Antti Kaikkonen: Huijaukset kuriin – pankkien on kannettava vastuunsa
Suomalaisilta huijattiin erilaisissa pankkihuijauksissa viime vuonna kymmeniä miljoonia euroja. Nettimaailman huijarit ovat yhä taitavampia ja häikälemättömämpiä, ja moni viisaskin voi mennä vipuun. Tilanne on kestämätön, ja huijausten ehkäisemiseksi on tehtävä nykyistä enemmän. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen vaatii, että pankit ja viranomaiset ottavat asiassa selvästi nykyistä tiukemman otteen.

– Pankkihuijaukset ovat nousseet nopeasti merkittäväksi taloudelliseksi ongelmaksi. Kysymys on myös luottamuksesta. Monet tavalliset suomalaiset ovat menettäneet tuhansia tai jopa kymmeniä tuhansia euroja, pahimmillaan elinikäiset säästönsä. Näin ei voi jatkua. Ihmisten rahat on saatava turvaan, Kaikkonen sanoo.
- Jos pankkien nykyiset järjestelmät eivät pysty estämään huijauksia, seurauksia ei voi jättää yksin asiakkaiden harteille. Lainsäädäntöä ja sääntelyä on tarpeen kiristää, jotta pankkien velvollisuudet ovat selkeitä. Lisäksi yhteistyötä viranomaisten ja pankkien välillä on vahvistettava.
– Peräänkuulutan pankeilta myös ripeitä omia toimia tilanteen korjaamiseksi. Pankkien on kannettava suurempi vastuu huijausten estämisestä ja tarjottava asiakkaille paremmat työkalut suojautua, Kaikkonen painottaa.
– Pankit pitää velvoittaa korvaamaan huijauksissa menetetyt varat silloin, kun järjestelmät ja valvonta eivät toimi riittävällä tavalla. Vain niin saadaan pankeille todellinen kannustin kehittää järjestelmiään. Kansalaisia ei saa jättää yksin tämän ongelman kanssa, Kaikkonen sanoo.
Yhteyshenkilöt
Antti KaikkonenKeskustan puheenjohtaja, kansanedustaja
antti.kaikkonen@eduskunta.fiTietoja julkaisijasta
Keskusta. Rohkeutta. Ratkaisuja. Keskusta on yli 110-vuotias kansanliike, joka rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Keskusta r.p.
Musta päivä Suomelle – Keskustan Kaikkonen: “Hukka perii - johtopäätösten aika”25.11.2025 16:39:22 EET | Tiedote
Tiistaista muodostui synkkä päivä Suomen taloudelle. Uusimmat tiedot kertovat työttömyyden pahentumisesta jo ennestään vaikeassa taloustilanteessa. Työttömyys on nyt korkeimmillaan 15 vuoteen, ja samaan aikaan Euroopan unioni on ilmoittanut Suomen joutuvan liiallisen alijäämän menettelyyn. Velka ei ole hallinnassa, ja Suomen luottoluokitusta laskettiin jo kesällä.
Keskustan puoluevaltuusto: Lapsiperheköyhyyden torjunta on investointi Suomen tulevaisuuteen24.11.2025 11:10:41 EET | Tiedote
Lapsiperheköyhyyden torjuminen ja syntyvyyden tukeminen ovat paitsi inhimillisiä velvollisuuksia, myös kriittisiä investointeja Suomen talouden ja hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuteen.
Keskustan puoluevaltuusto: Hallitus on jättänyt sosiaali- ja terveyspalvelut heitteille – näin ei voi jatkua24.11.2025 11:08:00 EET | Tiedote
Keskusta esittää, että hallitus kokoaa parlamentaarisen työryhmän etsimään ratkaisuja hyvinvointialueiden tilanteen korjaamiseksi.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kurvisen puhe puoluevaltuustossa22.11.2025 11:21:20 EET | Tiedote
Keskusta pyrkii ykköspuolueeksi. Vain siltä pallilta Suomen suunta muutetaan. Tulevissa vaaleissa onkin kyse myös siitä, kuka Suomea johtaa.
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen puhe puoluevaltuustossa22.11.2025 10:38:30 EET | Tiedote
Suomi ei nouse vain leikkaamalla ja veroja korottamalla. Onneksi on parempi vaihtoehto. Suomi nousee, kun laitamme tavalliset, työtä tekevät suomalaiset etusijalle ja saamme ihmisille töitä. Se on Keskustan vaihtoehto.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme