Uudet kemiallisen rikostutkimuksen menetelmät parantavat taisteluaineiden käytön jäljittämistä ja auttavat standardoinnissa
23.9.2025 07:52:17 EEST | Helsingin yliopisto | Tiedote
Kemikaali muuttuu aseeksi, kun sitä käytetään tahallisesti yksittäistä ihmistä tai ihmisryhmää kohtaan tarkoituksena tuottaa vahinkoa. Vaikka käytetystä aineesta olisi vain pieni näyte, voidaan kemiallisen rikosteknisen tutkimuksen avulla päästä tekijän jäljille.

Solja Säde kehitti Helsingin yliopistossa, kemiallisen aseen kieltosopimuksen instituutti VERIFINissä tekemässään väitöstutkimuksessa kemiallisen rikosteknisen tutkimuksen menetelmiä.
- Tavoitteena oli edistää alan menetelmäkehitystä yleisesti, sekä auttaa menetelmien standardoinnissa, hän kertoo.
Kemiallisten aseiden käyttö ja kehitys kiellettiin kemiallisten aseiden kieltosopimuksella (CWC) vuonna 1997. Kieltosopimusta valvomaan perustettiin kansainvälinen järjestö, Kemiallisten aseiden kieltojärjestö (OPCW).
Tästä huolimatta kemiallisia taisteluaineita on käytetty, mm. Syyriassa 2013-2018, Kim Jong-namin murhassa 2017, Skripalien myrkytyksessä 2018 sekä Navalnyin myrkytyksessä 2020.
Tämän lisäksi mellakantorjunta-aineita on käytetty Ukrainassa 2024-2025, epäilyjen mukaan Venäjän toimesta, vaikka niiden käyttö on kieltosopimuksen vastaista.
- Näiden tapahtumien vuoksi on erittäin tärkeää kehittää kemiallisen rikosteknisen tutkimuksen menetelmiä, jotta kemiallisten taisteluaineiden käyttöön syyllistyneet tahot saadaan määritettyä, sanoo Solja Säde.
Yhtenäiset standardit
- Rikostutkimus voi edetä analysoimalla kemiallisen näytteen sivutuotteita, epäpuhtauksia, hajoamistuotteita ja yhdisteiden isotooppisuhteita, kertoo Säde.
Tutkittavaksi tuleva näyte voi tilanteesta riippuen tarkoittaa hyvin erilaisia asioita. Joskus se on maata, kasveja tai iholta otettu pyyhkäisy. Itse analyysia varten tarvitaan vain pieni määrä kemiallista taisteluainetta, mutta tärkeää on, että näyte on koko kuljetusmatkan rikospaikalta laboratorioon hyvin pakattuna, että se pysyy kunnossa ja on turvallinen kuljettaa.
Näytteiden analysointiin käytettäviä menetelmiä ovat mm. kaasukromatografia-massaspektrometria sekä nestekromatografia-massaspektrometria ja ne ovat käytössä VERIFINissä, joka kuuluu Kemiallisten aseiden kieltojärjestön (OPCW) laboratorioverkostoon.
Tositilanteessa näyte tutkitaan samanaikaisesti useassa verkostoon kuuluvassa laboratoriossa. Tulosten uskottavuuden kannalta on tärkeää, että laboratoriot toimivat itsenäisesti ja toisistaan riippumatta mutta päätyvät silti samaan tulokseen.
Solja Säde edisti menetelmien standardisointia. Sillä tähdätään tulosten vertailukelpoisuuteen eri laboratorioissa, jotta tulokset voisivat olla oikeudessa päteviä.
Aineen alkuperä löytyy
Väitöstutkimuksen osana kehitettiin menetelmää, jolla voidaan löytää yhteys kemiallisen taisteluaineen ja sen valmistuksessa käytetyn aineen alkuperän välillä. Menetelmässä yhdisteitä tuotettiin eri valmistajilta ostetuilla kaupallisilla kemikaaleilla, jotka toimivat lähtöaineina. Epäpuhtauksien profiloinnin sekä tilastollisten monimuuttujamenetelmien avulla pystyttiin löytämään yhteys tietyn tuotteen ja sen lähtöaineiden valmistajien välillä.
Tällä menetelmällä voidaan saada lisää tutkinnallisesti tärkeää informaatiota mahdollisesta iskussa käytetystä kemiallisesta taisteluaineesta.
Työkalu laadunvalvontaan
Väitöstutkimuksessa edistettiin myös tulosten vertailukelpoisuutta eri laboratorioissa ja eri menetelmien välillä.
Tutkimuksessa kehitettiin laadunvarmistusnäyte, joka takaa kaasukromatografia-massaspektrometrialaitteiden optimaalisen toiminnan erityisesti kemialliseen rikostekniseen tutkimukseen. Laadunvarmistusnäyte sisältää yhdisteitä, jotka indikoivat laitteen toimintakunnon tasoa. Siinä on monia eri yhdisteitä eri pitoisuuksilla eli enemmän tai vähemmän laimennettuina.
Näytettä käytettiin myös tulosten vertailussa. Siinä oli mukana 11 laboratoriota ympäri maailmaa.
Tilastollisten luokittelumenetelmien vertailu
Väitöskirja koostuu kolmesta artikkelista, joista tuorein julkaistaan pian: Comparison of statistical multivariate analysis methods for chemical forensics profiling of a carbamate chemical warfare agent precursor. In review.
Siinä tutkijat vertailivat kemiallisessa rikosteknisessä tutkimuksessa laajasti käytettyjä tilastollisia luokittelumenetelmiä. Niiden luotettavuus on tärkeää, jotta voidaan taata tulosten vertailtavuus eri menetelmien ja laboratorioiden välillä.
Väitöstilaisuus 26.9.2025
Solja Säde väittelee 26.9.2025 kello 13 Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Chemical forensics analysis of chemical warfare agents - Development of methods and efforts towards standardisation". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Kielikeskus, Juhlasali, Fabianinkatu 26. Linkki tapahtumakalenteriin:
Vastaväittäjänä on Principal Advisor, PhD Christopher Timperley, Defence Science and Technology Laboratory, UK, ja kustoksena on Hanna Hakulinen.
Solja Säteen väitöskirja Chemical forensics analysis of chemical warfare agents Development of methods and efforts towards standardization on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa Heldassa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiRiitta-Leena InkiViestinnän asiantuntija
Puh:+358 50 448 5770riitta-leena.inki@helsinki.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Se sijoittuu kansainvälisissä yliopistovertailuissa maailman sadan parhaan yliopiston joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Helsingin yliopisto: Maksullinen tutkinto avoimessa korkeakoulussa ei auta ratkaisemaan koulutustason noston haastetta22.5.2026 12:23:27 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston rehtori ja hallitus pitävät korkeakoulutettujen määrän ja osaamistason nostamista välttämättömänä tavoitteena. Hallituksen esittämä malli maksullisista tutkinnoista avoimessa korkeakouluopetuksessa ei kuitenkaan ole oikea keino tavoitteen saavuttamiseen. Nuorten tutkintokoulutusten säilyttäminen saavutettavana ja maksuttomana on tärkeä osa suomalaista demokratiaa ja yhdenvertaisuutta. Helsingin, Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopistot ovatkin hankkeen ohjausryhmässä esittäneet osaamistason nostoon vaihtoehdoksi maksullisia lyhyttutkintoja.
Ruokahävikki voi olla myös valinta21.5.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Ruokahävikki ei synny vain tietämättömyydestä tai huolimattomuudesta, vaan se voi olla myös valinta ajankäytön ja kustannusten näkökulmasta. Helsingin yliopiston tutkimus osoittaa, miksi ruokahävikki ei vähene, vaikka halua olisikin.
Miten ymmärtää kärsimystä vaikeina aikoina? Tervetuloa keskustelutilaisuuteen Tiedekulmassa 3.6.20.5.2026 10:11:00 EEST | Tiedote
Vaikeat ajat koettelevat uskoa tulevaisuuteen. Erityisesti nuorten kasvavat toivottomuuden kokemukset osoittavat, kuinka tärkeää on löytää kannattelevia ja merkityksellisiä näkökulmia kärsimyksen keskellä. Mutta miten kärsimyksestä voidaan puhua tavalla, joka ei vähättele, mitätöi tai oikeuta sitä osana jotakin suurempaa hyvää?
Kutsu: Uusien professorien juhlaluennot 27.5.202619.5.2026 08:00:00 EEST | Kutsu
Helsingin yliopiston uudet professorit kertovat tieteenalojensa tuoreista tutkimustuloksista keskiviikkona 27.5. klo 14.30–16.30 yliopiston päärakennuksessa, os. Fabianinkatu 33. Juhlaluentoja on mahdollista seurata myös suoratoistona.
Tutkimus tuo toivoa – tiedettä potilaan parhaaksi 4.6.18.5.2026 14:58:58 EEST | Kutsu
Tervetuloa viettämään Toivon päivää 4.6. ja kuulemaan, kuinka suomalaista huippututkimusta viedään käytäntöön potilaiden parhaaksi. Neljä Meilahden kampuksen tutkijaa kertoo tarinansa siitä, kuinka tutkimus ja potilaiden kohtaaminen kulkevat käsi kädessä – ja tuovat ihmisille toivoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


