona Räsänen (sd).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme