Keskuskauppakamari: Hyviä verouudistuksista, mutta uusia avauksia talouskasvun tueksi tarvitaan yhä

Jaa

Hallituksen veropoliittiset päätökset ovat olleet rohkeita ja tarpeellisia Suomen talouskasvun starttaamiseksi, mutta lisätoimia tarvitaan yhä. Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi kannusti Suuressa veropäivässä hallitusta jatkamaan veropoliittisia toimia myös loppuhallituskaudella. “Perintö- ja lahjaveron poisto, ansiotuloverotuksen laskeminen edelleen ja korkeimman marginaaliveron painaminen alle 50 prosentin luovat kaikki kasvua Suomeen”, Romakkaniemi sanoi.

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Kuva: Liisa Takala

Romakkaniemen mukaan hallitus on jo tehnyt neljä erinomaista verouudistusta: ylimpien marginaaliverojen leikkaaminen 7 prosenttiyksiköllä 52 prosenttiin, yhteisöveron laskeminen 18 prosenttiin vuoden 2027 alusta, ulkomailta tulevien avainhenkilöiden lähdeveron alentamista 32 prosentista 25 prosenttiin ja suurten puhtaan siirtymän investointihankkeiden investointihyvityksen jatkon.

“Näillä toimilla saadaan nopeita, piristäviä vaikutuksia talouteen, koska ne kannustavat nykyistä enemmän työntekoon, yrittämiseen, investointeihin ja kotimaisten yksityisten pääomien kartuttamiseen”, Romakkaniemi sanoo.

Hallitus on onnistunut Romakkaniemen mukaan erityisesti myös työmarkkinoiden uudistamisessa, sosiaaliturvan kehittämisessä ja julkisen talouden sopeuttamisessa.

“Nämä toimet vaikuttavat kasvuun kuitenkin vasta keskipitkällä aikavälillä, joten sen takiakin tarvitsemme vielä lisää verouudistuksia”, Romakkaniemi sanoo.

Romakkaniemi toivoo, että hallitus ei myöskään tekisi veropäätöksiä, jotka sisältävät investointiympäristön kannalta riskejä. Kaivosten sähköveron ja kaivosmineraaliveron kiristykset ovat haitallisia ja ne voivat Romakkaniemen mukaan johtaa investointien vähenemiseen ja verotulojen laskuun.

"Pelkästään tämä vaikutus vie verotuloja moninkertaisesti verrattuna laskennalliseen tuottoon", Romakkaniemi toteaa.

Tämä sama pätee Romakkaniemen mukaan osin myös datakeskuksiin, joiden verotusta päätettiin kiristää.

“Jo julkiset puheet näistä pani käsijarrun päälle kymmenien miljardien hankeputkiin. Toivotaan että investointien hidastumisen lisäksi ei kovin monta miljardihanketta jää toteutumatta. Dynaamiset vaikutukset verotuksessa voivat olla rajut myös negatiivisina”, Romakkaniemi muistuttaa.

Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen puhe Suuressa veropäivässä kokonaisuudessaan täällä: Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen puhe: Suuri veropäivä 24.9.2025 - Keskuskauppakamari

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Eurooppalainen yrityskysely: Yritysten suhdannenäkymät parantuneet – Suomi keskitasoa odotusten suhteen11.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote

Eurooppalaiset yritykset arvioivat suhdannetilanteen paranevan ensi vuonna, mutta odotukset ovat edelleen keskimääräisen tason alapuolella. Erityisesti yrityksiä huolettavat työvoimakustannukset sekä byrokratia. Tiedot käyvät ilmi Euroopan kauppakamarien kattojärjestön Eurochambresin syys–lokakuussa toteuttamasta laajasta kyselystä, johon osallistui yrityksiä 28 eri maasta. Suomalaiset yritykset uskovat suhdanteen kääntyvän paremmaksi ensi vuonna, mutta odotukset ovat jonkin verran maltillisempia kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.

Keskuskauppakamari: Tilastot näyttävät viennin piristyneen syksyllä7.11.2025 11:07:53 EET | Tiedote

Kauppakamareiden myöntämät vientiasiakirjat osoittavat, että vienti on piristynyt hieman syksyn aikana synkähkön kesän jälkeen. EU-ja ETA-maiden ulkopuolella suuntautuvaa tavaravientiä varten myönnettäviä alkuperätodistuksia haettiin syyskuussa 2,5 prosenttia ja lokakuussa 1,4 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemen mukaan tilastojen valossa näyttää siltä, että vienti alkaa elpyä Trumpin valtaantulon aiheuttamasta epätietoisuudesta ja hämmennyksestä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye