Oulu2026 julkistaa lisää Vuosi vaihtuu -show’n esiintyjiä
23.9.2025 08:29:41 EEST | Oulun kulttuurisäätiö, Oulu2026 | Tiedote
BESS, Mieskuoro Huutajat, Marko Keränen, Oulu Sinfonian jousikvartetti sekä Tanssikeskus Citydance täydentävät kulttuuripääkaupunkivuoden starttaavan show’n esiintyjäkaartia.

Oulu2026:n Vuosi vaihtuu -show käynnistää Oulun juhlavuoden Euroopan kulttuuripääkaupunkina tarjoten uudenvuodenaattona ajankohtaista popkulttuuria sekä monipuolisia viihde-elämyksiä. Tapahtuma muuntaa Ouluhallin myös valtakunnallisen tv-tuotannon areenaksi: viihdeshow nähdään suorana Ylen kanavilla.
Jo aiemmin julkistettujen artistien KUUMAAn, pehmoainon, Ege Zulun, Suvi Teräsniskan ja Goldielocksin lisäksi Vuosi vaihtuu -show’ssa nähdään myös nelinkertainen Emma-voittaja ja striimausennätyksiä lyönyt BESS.
Popmusiikin edustajien lisäksi show’n esiintyjäkaartiin kuuluvat kansainvälisesti tunnettu Mieskuoro Huutajat, televisiostakin tuttu tanssija Marko Keränen sekä Oulu Sinfonian jousikvartetti. Tanssikeskus Citydancen DANCESHOW on puolestaan elämyksellinen tanssiesitys, jonka koreografina toimii tanssin areenoilla ja huippuartistien kiertueilla menestystä niittänyt Lotta Kyllönen-Jämsä. Tapahtumailta alkaa DJ Kaasin setillä.
Yllätyksellisen show’n kokonaisuudesta vastaavat viihdespektaakkelien huippuammattilaiset muun muassa UMK-finaalin tuottajana tunnetun Elias Koskimiehen johdolla. Visuaalisena johtajana toimii euroviisuesitysten suunnittelijakonkari Ari Levelä. Viimeinen esiintyjäjulkistus on luvassa 11. marraskuuta.
Yleisölle osallistavia kokemuksia, alaikäisille valvottu kulku
Noin 80-minuuttinen myöhäiseen iltaan ajoittuva show on ikärajaton. Permannolla on rajattu anniskelualue (K18).
Nuori yleisö on huomioitu tapahtuman järjestelyissä yhteistyössä Nuorten Ystävät ry:n kanssa, joka mahdollistaa alaikäisille valvotun reitin saapua ja poistua tapahtumasta. Tapahtumaan saapuville nuorille on järjestetty oma jättö- ja noutopaikka, josta liikenteenohjaajat ja opasteet ohjaavat kulkua Ouluhalliin.
Yleisö voi viimeistellä tapahtumalookinsa OSAOn hius- ja kauneudenhoito- sekä puutarha-alan opiskelijoiden toteuttamilla hiuskukkasomisteilla ja kasvoglittereillä. Show’n esiintyjien kampaukset ja meikit toteuttavat puolestaan Salon Virhon kokeneet ammattilaiset. Katsojat saavat myös ranteisiinsa Nordean tarjoamat led-rannekkeet, joiden avulla jokainen pääsee osallistumaan konkreettisesti tapahtuman vaikuttavaan visuaaliseen toteutukseen ja tunnelman luomiseen.
Illan maksuttoman narikan juhlakansalle tarjoaa Osuuskauppa Arina. Liput saatavilla Lippu.fi-myyntikanavista. Lipun hinta on 59,90 €. Lipun hintaan lisätään lippu.fi -tilausmaksut (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sandy KantolaVastaava tuottaja, Oulu2026
Puh:040 624 8362sandy.kantola@oulu2026.euLinkit
Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki
Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026. Kulttuuripääkaupunkivuosi yltää 39 kumppanikuntaan pohjoisessa Suomessa. Tavoitteena on pysyvä kulttuuri-ilmastonmuutos. Kulttuuri-ilmastonmuutos merkitsee pysyvästi rikkaampaa kulttuurielämää ja muutosta alueelle. Kulttuuri-ilmastonmuutos yhdistää kulttuuria, taidetta ja teknologiaa yllättävälläkin tavalla, luo kohtaamisia ja synnyttää vuorovaikutusta.
Oulu2026 tarjoaa innostavaa, kestävää ja eurooppalaista sisältöä jo ennen vuotta 2026, jolloin kattava kulttuuripääkaupunkivuosi huipentuu. Toiminnasta vastaa Oulun kulttuurisäätiö sr. Oulu2026:n pääyhteistyökumppanit ovat Pohjolan OP ja Kaleva Media.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun kulttuurisäätiö, Oulu2026
Ouluun uusi kansainvälinen taiteen ja teknologian festivaali22.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Marraskuussa järjestettävän Lumo Art & Tech -festivaalin ohjelma on nyt julkaistu. Festivaali kokoaa yhteen taiteilijoita, tutkijoita ja asiantuntijoita, ja ohjelmaa järjestetään useissa tapahtumapaikoissa eri puolilla Oulua. Festivaali on osa Oulu2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaa.
Makuseikkailu kutsuu keskiviikosta lauantaihin – kiikarissa kävijäennätys21.9.2026 08:35:44 EEST | Tiedote
Oulun seudun ruokakulttuuria esille nostava Makuseikkailu järjestetään 23.–26. syyskuuta. Kisaa herkullisimmasta maisteluannoksesta käy 23 ravintolaa ja kahvilaa. Niissä on suunniteltu tapahtumaa varten 5 ja 7 euron hintaisia annoksia, yhteensä 35 annosta.
Kuuttaren puutarha -installaatio tuo Oulun keskustan alle virtuaalisen kasvien maailman 18.9.14.9.2026 08:18:24 EEST | Tiedote
Tanskalaistaiteilija Jakob Kudsk Steensenin installaatio muuttaa osan Oulun Kivisydän-pysäköintihallista virtuaaliseksi maailmaksi 18. syyskuuta alkaen.
MEDIAKUTSU: Miltä Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi näyttää juuri nyt ja mitä loppuvuodelta vielä kannattaa odottaa?8.9.2026 09:10:00 EEST | Kutsu
Kutsumme median Oulu2026:n ajankohtaiskatsaukseen, jossa puretaan alkuvuoden kokemuksia ja lukuja sekä kurkistetaan loppuvuoden kiinnostavimpiin tapahtumiin.
Festivaali tuo kerrostalon korkuisen, 18 tonnia painavan, Pegasus-hevosen Oulun kaduille - Suomen ja Pohjoismaiden ensi-ilta7.9.2026 08:46:47 EEST | Tiedote
Planète Vapeurin -katutaideryhmän 18 tonnia painava, kerrostalon korkuinen Pegasus-hevonen nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa ja Pohjoismaissa. Musiikkia, mytologiaa, tarinankerrontaa ja katutaidetta yhdistävä monitaiteinen esitys huipentaa The Irish Festival of Oulun kansainvälisen Cultural Kaleidoscopes -katufestivaalin Oulussa 25.–26. syyskuuta 2026. Tapahtuma on osa Euroopan kulttuuripääkaupungin Oulu2026-ohjelmaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme