Hyvin ennenaikaisesti syntyneiden lasten oppimisvaikeudet tulevat esiin koulussa
22.9.2025 05:45:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote
Hyvin ennenaikaisesti syntyneillä lapsilla on täysiaikaisina syntyneitä ikätovereitaan enemmän kieleen liittyviä oppimisvaikeuksia kouluiässä. Väitöstutkimus osoittaa, että hyvin ennenaikaisesti syntyneiden lasten arviointi- ja kuntoutuskäytännöt vaativat kehittämistä.

Vaikka hyvin ennenaikaisesti syntyneiden lasten tehohoito on parantunut ja selviytymisennuste kohentunut, heillä on kohonnut riski kielellisiin ja lukutaitoon liittyviin haasteisiin. Tulokset käyvät ilmi FM Minna Heikkisen logopedian alan väitöskirjasta, joka tarkastetaan Oulun yliopistossa 26. syyskuuta.
Heikkinen tutki hyvin ennenaikaisesti syntyneitä lapsia, kun he olivat täyttäneet yhdeksän vuotta. Lapsi on hyvin ennenaikaisesti syntynyt, jos hän on syntynyt ennen 32. raskausviikkoa.
Tutkimuksessa havaittiin, että hyvin ennenaikaisesti syntyneiden lasten taidot olivat keskimäärin heikompia kielen ymmärtämisessä, kommunikointitaidoissa, teknisessä lukutaidossa, luetun ymmärtämisessä ja oikeinkirjoituksessa.
Lisäksi joillakin ennenaikaisuuteen liittyvillä sairauksilla oli yhteys tiettyihin vaikeuksiin: sikiöaikainen kasvunhidastuma liittyi heikompiin nopean nimeämisen, lukemisen sujuvuuden ja oikeinkirjoituksen taitoihin, aivokammioverenvuoto heikompaan tekniseen lukutaitoon, hengitysvaikeusoireyhtymä heikompaan nopeaan nimeämiseen ja sepsis heikompiin kommunikointitaitoihin.
Äidin matala koulutustaso lisäsi lasten riskiä heikompiin kielen ymmärtämisen taitoihin.
Minna Heikkisen mukaan hyvin ennenaikaisesti syntyneiden lasten arviointi- ja kuntoutuskäytännöt vaativat edelleen kehittämistä.
”Suomessa puheterapia ja muu kuntoutus päättyvät usein kouluikään mennessä, mutta mahdollisten haasteiden tunnistaminen myös kouluiässä on tärkeää, jotta lapsille voidaan tarjota oikea-aikaista tukea ja kuntoutusta”, Heikkinen sanoo.
Tutkimukseen osallistui 76 hyvin ennenaikaisesti syntynyttä ja 51 täysiaikaisena syntynyttä yhdeksänvuotiasta lasta. Lasten kielen ymmärtämistä, kommunikointia sekä lukemisen ja kirjoittamisen taitoja arvioitiin testein sekä vanhemmille tehtyjen kyselyiden avulla. Taustatekijöiden yhteyttä taitoihin tarkasteltiin tilastollisin menetelmin.
Tutkimus tuo uutta tietoa hyvin ennenaikaisen syntymän pitkäaikaisista vaikutuksista kielellisiin taitoihin, kommunikointitaitoihin sekä luku- ja kirjoitustaitoihin kouluikäisillä lapsilla.
Filosofian maisteri Minna Heikkinen väittelee Oulun yliopistossa perjantaina 26.9.2025. Logopedian alaan kuuluvan väitöskirjan otsikko on Hyvin ennenaikaisesti syntyneiden lasten kielen, kommunikoinnin, lukemisen ja kirjoittamisen taidot yhdeksän vuoden iässä (Language, communication and literacy skills of nine-year-old children born very preterm). Vastaväittäjänä toimii dosentti Satu Saalasti Itä-Suomen yliopistosta ja kustoksena professori Taina Välimaa. Väitöstilaisuus alkaa Oulun yliopistossa Linnanmaalla salissa L5 klo 12 ja sitä voi seurata etäyhteydellä https://oulu.zoom.us/j/66199733718
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
FM Minna Heikkinen, p. 0400488282, Minna.3.Heikkinen@student.oulu.fi
Viestintäasiantuntija Anna-Maria Hietapelto, p. 0407650015, anna-maria.hietapelto@oulu.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on yli 18 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Sahatun puun tuttu tuoksu voi olla satojen tuhansien eurojen arvoista21.9.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Monelle tuttu sahatun puun tuoksu sisältää arvokkaita kemianteollisuuden raaka-aineita. Oulun yliopiston tutkimushankkeessa tutkittiin kuusi- ja mäntysahatavaran kuivauksessa haihtuvien yhdisteiden hyödyntämistä ja kaupallista arvoa.
Ytimen avoimet ovet Oulun keskustassa Tutkijoiden yönä18.9.2026 05:53:00 EEST | Kutsu
Oulun keskustassa (Isokatu 32) avautuu Oulun yliopiston oppimis- ja kohtaamistila Ydin lokakuun lopulla 2026. Tutkijoiden yönä perjantaina 25.9.2026 pääset kurkistamaan tilaan ensimmäistä kertaa! Tilan remontti ja varustelu viimeistellään avoimien ovien jälkeen.
Tiede, taide ja teknologia esillä Oulun yliopiston Tutkijoiden yössä17.9.2026 06:28:00 EEST | Tiedote
Koko perheen tiedetapahtumaa Tutkijoiden yötä vietetään Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksella ja kasvitieteellisessä puutarhassa perjantaina 25. syyskuuta. Tutkijoiden yössä tuodaan esille tutkijoita ja heidän työtään sekä tieteen merkitystä arjessamme. Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi näkyy ohjelmassa.
Porojen laidunnus muuttaa Lapin tuntureiden kasvien ja hyönteisten vuorovaikutusta17.9.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Kilpisjärven pitkäaikainen koe osoitti, että porojen laidunnus muokkaa arktisen tundran kukkien ja hyönteisten suhteita voimakkaammin kuin ravinnelisäys. Vaikutukset ovat erityisen voimakkaita karulla tundralla. Eniten hyönteisiä houkuttelivat laidunnukselta suojatut tunturiniityt.
Keskosena syntyneillä suurempi riski päätyä työkyvyttömyyseläkkeelle nuorena aikuisena16.9.2026 06:49:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston laajan rekisteritutkimuksen mukaan keskosena syntyneet nuoret aikuiset saavat muita useammin työkyvyttömyyseläkettä. Pienimmillä keskosilla työkyvyttömyyseläkkeen riski oli lähes viisinkertainen verrattuna täysiaikaisina syntyneisiin. Riski oli hieman suurentunut myös lähes täysiaikaisina ja yliaikaisina syntyneillä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme