Andersson eduskunnan talousarviokeskustelussa: Suomalaiset ansaitsevat enemmän yhteistyötä, vähemmän keskinäistä kinastelua ja öyhöttämistä
23.9.2025 16:05:52 EEST | Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p. | Tiedote
Eduskunnan täysistunnossa keskusteltiin hallituksen talousarvioesityksestä vuodelle 2026. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron piti ryhmän puheenjohtaja Otto Andersson.

Andersson korostaa, että Suomen on saatava talouskasvu käyntiin. Tarvitsemme lisää työpaikkoja, menestyvämpiä yrityksiä ja uusia investointeja. Vain siten voimme turvata hyvinvoinnin ja tulevaisuuden palvelut. RKP pitää hallituksen panostuksia tutkimukseen, kehitykseen ja kilpailukykyyn tervetulleina.
— Siksi on välttämätöntä, että hallitus pitää kiinni kevään puoliväliriihen voimakkaista kasvutoimenpiteistä. Työn ja yrittämisen verotusta kevennetään. Parannamme työnteon kannattavuutta ja yritysten toimintaedellytyksiä. Samalla hallitus nostaa tutkimus- ja kehittämisrahoituksen historialliselle tasolle. TKI-panostukset yhdessä paikallisen sopimisen edellytysten parantamisen kanssa ovat tehokkaimmat keinot tuottavuuden nostamiseksi Suomessa, Andersson sanoo.
Andersson tuo esiin teollisuuden vihreän siirtymän kasvun avaintekijänä. Suuria hankkeita on vireillä pitkin Suomen rannikkoa, jotka on nyt saatava maaliin.
—Teollisuuden vihreä siirtymä on talouskasvun suurin potentiaali ja siksi vihreän siirtymän investointien verokannustinta jatketaan. Panostukset vihreään siirtymään ovat myös tehokkaimpia keinoja päästöjen vähentämiseksi, Andersson sanoo.
Andersson huomauttaa, että työllisyystilanne on vakava ja siksi on tärkeää panostaa nyt nuorten työllistymiseen.
— Sen takia hallitus panostaa nyt erityisesti nuoriin esittämällä 30 miljoonaa euroa nuorten työllistämisseteliin, jolla kannustetaan yrityksiä palkkaamaan puoleksi vuodeksi erityisesti niitä nuoria, joilla ei ole juurikaan työkokemusta, Andersson sanoo.
Puheessaan Andersson toteaa, että talouden sopeuttaminen ei ole koskaan helppoa, varsinkaan kun talous on jo sopeutettu paljon. Suomen talous ei kuitenkaan ole kasvanut 18 vuoteen, ja siksi hallituksen oli budjettiriihessä tehtävä uusia sopeutustoimia.
— RKP:ssä olemme tyytyväisiä siihen, että budjettiriihen yhteydessä ei sovittu uusista leikkauksista koulutukseen, kuntien valtionosuuksiin, sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoitukseen, että pakolaiskiintiö pysyy nykyisellä tasollaan eikä merenkulun tuesta leikata. Täysin keskeistä on myös, että uusi sopeutus ei sisällä leikkauksia hyvinvointialueiden rahoitukseen, Andersson sanoo.
Puheessaan Andersson tuo esiin budjettiesityksen myönteiset panostukset.
— Äitiyspakkauksen arvo nousee vihdoin monen vuoden jälkeen. Opiskelijoiden ateriatukea vahvistetaan. Naisiin kohdistuva väkivalta on suuri yhteiskunnallinen ongelma, joten lisäämme turvakotipaikkojen määrää. Pienituloiset ja keskituloiset saavat verohuojennuksia. Korkein marginaalivero laskee, samoin kuin yhteisöverokin. Nykyisessä turvallisuustilanteessa on tärkeää, että panostamme myös puolustukseen, Andersson sanoo.
Lopuksi Andersson korostaa, kuinka tärkeää on tunnistaa, että taloudessa on myös kyse psykologiasta. On ratkaisevan tärkeää, miten hallitus ja kansanedustajat eduskunnassa puhuvat tulevaisuudesta, kasvusta ja Suomesta sijoituskohteena.
— Elinkeinoelämältä ja yrittäjäkentältä tulee nyt vahva viesti siitä, että hyvin polarisoituneen poliittisen keskustelun sijaan ja uhkakuvilla maalailun sijaan meidän tulisi jatkossa yhdessä jatkaa vahvaa kasvupolitiikka ja ratkoa työllisyyden ongelmia. Suomalaiset ansaitsevat enemmän yhteistyötä, vähemmän keskinäistä kinastelua ja öyhöttämistä.
— On tärkeää, että tulevaisuudessa näkyisi muutakin kuin pelkkiä uusia kustannuksia ja sopeutuksia. Meidän tulee jatkaa entistä vahvemman, turvallisemman ja kilpailukykyisemmän Suomen rakentamista yhdessä, Andersson päättää.
Yhteyshenkilöt
Otto AnderssonRKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Puh:050 363 3112otto.andersson@riksdagen.fiMuut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.
Wickström: Finland behöver en minister med ansvar för psykisk hälsa i nästa regering22.9.2026 10:45:30 EEST | Pressmeddelande
SFP:s riksdagsledamot och styrelsens andra viceordförande i Västra Nylands välfärdsområde, Henrik Wickström, anser att nästa regering bör ha en minister med ansvar för arbetet med att främja psykisk hälsa.
Wickström: Suomi tarvitsee mielenterveydestä vastaavan ministerin seuraavaan hallitukseen22.9.2026 10:45:30 EEST | Tiedote
RKP:n kansanedustaja ja Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen hallituksen toinen varapuheenjohtaja Henrik Wickström katsoo, että seuraavassa hallituksessa tulisi olla ministeri, jonka vastuulla on mielenterveyden edistäminen.
Heidi Eriksson utses till ny specialmedarbetare för Anna-Maja Henriksson18.9.2026 17:32:58 EEST | Pressmeddelande
PM Heidi Eriksson har utsetts till specialmedarbetare i Europaparlamentariker Anna-Maja Henrikssons stab.
Wickström: Äldre behöver en digigaranti – ingen ska lämnas ensam i digitaliseringen18.9.2026 17:17:41 EEST | Pressmeddelande
Riksdagsledamot Henrik Wickström (SFP) ordnade på riksdagen ett välbesökt seminarium om äldreomsorgens framtid i Finland. Fokus låg på vilka åtgärder Finland behöver vidta för att trygga en god och trygg vardag för äldre. Bland talarna fanns äldreombudsmannen Päivi Topo, direktören för äldreomsorgen Tuula Suominen och vd:n för Folkhälsan Välfärd, Anna Litonius. Hilkka Olkinuora och Gustav Båsk medverkade i en paneldiskussion.
Mahdi: Trygg vård kräver tillräckliga resurser och långsiktiga beslut17.9.2026 16:55:14 EEST | Pressmeddelande
I dag den 17 september uppmärksammas den internationella patientsäkerhetsdagen. För SFP:s vice ordförande Ramieza Mahdi är dagen en viktig påminnelse om att patientsäkerhet inte är en enskild fråga inom vården, utan något som måste genomsyra hela vårdsystemet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme