SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen: Pääministeri ei ymmärrä työttömien tilannetta ja siksi hallitus pahentaa työttömyyttä
24.9.2025 10:40:12 EEST | SDP | Tiedote
Pääministeri Petteri Orpo puolusteli keskiviikkoaamuna Keskuskauppakamarin veropäivässä hallituksen talouskuripolitiikkaa. Erityisesti pääministeri perusteli pienituloisiin kohdistuvia suuria sosiaaliturvaleikkauksia ja suurituloisten veronalennuksia. Orpon mukaan Suomessa oli sosiaaliturvajärjestelmä, joka kannusti elämään tuilla. Perusteeksi tälle Orpo esitti, että Suomessa oli samaan aikaan avoimia työpaikkoja mutta myös työttömiä. SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkysen mukaan Orpo on vieraantunut suomalaisten työttömien tilanteesta.

- Orpon hallituksen kaudella kohtaanto-ongelma on hävinnyt, koska työpaikkoja ei ole. Orpon ajatus, jonka mukaan ihmiset ovat työttömänä saadakseen sosiaaliturvaa, on täysin vieraantunut ja loukkaa työttömäksi jääneitä ihmisiä. Työttömyys ylitti 10 % ensimmäistä kertaa 90-luvun laman jälkeen ja avoimia työpaikkoja on alle 30 000, kun työttömiä on 267 000, Mäkynen kertaa.
Kauppakamarissa pitämänsä puheen mukaan Orpon hallitus on halunnut suojata viimesijaisen toimeentulon saajia eli heikoimmassa asemassa olevia. Sosiaali- ja terveysministeriön uuden arvion mukaan 31 000 lasta putoaa köyhyyteen hallituksen leikkausten myötä. Ministeriön mukaan tähän mennessä tehdyt leikkaukset ovat osuneet aiempaa arviota kovemmin viimesijaisen toimeentulon saajiin.
- Orpon ihmiskuva on ihmisiä voittajiin ja häviäjiin jakava ja pienituloisia väheksyvä. Työttömyys johtuu ennen kaikkea työpaikkojen puutteesta. Lisäksi ihmisten terveysongelmat, vanhentunut koulutus, asuinpaikka ja omaisista huolehtiminen vaikeuttavat työllistymistä. Köyhyyden ja toimeentulovaikeuksien lisääminen kuormittaa työttömiä entisestään eikä suinkaan työllistä ihmisiä, vaan pitkittää työttömyyttä. Samoin aikuiskoulutustuen lakkauttaminen ja koulutusleikkaukset lisäävät työttömyyttä, Mäkynen sanoo.
Hallitus on epäonnistunut kasvun luomisessa ja on pidentänyt huonosti ajoitetuilla ja kohdennetuilla leikkauksillaan taantumaa. Ministerit julistavat talouden käännettä, mutta suomalaiset joutuvat pettymään, kun kasvun sijaan tulee vain uusia leikkauksia heikoimmassa asemassa oleville.
- Suomen kasvun suurin ongelma on kotimaisen kulutuksen heikkoudessa. Tämä on suoraa seurausta hallituksen leikkauspolitiikasta, kun ihmiset joutuvat varautumaan työttömyyttä varten, kun eivät voi luottaa hallituksen työllisyyspolitiikkaan tai työttömyysturvaan, Mäkynen päättää.
Yhteyshenkilöt
Matias MäkynenSDP:s vice ordförande, riksdagsledamot
Puh:040 509 4409matias.makynen@riksdagen.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
SDP:n varapuheenjohtaja Perholehto: Ei enää euroakaan pois sote-järjestöiltä19.9.2026 13:17:31 EEST | Tiedote
SDP vaatii hallitusta perumaan ensi vuodelle esitetyt 84 miljoonan lisäleikkaukset sote-järjestöjen rahoitukseen.
SDP:n puheenjohtaja Lindtman vieraili Ukrainassa13.9.2026 12:20:25 EEST | Tiedote
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman vieraili Ukrainassa 11.–12. syyskuuta. Lindtman osallistui Kiovassa Yalta European Strategyn (YES) korkean tason konferenssiin, tapasi Ukrainan pääministeri Sergii Koretskyin ja presidentin kanslian varapäällikön Ihor Zhovkvan sekä tutustui räjähteiden raivaustyöhön Butšan alueella.
SDP:n Näkkäläjärvi: Kokoomus puhuu järjestöjen arvostuksesta, mutta vie niiltä toimintaedellytykset12.9.2026 16:54:19 EEST | Tiedote
Kokoomuslaiset Paula Risikko ja Karoliina Partanen ovat närkästyneet tänään, kun SDP:n 1. varapuheenjohtaja Nasima Razmyar kertoi suoraan mitä Orpon-Purran hallituksen politiikka on aiheuttanut tärkeää työtä tekeville suomalaisille järjestöille. Risikko puhuu kauniisti järjestöjen toiminnan vaikuttavuudesta ja Partanen järjestöjen tekemästä konkreettisesta työstä. – Tällaiset puheet ovat pahimmanlaatuista hurskastelua, kun todellisuudessa hallitus on vaalikauden aikana vienyt sote-järjestöjen rahoituksesta puolet pois, minkä seurauksena esimerkiksi Kehitysvammaliiton toiminta uhkaa loppua kokonaan. Kokoomuslaisten mainostama vaikuttavuustyö tarkoittaa arkitodellisuudessa vähemmän apua ihmisille, jotka sitä todella tarvitsisivat, SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi puuskahtaa. Orpon-Purran hallituksen leikkaukset johtavat Hyvinvointiala Halin ja SOSTE:n kyselyn mukaan siihen, että 80 % sosiaali- ja terveysalan järjestöistä joutuvat lopettamaan jonkin toimintamuodon tai toiminnon, 7
Lindtman ja Näkkäläjärvi seuraamaan Ruotsin vaaleja Tukholmaan 13.9.202611.9.2026 08:54:28 EEST | Tiedote
Ruotsissa järjestetään kunnallis-, alue- ja valtiopäivävaalit sunnuntaina 13.9.2026. SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman ja puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi matkustavat Tukholmaan seuraamaan Ruotsin vaaleja sekä tapaamaan pohjoismaisia kollegoitaan. Vierailu on osa puolueiden säännöllistä pohjoismaista yhteistyötä. Puoluesihteeri Näkkäläjärvi osallistuu lauantaina 12. syyskuuta myös Tanskan sosialidemokraattien puoluekokoukseen Aalborgissa.
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: PISA-tuloksista nousee huoli erityisesti poikien lukutaidosta8.9.2026 12:34:51 EEST | Tiedote
Tuoreet PISA-tulokset kertovat karua kieltä suomalaisnuorten osaamisen kehityksestä: lasku jatkuu etenkin lukutaidossa ja matematiikassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme