Työttömyysasteen trendi kohosi 10 prosenttiin
23.9.2025 08:02:38 EEST | Tilastokeskus | Tiedote
15–74-vuotiaiden työttömyysasteen trendiluku nousi elokuussa 10,0 %:iin. Työllisiä oli samassa ikäryhmässä 23 000 vähemmän kuin vuosi sitten ja työttömiä taas 53 000 enemmän.
”Yhtä korkeaa työttömyysastetta ei löydy työvoimatutkimuksen nykyisestä, vuodesta 2009 alkavasta trendisarjasta”, kertoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Joanna Viinikka.
”Työttömyysasteen trendi on ollut nousussa keväästä 2023 lähtien. Miesten joukossa nousu alkoi jo vuotta aiemmin”, Viinikka lisää.
Kausitasoittamaton työttömyysaste, eli työttömien osuus työvoimasta, oli elokuussa 9,3 %, kun se vuotta aiemmin oli 7,5 %, selviää työvoimatutkimuksen tiedoista. Jos katsotaan vastaavaa tietoa aiempien vuosien elokuilta, työttömyysaste on viimeksi ollut korkeampi elokuussa 1998 – tuolloin 10,2 %. Luku ei kuitenkaan ole täysin vertailukelpoinen tilaston tuoreimpien tietojen kanssa, sillä työvoimatutkimuksen menetelmä, tietosisältö ja tiedonkeruu ovat sittemmin uudistuneet.
20–64-vuotiaiden työllisyysasteen trendiluku oli elokuussa 75,7 %.
Trendilukujen kehitystä tulkitessa on hyvä huomioida, että trendi muuttuu yleensä jonkin verran, kun seuraavan kuukauden tiedot tulevat mukaan aikasarjaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Joanna ViinikkaYliaktuaari
Puh:0295 513 796joanna.viinikka@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Syntyvyyden elpyminen jatkui alkuvuonna23.7.2026 08:02:13 EEST | Tiedote
Syntyvyyden myönteinen kehitys jatkui tammi-kesäkuussa 2026. Muuttovoitto ulkomailta ylläpiti väestönkasvua.
Työttömyyden kasvu hidastui kesäkuussa21.7.2026 08:02:22 EEST | Tiedote
15–74-vuotiaita työllisiä oli kesäkuussa 15 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin ja työttömiä 3 000 enemmän. Työttömien määrän kasvu hidastui edellisistä kuukausista.
Näin yksiöiden vuokrat ovat muuttuneet opiskelijakaupungeissa – ääripäät löytyvät Lappeenrannasta ja Vaasasta16.7.2026 08:01:02 EEST | Tiedote
Elokuussa yliopistokaupunkeihin kohdistuu uusien opiskelijoiden muuttoaalto. Yksiötä etsivälle Helsinki on edelleen kallein vaihtoehto, kun taas vuokrien nousu on ollut suurinta Vaasassa.
Kesänvietto voi käydä kukkarolle: Majoitus, virvoitusjuomat ja etenkin naudanliha kallistuivat kesäkuussa14.7.2026 08:02:50 EEST | Tiedote
Jos kesän lempiasioihin kuuluvat matkailu, uudet perunat ja lihan grillaaminen, sesonki voi tänä vuonna koitua kalliimmaksi.
Rakentamisen liikevaihto vahvassa kasvussa10.7.2026 08:01:16 EEST | Tiedote
Rakentamisen liikevaihdon kasvu jatkui toukokuussa. Alan työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi ennakkotiedon mukaan 9,9 % viime vuoden toukokuuhun verrattuna. Samaan aikaan myynnin määrä, josta hintojen muutosten vaikutus on poistettu, kasvoi 9,3 %.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme