Rakastettu näyttelijä kertoo kiehtovan elämäntarinansa
1.10.2025 07:00:00 EEST | Kustantamo S&S | Tiedote
Kasvot ovat tutut, ja niin on äänikin. Mieleen nousee monta rakastettua hahmoa: Nalle Puh, Tiivi-Taavi, Alfred J. Kwak ja Salkkareiden Seppo. Kyseessä on tietysti satojen roolien mies, näyttelijä Jarmo Koski, joka nyt kertoo ensimmäistä kertaa koko tarinansa kirjassa Salattu elämäni.

Kirja Jarmo Koski: Salattu elämäni avaa oven niin näyttämön kuin kameran taakse. Koski muistelee lapsuuttaan, joka katkesi varhain isän kuolemaan, sekä tarinoiden ja mielikuvituksen tarjoamaa suojaa elämän muutosten keskellä. Hän kertoo teatterin vuosistaan, lukuisista rooleistaan ja rakkaudestaan lastenkulttuuriin.
Suuri osa teoksesta käsittelee myös televisiota ja erityisesti Salattuja elämiä. Päivittäissarjan alkuvuodet toivat mukanaan uudenlaisen kuvausrytmin ja koko kansan julkisuuden. Monille Jarmosta tuli pysyvästi Seppo, mutta mitä se merkitsi ammattilaiselle? Ja jäikö jokin muu tärkeä rooli saavuttamatta?
Kirja pohtii myös kysymyksiä, jotka koskettavat meitä kaikkia: voiko uraa tai elämää suunnitella, miltä tehdyt valinnat näyttävät myöhemmin – ja mikä saa seitsenkymppisen näyttelijän jatkamaan samalla innolla.
Kirjailija taustalla
Teoksen on kirjoittanut Sanna Kajander-Ruuth, helsinkiläinen tietokirjailija ja toimittaja, joka on perehtynyt lähi- ja mikrohistoriaan ja kirjoittanut paljon syvällisiä henkilökuvia. Hän on erityisen kiinnostunut tarinoista, joita ei ole aiemmin kerrottu – juuri sellaisesta, jonka Jarmo Koski nyt tuo yleisön eteen.
Jarmo Koski: Salattu elämäni ilmestyy tänään. Arvostelukappaleen tai lehdistö-PDF:n voi tilata minulta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Susanna SucksdorffTuottaja
Puh:0505746966susanna.sucksdorff@sets.fiKuvat
Linkit
Kustantamo S&S
Kustantamo S&S
Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki
https://kustantamo.sets.fi/
Kustantamo S&S – ystävien kesken S&S – julkaisee laadukasta kauno-, tieto- ja lastenkirjallisuutta. S&S on osa Schildts & Söderströmsiä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustantamo S&S
S&S avaa Kirjakulma-kirjakaupan Kruununhakaan10.9.2026 13:12:58 EEST | Tiedote
S&S avaa 16. syyskuuta kaksikielisen kustantamokirjakaupan Kirjakulman osoitteessa Kirkkokatu 10 Helsingissä. Hyllyiltä löytyy sekä uusia että vanhempia Kustantamo S&S:n ja Schildts & Söderströmsin kirjoja.
"Menestys herättää usein kateutta” – uusi dekkari sijoittuu suomenruotsalaiseen kirjallisuusmaailmaan25.8.2026 14:34:34 EEST | Tiedote
Kuinka vaaralliseksi kilpailu voi äityä pienissä kirjallisuuspiireissä? Anne Hietasen ja Michaela von Kügelgenin uudessa jännitysromaanissa Viimeinen piste murha tapahtuu Helsingin kirjamessujen aikana. Kohteliaan ja hienotunteisen kulttuurikuplan sisältä paljastuu klaustrofobinen maailma, jota hallitsevat kilpailu, kateus ja hyvä veli -verkostot. Teos aloittaa uuden Koski & Fors -rikossarjan ja esittelee uuden Helsinki grey -genren.
KAJ:n Jakob Norrgård debytoi lastenkirjailijana17.8.2026 18:00:53 EEST | Tiedote
Mistä kaikki ideat tulevat? Tietenkin ideatehtaasta! Jakob Norrgårdin Kipinä eli kapuloita ideatehtaan rattaissa (suom. Henriikka Tavi) on 3–6-vuotiaille suunnattu riimitelty kuvakirja ideoista, luovuudesta ja siitä, miten välillä on hyvä mokailla. Kirjan on kuvittanut Lotta Fors ja suomeksi riimitellyt runoilija Henriikka Tavi.
Uusi kuvakirja haastaa pohtimaan, kuka on todellinen ystävä7.8.2026 11:15:00 EEST | Tiedote
Ystävyys on yksi lastenkirjallisuuden ikiaiheista, mutta Petra Heikkilän ja Mirkka Eskosen uudessa kuvakirjassa sitä tarkastellaan tuoreesta kulmasta. Todellinen ystävä on tarina paitsi ystävyydestä, myös leikin ja mielikuvituksen voimasta. Tarinan yksityiskohdat palkitsevat tarkkaavaisen lukijan ja houkuttelevat palaamaan kirjan äärelle yhä uudelleen. Tekijäparin edellinen kuvakirja Huolisyöppö voitti Arvid Lydecken -palkinnon vuonna 2025 ja oli myös Runeberg Junior -ehdokas.
Yksi ensimmäisistä kotimaisista lätkäromansseista vie huipputason jääkiekon maailmaan16.6.2026 11:45:44 EEST | Tiedote
Entinen jääkiekkotoimittaja Marianne Suntio sijoitti esikoisromaaninsa huippukiekon maailmaan. Yhden kesän pelisuunnitelma kuvaa olympiakisoissa loukkaantuneen Ilonan ja NHL-tähti Jonaksen kesää, jonka aikana molemmat joutuvat pohtimaan suhdettaan intohimolajiinsa – ja toisiinsa. Onko rakkaudelle tilaa ammattikiekon kovassa maailmassa? Romaani nostaa esiin myös sen näkymättömän työn, jota etenkin naiskiekkoilijat tekevät pysyäkseen mukana lajissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

