Keskuskauppakamari: Puhtaiden investointien verohyvitys myös pienille ja keskisuurille yrityksille
Keskuskauppakamari esittää, että investointihyvityksen 50 miljoonan euron vähimmäiskokorajaa alennettaisiin, jotta tuki olisi kaikkien yritysten saatavilla. Tavoitteena tulisi olla puhtaiden innovaatioiden ja kestävän kasvun edistäminen laajasti koko yrityskentässä.

”Verohyvitys on tehokas kannustin investoinneille, jotka vähentävät päästöjä merkittävästi. Tällä hetkellä tuki edellyttää esimerkiksi 40 prosentin päästövähennystä sähköistämisen tai vedyn avulla, tai energiankulutuksen vähentämistä viidenneksellä. Nämä ehdot tulisi ulottaa myös pieniin ja keskisuuriin yrityksiin”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala.
Olemassa olevan teollisuuden lisäksi verohyvitys kohdistuu strategisesti tärkeisiin uusinvestointeihin, kuten akku- ja vetyteknologiaan, uusiutuviin polttoaineisiin, energiavarastoihin sekä kriittisten raaka-aineiden jalostukseen ja kierrätykseen. Tulevaisuudessa mukaan tulee myös hiilidioksidin talteenotto.
Verohyvitys on julkisen talouden kannalta kestävä vastaus tukikilpailuun
Keskustelu verohyvityksestä on ollut vilkasta. Kyseessä on merkittävä investointikannustin ja ilmastotoimi, joka tulisi ulottaa myös pienemmille yrityksille.
”Suomi kilpailee puhtaista investoinneista globaalisti. EU-maat ovat jo ottaneet käyttöön 160 miljardin euron edestä tukia vuosina 2023–2024. Valtiontukipoikkeukset ovat jatkumassa 2030 asti, joten investointihyvityksen jatkaminen on perusteltua”, Viitala toteaa.
Verohyvitys on julkisen talouden kannalta vastuullinen väline, sillä riskin kantavat yritykset. Verotulomenetyksiä tulee vain, jos investointi toteutuu ja osoittautuu kannattavaksi, ja vaikutus jakautuu useille vuosille. Samalla investoinnit tuovat talouteen kaivattua kasvua. Suomi tarvitsee ennakoitavan ja vakaan toimintaympäristön sekä oikein kohdennetut tukivälineet kaikille yrityksille.
”Tämä on edellytys sille, että Suomi voi houkutella ja kotiuttaa investointeja, jotka vievät kohti hiilineutraalia tulevaisuutta”, Viitala toteaa.
Tällä hetkellä investointiverohyvitys koskee vain yli 50 miljoonan euron investointeja, joka käytännössä rajaa tuen pk-yritysten ulottumattomiin. Muissa EU-maissa vastaavia kynnysrajoja ei ole asetettu.
Keskuskauppakamarin Suuri Veropäivä järjestetään keskiviikkona 24.9. klo 9.00-17.00 Finlandia-talolla.
Yhteyshenkilöt
Tomi ViitalaJohtava veroasiantuntija
Puh:045 7731 2025tomi.viitala@chamber.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: YK:n ilmastokokous COP30 ratkaisevalla viikolla – valtioiden tulee kiristää ilmastositoumuksiaan17.11.2025 13:21:29 EET | Tiedote
YK:n COP30-ilmastokokouksen toisella viikolla Brasilian Belémissä huomio on kohdistunut valtioiden päivitettyihin ilmastositoumuksiin ja ilmastonmuutokseen sopeutumiseen. Keskuskauppakamari seuraa neuvotteluita ja osallistuu Suomen maapaviljongin toteutukseen vahvistaakseen suomalaisen elinkeinoelämän ääntä kansainvälisessä ilmastokeskustelussa.
Greenstep palkittiin vuoden kasvuyrityksenä – Keskuskauppakamarin uusi kasvupalkinto jaettiin Lahden Kasvu Summitissa12.11.2025 16:47:02 EET | Tiedote
Keskuskauppakamari on myöntänyt ensimmäistä kertaa jaettavan kasvupalkinnon konsulttitalo Greenstepille. Yritys on onnistunut viemään kansainvälistymisstrategiansa käytäntöön poikkeuksellisen kestävällä tavalla.
Keskuskauppakamari: Työvoiman hyväksikäyttö vääristää kilpailua – ulkomaalaisten työntekijöiden asemaa vahvistettava11.11.2025 13:00:00 EET | Tiedote
Keskuskauppakamari tukee työntekijöiden hyväksikäytön kriminalisointia. Keväällä eduskuntaan saapuva lakiesitys on merkittävä askel kohti reilumpaa työelämää. Keskuskauppakamarin johtavan asiantuntijan Suvi Pulkkisen mukaan kriminalisointi on tärkeää sekä oikeusturvan että reilun kilpailun näkökulmasta.
Eurooppalainen yrityskysely: Yritysten suhdannenäkymät parantuneet – Suomi keskitasoa odotusten suhteen11.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Eurooppalaiset yritykset arvioivat suhdannetilanteen paranevan ensi vuonna, mutta odotukset ovat edelleen keskimääräisen tason alapuolella. Erityisesti yrityksiä huolettavat työvoimakustannukset sekä byrokratia. Tiedot käyvät ilmi Euroopan kauppakamarien kattojärjestön Eurochambresin syys–lokakuussa toteuttamasta laajasta kyselystä, johon osallistui yrityksiä 28 eri maasta. Suomalaiset yritykset uskovat suhdanteen kääntyvän paremmaksi ensi vuonna, mutta odotukset ovat jonkin verran maltillisempia kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.
Keskuskauppakamari: Lukuvuosimaksut tuovat selkeyttä ja oikeudenmukaisuutta koulutusjärjestelmään10.11.2025 06:55:00 EET | Tiedote
Keskuskauppakamari pitää hallituksen esitystä lukuvuosimaksujen käyttöönotosta EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille ammatillisessa ja lukiokoulutuksessa perusteltuna ja tarpeellisena. Maksut selkeyttävät nykyjärjestelmää ja tekevät siitä oikeudenmukaisen. Toisaalta oppisopimuskoulutus on tärkeää pitää maksujen ulkopuolella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme