Finanssiala ry

Kello käy, mutta kasvua ei näy – Tuoreimmissa talousennusteissa silti merkkejä paremmasta

20.9.2025 06:00:00 EEST | Finanssiala ry | Tiedote

Jaa
  • Tuoreimmissa talousennusteissa Suomen talouskehityksen ennakoidaan pysyvän edelleen vaisuna. Ensi vuodelle ennustetaan jonkin verran tätä vuotta nopeampaa kasvua.
  • Elo- ja syyskuussa julkaistuista ennusteista alhaisimman arvion Suomen talouskasvusta antavat Suomen Pankki ja Pellervon taloustutkimus PTT, jotka ennakoivat BKT:n kasvavan 0,3 prosenttia vuonna 2025. Korkeinta kasvulukua vuodelle 2025 ennustaa OP Ryhmä, jonka mukaan talous kasvaisi 1,0 prosenttia.
  • Lisääntynyt työttömyys ja yleinen epävarmuus pitävät kotitalouksien kulutuksen matalana. Investoinneissa on kuitenkin vihreän siirtymän tuomaa kasvupotentiaalia.
  • Finanssiala ry (FA) kokoaa sivuilleen listausta pankkien, viranomaisten ja suomalaisten tutkimuslaitosten tuoreimmista talousennusteista. Linkki FA:n taulukoimiin tietoihin löytyy jutun lopusta.
  • Elo- ja syyskuun aikana talousennusteensa julkaisivat OP Ryhmä, Danske Bank, Nordea, Suomen Pankki, Pellervon taloustutkimus PTT, Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (Etla) ja Kuntarahoitus.

Suomen talouskasvu on jatkunut tahmeana, kertovat uusimmat talousennusteet. Elo- ja syyskuun aikana annetut arviot Suomen tämän vuoden talouskasvusta liikkuvat 0,3 ja 1,0 prosentin välillä. Vuonna 2026 talous kasvaa ennusteiden mukaan 0,9–2,0 prosentin vuosivauhtia.

”Suomen talous ei ole saanut ilmaa siipiensä alle vaan on jatkanut vaakalentoa. Alkuvuoden kehitys jäi ennakoitua heikommaksi, eikä kasvu näytä loppuvuonnakaan erityisemmin piristyvän”, kiteyttää Finanssiala ry:n (FA) johtaja, pääekonomisti Veli-Matti Mattila.  

Mattilan mukaan kotitaloudet ovat yhä varovaisia kulutuksessaan, sillä työttömyys on lisääntynyt ja epävarmuus tulevasta kehityksestä on suurta.

”Vaikka inflaatiopiikki on taakse jäänyttä elämää ja korotkin alentuneet, kotitalouksien reaalitulot eivät ole vielä täysin toipuneet saamastaan iskusta. Viennistäkään ei saada merkittävää vetoapua, vaikka pahimmat pelot kansainvälisestä kauppasodasta ovat toistaiseksi väistyneet”, Mattila toteaa.

Vaikka talousennusteet ovat alavireisiä, Mattilan mukaan merkkejä paremmasta on silti havaittavissa.

”Kuten aiemminkin, uusissa ennusteissa paremmat ajat siintävät kulman takana.  Ensi ja sitä seuraavalle vuodelle ennakoidaan jonkin verran nopeampaa kasvua. Erityisesti investoinneissa nähdään kasvupotentiaalia, kun vihreä siirtymä etenee”, Mattila analysoi.

Mattilan mukaan myös yksityinen kulutus voi yllättää myönteisesti, jos kotitalouksien varovaisuus väistyy ja kertyneitä säästöjä aletaan kuluttaa.

”Mutta kuten aiemminkin, toteutuva kehitys voi jäädä odotettua heikommaksi ja käänne parempaan siirtyä jälleen uuden kulman taakse”, Mattila toteaa.

Tutustu tuoreimpiin talousennusteisiin täällä. 

Yhteyshenkilöt

Lisätietoa julkaisijasta Finanssiala ry

Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

020 793 4240
http://www.finanssiala.fi

Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry

Suomalaisilta yritettiin alkuvuonna huijata 60 miljoonaa euroa – huijausyritysten lukumäärät hurjassa kasvussa17.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote

Suomalaisilta yritettiin huijata 60 miljoonan edestä rahaa vuoden 2026 ensimmäisellä puolikkaalla. Pankit onnistuivat estämään tai palauttamaan 31,7 miljoonaa euroa huijattuja maksuja. Rikollisille päätyi siten 28,3 miljoonaa euroa huijattuja varoja. Koko vuonna 2025 suomalaisilta yritettiin huijata rahaa 148 miljoonan euron edestä. Huijausyritysten lukumäärät kasvoivat alkuvuonna lähes kolmanneksella verrattuna vuoden 2025 vastaavan aikaan.

Rajoittamaton määrä yritystilejä lisää rahanpesun ja veronkierron uhkaa – pankkien velvollisuus tilien avaamiseen on rajattava yhteen per asiakas12.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote

Asiakkaiden palveleminen myös tiliasioissa on pankkien keskeistä liiketoimintaa. Vapaaehtoisesti tilejä avataan jatkossakin tarpeen mukaan. Pankkien lakiin perustuva velvollisuus avata yritysasiakkaille perusmaksutilejä tulee kuitenkin rajata yhteen tiliin. Ehdoton velvoite avata asiakkaille useampia tilejä edesauttaa pankkijärjestelmän käyttöä rikollisiin tarkoituksiin. Valtiovarainministeriön työryhmä ehdotti alkuvuodesta, että oikeus peruspankkipalveluihin laajenisi koskemaan yksityishenkilöiden ohella yrityksiä ja muita yhteisöjä. Työryhmän mietintö on menossa eduskunnan käsittelyyn lähiviikkoina.

Pankinjohtajien odotukset ylittyivät – sekä kotitalouksien että yritysten luotonkysyntä piristyi kesällä selvästi11.9.2026 06:30:00 EEST | Tiedote

Kotitalouksien luotonkysyntä piristyi kesän aikana selvästi, ilmenee Finanssiala ry:n tuoreesta Pankkibarometrista. Kotitalouksien kysyntä ylitti pankinjohtajien odotukset ja sen odotetaan kasvavan edelleen. Myös yritykset ovat loppukesän aikana kysyneet luottoja selvästi enemmän kuin viime vuonna. Kysynnän kasvun odotetaan jatkuvan. Vastaajien mukaan asuntokaupan vauhdittamisessa keskeisessä roolissa olisivat kotitalouksien luottamuksen parantaminen, työllisyyden kasvu ja korkotason aleneminen. FA kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien käsityksiä ja odotuksia luotonkysynnän ja eri sijoitusmuotojen kehityksestä. Vastaajina on muun muassa pankin- ja konttorinjohtajia, konttorien esihenkilöitä ja luottopäälliköitä. Barometrikysely lähetetään seuraaville pankeille: Nordea, OP Pohjola, Danske Bank, Aktia Pankki, Säästöpankkiryhmä, POP Pankki -ryhmä, Ålandsbanken, Oma Säästöpankki, Hypo, SEB ja S-Pankki.

Todellisia säästöjä eläkejärjestelmästä olisi saatavissa yrittäjäeläkkeistä työeläkeyhtiöiden yhdistämisen sijaan10.9.2026 13:04:55 EEST | Tiedote

Suomen yksityisiin työeläkeyhtiöihin perustuva eläkejärjestelmä on varteenotettavien tutkimusten perusteella kansainvälisen vertailun kestävä ja tehokkaasti hallinnoitu. Eläkemaksussa ei Eläketurvakeskuksen pitkän aikavälin laskelmien perusteella ole tulevaisuudessa korotuspainetta – päinvastoin. Koko eläkejärjestelmän tasolla valtion kustannussäästöjä olisi saatavilla helpoiten yrittäjien eläkejärjestelmästä. Tuleva YEL-uudistus lisää yrittäjäeläkejärjestelmän kustannuksia valtiolle. Suomen Yrittäjät on ehdottanut työeläkeyhtiöiden yhdistämistä tuoreen selvityksensä nojalla.

Maailma-rahastot keräsivät kesällä uusia omistajia – sijoittajat hakivat hajautusta9.9.2026 06:30:00 EEST | Tiedote

Maailma-osakerahastot saivat lähes 34 000 uutta omistajaa kesän aikana. Osakerahastojen omistajamäärä kasvoi kesällä lähes kaikissa rahastoluokissa. Elokuun tuottokärjessä porskuttaneiden Suomi-rahastojen nettomerkinnät kääntyivät miinusmerkkisiksi, kun sijoittajat kotiuttivat voittoja. Rahastopääomat nousivat elokuussa yli 226 miljardiin euroon. Uuteen ennätystasoon pääomat siivitti markkinoiden hyvä kehitys sekä nettomerkinnät.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye