Sivistysvaliokunnan sd-edustajat: Hallituksen leikkaukset uhkaavat kotimaisen elokuvan tulevaisuutta

23.9.2025 10:57:15 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

Budjettiriihessä hallitus ilmoitti, että yritystukien leikkauksista 5,5 miljoonaa euroa kohdistuu opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan yritystukiin. Suomen elokuvasäätiön kautta kotimaiseen elokuvatuotantoon ohjattavat varat eivät kuitenkaan ole yritystukia, vaan investointeja kulttuuriin ja työllisyyteen.

Sivistysvaliokunnan sd-edustajat, kuvat: Jukka-Pekka Flander/SDP
Sivistysvaliokunnan sd-edustajat, kuvat: Jukka-Pekka Flander/SDP

”Leikkaukset romuttavat kulttuuripolitiikan logiikan. Kyse ei ole vain elokuvista, vaan koko av-alan työllisyydestä, alan kansainvälisestä kilpailukyvystä ja investoinneista Suomeen. Jokainen leikattu euro vähentää kasvua ja vie työpaikkoja," sanoo Tuula Haatainen.

Kevään kehysriihessä hallitus päätti jo 2,4 miljoonan euron leikkauksista kulttuurin ja taiteen valtionavustuksiin. Uuden leikkauksen myötä kulttuurileikkaukset ylittävät 10 miljoonaa euroa. Jo edellisessä budjetissa Orpon hallitus leikkasi kulttuuribudjetista lähes 23 miljoonaa euroa.

" Leikkauspäätöstä ei voi mitenkään perustella tukevan talouskasvua: jokainen elokuvasäätiön kautta myönnetty euro palautuu valtion kassaan parhaimmillaan kaksinkertaisena. Samaan aikaan verotulot vähenevät ja ulkomaiset sisällöt valtaavat markkinat, kyse on siis myös huonosta talouspolitiikasta," sanoo Eeva-Johanna Eloranta.

Kotimaiset elokuvat ja sarjat ovat yksi suosituimmista kulttuurimuodoista Suomessa. Ne ovat olennainen osa suomalaista identiteettiä ja kansainvälistä maakuvaa sekä helposti kaikkien saavutettavissa.

" Kotimaisten ensi-iltojen määrä tulee pahimmillaan romahtamaan noin puoleen nykyisestä. Kun hallitus vie resursseja pois kotimaiselta elokuvalta, se kaventaa kulttuurista kirjoa ja heikentää yhteistä identiteettiämme. Suomalainen tarinankerronta on ollut vahvuus, josta kansalaiset ovat olleet ylpeitä. Sen heikentäminen on isku meidän yhteiselle kulttuuriperinnöllemme," toteaa Pia Hiltunen.

Vaikutukset näkyvät erityisen voimakkaasti maakunnissa. Elokuvasäätiön arvion mukaan siltä leikataan jopa seitsemän miljoonaa euroa, mikä on kolmannes kaikista sen tuista. Varsinkin pienten paikkakuntien elokuvateatterit ovat riippuvaisia kotimaisista ensi-illoista. Maaseudulla ne keräävät jopa yli 70 prosenttia kaikista elokuvakatsojista.

"Jos kotimaisia ensi-iltoja ei tule, ei ole lipputulojakaan. Se tarkoittaa, että jopa 50 pientä elokuvateatteria voi joutua sulkemaan ovensa lähivuosina. Tämä merkitsee työpaikkojen katoamista ja kulttuuritarjonnan kaventumista alueilla, joissa tarjonta on muutenkin niukkaa," päättää Nasima Razmyar.

Yhteyshenkilöt

Tuula HaatainenKansanedustaja, sivistysvaliokunnan puheenjohtaja

Puh:09 432 3026

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Haatainen: Naisten oikeudet eivät saa olla kompromissien kohde – hallituksen ei pidä ottaa takapakkia aborttioikeudessa21.9.2026 09:53:30 EEST | Tiedote

Yle Svenska uutisoi tänään, että hallituksen uudet terveydenhuollon asiakasmaksut koskevat myös abortteja. Noin 257 euron maksu koskisi omasta pyynnöstä tehtäviä abortteja, kun taas lääketieteellisistä syistä tehtävät abortit olisivat maksuttomina. Uusi maksu uhkaa moninkertaistaa raskauden keskeytyksen hinnan ja vaikeuttaa niiden tekemistä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye